1. yle.fi
  2. Uutiset

THL:ltä tulossa uusi maskisuositus – suositus koskisi sisätiloja

Suositus on määrä saada valmiiksi tällä viikolla. Myös anniskeluravintoloiden tilannetta ollaan pohtimassa.

koronavirus
Kuvassa on kasvomaskia käyttäviä ihmisiä liukuportaissa Helsingissä elokuussa 2020.
Silja Viitala / Yle

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos THL on valmistelemassa uutta maskisuositusta, kertoo THL:n terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen STT:lle.

Uusi suositus ottaisi huomioon sen, että jos tauti kiihtyy nopeasti joillain alueilla, niin maskisuositus laajenee huomattavasti.

Maskien käyttöä voitaisiin suositella laajemmin erilaisissa sisätiloissa. Salminen ei vielä täsmennä tarkkoja paikkoja, jossa maskien käyttöä suositeltaisiin, mutta harkinnassa ovat esimerkiksi kauppakeskukset ja koulut. Suositusta katsottaisiin kuitenkin aina alueen kokonaistilanteen mukaan.

– Jos jollain alueella näyttää siltä, että kiihtyvyyttä tapahtuu, silloin maskisuositus laajenee huomattavasti. Kiihtyvyydessä on olemassa STM:n toimintasuunnitelma, jossa on näitä indikaattoreita. Ne eivät ole sellaisia, että kerrasta poikki, vaan tarkoitus on katsoa kokonaisuutta. Jos esimerkiksi pienessä sairaanhoitopiirissä on jokin yksittäinen tartuntarypäs, jonka alkuperä tiedetään, silloin tilannetta on vielä mahdollista tarkkailla, Salminen avaa suositusta.

Suositus on määrä saada valmiiksi kuluvan viikon aikana. THL kerää vielä viimeisiä kommentteja yhteistyökumppaneilta.

Lisäksi valtioneuvostossa pohditaan anniskeluravintoloiden tilannetta.

– Emme ehkä mene niin valtaviin rajoituksiin kuin keväällä. En tiedä vielä, mitä siellä päätetään. Se jää nähtäväksi, Salminen toteaa.

Lisäksi THL kertoi tänään, että maanantaista lähtien liikennevalomallissa on vain seitsemän EU/ETA-maata.

Tartunnat nousussa, mutta THL ei vielä huolissaan

Uusien koronavirustartuntojen määrä on nousussa. Suomessa on todettu 149 uutta koronavirustartuntaa, kertoi THL tiistaina. Viimeisten kahden viikon aikana on todettu 502 tartuntaa enemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana.

Kahden viime viikon aikana on todettu 858 tartuntaa. Sitä edellisellä 14 päivän jaksolla todettiin 356 tartuntaa. Viimeisen seitsemän vuorokauden aikana tapauksia oli 470, mikä on 82 enemmän kuin edeltävän seitsemän vuorokauden aikana.

Salmisen mukaan määrien nousu on huolestuttavaa, mutta ei tarkoita, ettei mitään olisi tehtävissä. Tautien jäljitys on yhä ensisijaista.

– Hidasta lisääntymistä on tapahtunut koko ajan kyllä, mutta tämän päivän lukuhan ei ole tämän päivän luku, vaan jakautuu kahdeksalle päivälle. Lukujen nousu tapahtuu aina tiistaisin, koska silloin raportoidaan myös ne tapaukset, joita ei ole loppuviikosta ehditty raportoida, hän sanoo.

– Lisäksi näitä lukuja ei voi suoraan verrata kevääseen, koska keväällä jäi huomaamatta valtaosa tapauksista. Nyt löydetään paljon isompi osa tapauksista, koska testauskapasiteetti ja jäljityskapasiteetti ovat isompia. Myös Koronavilkku-sovellus näyttää toimivan mukavasti, hän sanoo.

"Voi pohtia, onko jokainen opiskelijajuhla välttämätön"

Taudin ilmaantuvuudessa kahden viikon ajanjaksolla on edelleen suuria eroja sairaanhoitopiirien välillä. Korkein ilmaantuvuus per 100 000 asukasta on Keski-Suomessa, jossa luku on 41,9. Tämän jälkeen korkeimmat luvut löytyvät Etelä-Savosta, 34,4 ja Päijät-Hämeestä, 32,4.

Suurimman ilmaantuvuuden Keski-Suomessa tauti on kuitenkin yhä hallinnassa, kertoo Keski-Suomen sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Jaana Leppäaho-Lakka tiedotteessa.

– Keski-Suomessa koronaviruksen ilmaantuvuus on väestöön suhteutettuna viime viikkoina ollut nousussa, mutta meidän onneksemme ne ovat olleet peräisin tunnetuista ryppäistä ja meillä on hyvin tiedossa se, mistä tartunnat on saatu. Tällä hetkellä tartuntaketjuja on lähtenyt esimerkiksi jääkiekkopiireistä. Noin 85 prosenttia tartunnan saaneista on myös ollut altistumisen vuoksi jo ennestään karanteenissa eikä ole näin altistanut lisää porukkaa, Leppäaho-Lakka toteaa.

Myös Etelä-Savon sairaanhoitopiiristä kerrotaan STT:lle, että alueen tartuntaketjut ovat tiedossa, joten tilannetta ei pidetä vielä hälyttävänä.

Opiskelijabileitä kannattaa pohtia

THL:n Salminen sanoo, että nuoremmat ihmiset ovat avainasemassa taudin torjunnassa.

– Heitä ei pidä syyllistää mitenkään, mutta muistuttaa siitä, että vaikka tauti ei heille itselleen olisi niin vakava, niin on hyvä ottaa huomioon riski, että tauti voi levitä iäkkäämpiin sukulaisiin. Lisäksi voi pohtia, onko ihan jokainen opiskelijajuhla välttämätön juuri tänä syksynä, hän sanoo.

Lue seuraavaksi