1. yle.fi
  2. Uutiset

Arktinen merijää suli kesällä mittaushistorian toiseksi pienimpään kokoonsa

"Olemme matkalla kohti kausittaista jäätöntä Jäämerta", sanoo yhdysvaltalaistutkija.

Arktinen merijää
Ilulissat-vuonon jäävuoria Grönlannissa
Jäätikköjen sulamisella on suora vaikutus merenpinnan tasoon. Arkistokuva syyskuulta 2019.Juha Kivioja / Yle

Arktinen merijää suli tänä kesänä mittaushistorian toiseksi pienimpään kokoonsa, yhdysvaltalaistutkijat kertoivat maanantaina. Tutkijoiden mukaan ainoastaan vuonna 2012 jääalue pieneni enemmän.

Jääalue sulaa kesäisin, ja jäätä muodostuu uudelleen talvisin. Satelliittikuvat vuodesta 1979 kuitenkin paljastavat, että jään sykli on kutistunut.

Yhdysvalloissa kansallisen lumi- ja jäädatakeskuksen johtaja Mark Serreze sanoo, että vuosi on ollut "järjetön" pohjoisessa ja mainitsi muun muassa Siperian helleaallot ja valtavat maastopalot.

– Vuosi 2020 on huutomerkki Arktisen merijään laskevalle trendille. Olemme matkalla kohti kausittaista jäätöntä Jäämerta, ja tämä vuosi on jälleen naula arkkuun, Serreze sanoi.

Keskuksen alustavien tietojen mukaan jääalue oli pienin syyskuun 15. päivä, jolloin jäätä oli yli 3,7 miljoonaa neliökilometriä.

Lue myös:

Arktisen alueen maastopalot rikkovat ennätyksiä – hiilidioksidia on päässyt tänä vuonna ilmakehään enemmän kuin koskaan aiemmin

Tutkimus: Grönlannin jäätikön sulaminen jatkuu, vaikka ilmasto viilenisi – lumisade ei enää korvaa menetettyä jäämassaa

Aiheesta muualla:

The Guardian: Rising temperatures shrink Arctic sea ice to second-lowest level on record (siirryt toiseen palveluun)

Lähteet: AFP

Lue seuraavaksi