1. yle.fi
  2. Uutiset

Scania vahvistanut lopettavansa bussikorituotannon Lahdessa, kertoo kaupunki – työpaikkoja häviää yli 340

Ministeri Haatainen: Olemme Lahden tukena.

autoteollisuus
Ruotsalaisen Scanian valmistama hybridibussi
Raskaita kulkuneuvoja valmistava Scania on tänään vahvistanut lopettavansa bussikorituotannon Lahdessa.Focke Strangmann / EPA

Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen kertoo STT:lle, että raskaita kulkuneuvoja valmistava ruotsalainen Scania on maanantaina vahvistanut lopettavansa bussikorituotantonsa Lahdessa. Tehdas on työllistänyt 342 ihmistä. Scanian aikeista kertoi aiemmin Etelä-Suomen Sanomat.

Timonen sanoi tehtaan sulkemisen olevan kova isku Lahden seudulle, jossa työttömyys on jo entuudestaan korkea, lähes 20 prosenttia. Hän sanoi Lahden edellyttävän nyt, että valtio tulee samalla apuun kuin se teki Naantalissa ja Jämsässä.

– Meidän huoli on nyt se, että kun ulkomainen työnantaja irtisanoo, niin onko se jotenkin pienempi asia kuin kotimainen, Timonen sanoi.

Scanian tytäryhtiön SOE Busproduction Finland -tehdas sijaitsee Lahden Jokimaalla. Bussitehdas on alansa johtava valmistaja Suomessa.

Emoyhtiöllä on ollut ongelmia, kun koronakriisi ja turistibussien kysynnän loppuminen ovat saaneet markkinat pysähdyksiin.

– Tietenkin sen ymmärtää, mutta olisi toivonut, että he olisivat jaksaneet odottaa vähän, Timonen sanoi.

Lahti joutui koronakurimukseenLahden kaupunginhallitus käsitteli bussitehtaan tilannetta kokouksessaan maanantaina ja kävi läpi tarvittavia toimenpiteitä TE-toimiston kanssa.

– Tämä on vakava isku Lahdelle. Valtio on viime viikkoina muiden vastaavien tapausten yhteydessä luvannut seuduille merkittäviä tukitoimenpiteitä. Edellytämme samaa nyt Lahdessa, sanoi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sirkku Hildén (sd.) tiedotteessa.

Timonen arveli, että Turun seudun työttömyys tuskin nousee edes Naantalin jalostamon sulkemisen jälkeen sille tasolle, millä se on Lahdessa nyt.

– Edellytämme, että valtio toimii vastaavasti, Timonen sanoi.

Myös työministeri Tuula Haatainen (sd.) totesi illalla Twitterissä, että alueen työllisyystilanne on jo valmiiksi vaikea.

– Olemme Lahden tukena. Hämeen TE-toimistolla on valmius käynnistää tukipalvelut mahdollisesti irtisanottavien uudelleentyöllistämiseksi, hän sanoi.

Päijät-Hämeen työmarkkinoiden ongelmia ovat matala koulutustaso ja teollisuuden rakennemuutos, joka on vähentänyt työpaikkoja. Lahden kaupungin työttömyystilanne on koronaepidemian myötä pahentunut entisestään.

Lue seuraavaksi