1. yle.fi
  2. Uutiset

Ulkomaalaiset loivat väärän henkilöllisyyden Suomen järjestelmissä, yrittivät saada 36 000 euroa pikavippejä – Suomenlahden merivartiosto epäilee törkeää väärennöstä

Ukrainalaisen miehen epäillään saaneen suomalaisen henkilötunnuksen väärennetyn henkilökortin avulla.

henkilötodistukset
Puhelimella haetaan pikavippiä.
Henrietta Hassinen / Yle

Suomenlahden merivartiosto on saanut valmiiksi törkeää väärennystä koskevan rikoskokonaisuuden tutkinnan. Asiaa on tutkittu muun muassa rikosnimikkeillä törkeä väärennys, törkeä petoksen yritys ja rekisterimerkintärikos.

Rikoksista epäillään kahta miestä, joista toinen on Ukrainan ja toinen Viron kansalainen.

Suomenlahden merivartioston tutkinnanjohtaja, yliluutnantti Antti Leskelä kertoo, että ukrainalainen mies onnistui saamaan itselleen suomalaisen veronumeron ja henkilötunnuksen väärennetyn henkilökortin avulla. Väärennetyn henkilökortin mukaan mies olisi ollut bulgarialainen.

– Ihan normaalin päivittäistutkinnan kautta päästiin käsiksi tälläiseen tapaukseen, jossa havaittiin, että tänne Suomeen on rekisteröitynyt verottajalle Bulgarian henkilökortin esittänyt mies. Kun asiaa ruvettiin selvittämään, niin aika nopeasti heräsi epäilys, että tämä henkilökortti ei ole aito.

Leskelän mukaan mies oli saanut Suomessa veronumeron sekä suomalaisen henkilötunnuksen, joka oli mennyt edelleen väestörekisterijärjestelmään.

Kun selvisi, että henkilökortti ei ole aito, ryhdyttiin selvittämään, mitä väärällä henkilöllisyydellä oli tarkoitus tehdä.

– Siihen liittyy olennaisesti jatkorikollinen toiminta. Ei kukaan muuten vaan väärillä asiakirjoilla rekisteröidy vaan aina sillä tavoitellaan jotain. Väärä asiakirja on oire, ja tässä tapauksessa sen avulla yritettiin saada pikavippejä noin 36 000 euron edestä.

Leskelä epäilee, että väärällä henkilöllisyydellä haettuja pikavippejä ei olisi maksettu takaisin, jos ne olisi saatu.

– Se jäi yritykseksi, sillä firmat eivät myöntäneet niitä hakemuksia.

Leskelän mukaan ukrainalaismies käytti väärennettyä henkilökorttia rekisteröitymiseen suomalaisten viranomaisten järjestelmiin, ja virolaismies toimi yksissä tuumin ukrainalaisen kanssa ja auttoi tätä.

Ukrainalaisen kansalaisuus saatiin lopulta varmistettua Ukrainan viranomaisten avustuksella. Suomenlahden merivartiosto on tehnyt tapauksen tutkinnassa tiivistä yhteistyötä myös Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen kanssa.

Miehet ovat nyt vangittuina ja tapaus on syyteharkinnassa.

Leskelän mukaan syytteet nostetaan vielä syyskuun aikana Helsingin käräjäoikeudessa.

Lue seuraavaksi