1. yle.fi
  2. Uutiset

Kainuu on työttömyystilastojen ihme – terveydenhuollon osaajista on kuitenkin jatkuva pula

Terveydenhuollon osaajia houkutellaan välittämisellä ja uudella sairaalalla

työvoimapula
Leikkaussalihoitaja Lotta pesee käsiään ennen saliin menoa.
Kainuussa terveydenhuollossa pula on jatkuva oikeastaan kaikenlaisissa tehtävissä. Kuvituskuva. Henrietta Hassinen / Yle

Tuoreet työllisyysluvut kertovat, että Kainuussa matkataan kohti normaalitilaa koronan jälkeen. Työttömyys on laskussa ja lomautettuna on yhä vähemmän porukkaa.

Heinäkuun tuoreet työllisyysluvut kertovat Kainuun työttömyyden kasvaneen 13 prosenttia viime vuoden takaisesta. Kuitenkin kesäkuusta työttömien määrä väheni kahdeksan prosenttia.

Lomautettujen määrä pieneni kesäkuusta 39 prosenttia. Kainuussa monella alalla on edelleen työvoimapula ja vaikeinta oli saada muun muassa teollisuustuotteiden kokoonpanijoita sekä suojelu- ja vartiointityöntekijöitä.

Kainuun työllisyysluvut paranevat muuta maata nopeammin, mutta kohenevassa tilanteessa on kuitenkin särönsä ja työvoimapula vaivaa osaa aloja. Esimerkiksi terveydenhuollossa pula on jatkuva kaikenlaisissa tehtävissä.

Väkeä eläköityy satoja lähivuosina, samalla palveluita tarvitaan yhä enemmän väestön ikääntyessä. Kaiken lisäksi korona lisää painetta.

Miten Kainuun sote pitää huolta siitä, että henkilöstö jaksaa tehdä työtään, vaikka tekijöitä on vähän? Kainuun soten henkilöstöjohtaja Jyrki Komulainen antaa lääkkeeksi työvoimasta välittämisen.

– Kun henkilöstöstä välitetään, se herättää mielenkiintoa hakeutua sotelle töihin. Onhan meillä myös uusi hieno sairaala.

Komulaisesta työntekijät odottavat, että työhyvinvointiin kiinnitetään huomiota. Hyvä lopputulos tarvitee vuoropuhelua ja siihen on tahtoa.

– Myönteisen työnantajan kuvan välittäminen on tärkeää. Työnantajankin pitää olla sanojensa mittainen.

Kainuun soten henkilöstöjohtaja Jyrki Komulainen.
Kainuun soten tuoretta henkilöstöjohtajaa, Jyrki Komulaista haastattelee Jarmo Nuotio.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.

Lue seuraavaksi