1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Lounais-Suomi

Poliisi on huolissaan eläinten kaltoinkohtelusta – Lounais-Suomessa kymmeniä tapauksia vuosittain

Oravaa potkineita nuoria on uhkailtu.

Poliisi on yksi eläinsuojelun viranomaisista. Kuvituskuva. Kuva: Eleni Paspatis / Yle

Varsinais-Suomessa on tapahtunut lyhyen ajan sisällä kaksi eläimiin kohdistunutta kaltoinkohtelua.

Poliisi kertoo tiedotteessaan, että sen velvollisuus on puuttua tällaisiin asioihin, koska niissä on tai on ollut syytä epäillä rikosta

Loimaan poliisi tutkii Pöytyällä tapahtunutta kissan tappoa. Kaulastaan viilletty kissa oli ripustettu tienviittaan roikkumaan.

Poliisi on puhutellut myös nousiaislaisia nuoria, jotka olivat sitoneet oravan mopon lokasuojaan ja potkineet eläintä.

Potkiminen oli videoitu ja jaettu sosiaalisessa mediassa. Nuoret kertoivat, että orava oli jäänyt auton alle ja jo kuollut. .

– Nousiaisten tapauksessa ei enää ole syytä epäillä rikosta, vaan kyse on ollut sen sijaan lähinnä kypsymättömyydestä johtuvasta, joskin erittäin mauttomasta käyttäytymisestä, kirjoittaa Lounais-Suomen poliisi.

Poliisi on kerännyt talteen myös oravaa potkineihin nuoriin netissä kohdistunutta uhkailua.

– Verkossa levinneen videon seurauksena paikallisissa sosiaalisen median ryhmissä levinnyt keskustelu, tekoihin tai tekijöihin kohdistuva ala-arvoinen kommentointi, viestit, ja jopa asiaan mitenkään liittymättömien henkilöiden uhkailu ei ole ollut aikuismaista, tai muutenkaan sellaista johon nuoret halutaan kasvattaa, kirjoittaa Lounais-Suomen poliisi.

Poliisi muistuttaa, että mitä verkkoon laittaa, se verkkoon jää, ja sen edestään löytää.

Rikoksia esiin viikoittain

Poliisi on yksi eläinsuojelun viranomaisista ja kohtaa eläimiin liittyvää kaltoinkohtelua viikoittain.

Eläinsuojelurikoksia ja -rikkomuksia kirjataan Lounais-Suomessa useita kymmeniä vuosittain.

Poliisi tekee varsin usein eläimiin liittyviä hallinnollisia päätöksiä eläimen haltuun ottamisesta tai kiireellisen hoidon hankkimisesta kaltoin kohdellulle tai hylätylle eläimelle.

Toisinaan tuomioistuimet määräävät rikoksiin syyllistyneitä eläintenpitokieltoihin.