1. yle.fi
  2. Uutiset

Poliisi Vantaan kouluväkivallasta: Koulujen syytä ottaa matalalla kynnyksellä yhteyttä

Psykologin mukaan kouluväkivallasta kuvatut videot voivat olla traumatisoivia uhrille.

väkivalta
Kaksi poliisia seisoo maskit päässään kuvattuna takaapäin.
Mikä saa lapset käyttämään väkivaltaa? Studiossa Helsingin kaupungin perusopetusjohtaja Outi Salo sekä johtava psykologi Tuija Turunen Terveystalosta. Puhelimessa tutkinnanjohtaja Simo Kauppinen Itä-Uudenmaan poliisista.
  • Vantaalla Kytöpuiston koululla tapahtui tiistaina 15.9. vakava väkivallanteko, jossa loukkaantui 6.-luokkalainen oppilas.
  • Koululle kutsuttiin ambulanssi ja väkivallanteon kohteeksi joutunut oppilas sai ensihoitoa. Pahoinpidellyn oppilaan fyysiset vammat eivät poliisin tietojen mukaan ole vakavia.
  • Välitunnin aikana tapahtuneesta väkivallasta epäillään neljää alle 15-vuotiasta lasta. Alle 15-vuotiaat eivät ole rikosoikeudellisessa vastuussa, joten asian käsittelyä jatketaan viranomaisten yhteistyönä.

Koulujen on syytä ottaa matalalla kynnyksellä yhteyttä poliisiin erilaisissa väkivalta- tai muissa ongelmatilanteissa, sanoo rikoskomisario Simo Kauppinen Itä-Uudenmaan poliisista.

– Aina, kun lapsen tai nuoren käytös herättää huolta, kannattaa olla yhteydessä poliisiin tai muuhun paikalliseen ankkuritoimijaan (siirryt toiseen palveluun). Näin voidaan yhdessä miettiä oikeita jatkotoimenpiteitä, Kauppinen sanoo Ylen aamun haastattelussa.

Kauppinen on tutkinnanjohtajana Vantaalla Kytöpuiston peruskoulussa tapahtuneessa vakavassa väkivallanteossa, jossa kuudesluokkaista poikaa lyötiin ja potkittiin koulun pihalla. Teosta epäiltyinä on neljä alle 15-vuotiasta lasta.

Koululle kutsuttiin ambulanssi ja väkivallan kohteeksi joutunut oppilas sai ensihoitoa.

Poliisilla ohjaava rooli

Kauppisen mukaan poliisi puuttuu Itä-Uudellamaalla viikoittain kouluissa tapahtuvaan häiriökäyttäytymiseen tai riitatilanteisiin. Kytöpuiston koululla tapahtuneen kaltaiset vakavat väkivallanteot ovat kuitenkin harvinaisia.

Alle 15-vuotiaina Vantaan väkivallanteosta epäillyt eivät ole rikosoikeudellisessa vastuussa, vaan mahdolliset rangaistukset jäävät koulun tai huoltajien päätettäväksi.

– Poliisilla on tässä enemmänkin ohjaava rooli. Tavoitteena on saada ei-toivottava käyttäytyminen loppumaan ja ennaltaehkäistä sitä tulevaisuudessa. Ennaltaehkäisevä toiminta on poliisin yhtä perustyötä.

Psykologi: Pahoinpitelystä kiertävät videot voivat olla traumaattisia

Vantaan koulupahoinpitelystä on kuvattu myös video, joka on kiertänyt sosiaalisessa mediassa. Ylen aamun haastattelema Terveystalon johtava psykologi Tuija Turunen sanoo, että videot voivat lisätä traumatisoitumisen riskiä.

– Se on uhrin kannalta tosi vaurioittavaa. Tämä on iso ongelma, joka on tullut varkain. Sosiaalisesta mediasta voi tulla kenen tahansa silmille mitä vain ilman, että siihen on voinut varautua, Turunen sanoo.

Turusen mukaan vanhempien täytyy olla tietoisia siitä, missä lapset liikkuvat sosiaalisessa mediassa.

– Täytyy teroittaa mediakriittisyyttä lapsille mutta myös aikuisille: mitä sinne sosiaaliseen mediaan voi laittaa ja mitä ei.

Väkivallan kitkeminen "tuhannen taalan kysymys"

Helsingin kaupungin perusopetusjohtajan Outi Salon mukaan koulun vahvin rangaistuskeino vakavissa tapauksissa on määräaikainen koulusta erottaminen. Sitä on Helsingissä käytetty jonkin verran.

– Yli kuukauden erottamisia ei ole tapahtunut, mutta alle kuukauden erottamisia on jonkun verran. Pienemmissä rikkeissä kasvatuskeskusteluja käytetään todella paljon, Salo sanoo.

Vantaan kaupungin perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo kertoi Ylelle tiistaina, että Vantaalla määräaikaisia erottamisia on kolmesta viiteen vuodessa.

Rankaisemisen sijaan olennaisempaa olisi saada kitkettyä kiusaaminen varhaisessa vaiheessa. Salon mukaan asiassa on menty parempaan suuntaan, vaikka väkivallan kitkeminen onkin "tuhannen taalan kysymys".

– Kouluterveystutkimuksen mukaan Helsingissä kiusaamisen määrä on vähentynyt 2010-luvulla, eli olemme onnistuneet siinä kyllä. Sitä edelleen myös on, ja siihen pitää puttua jämäkästi, systemaattisesti ja aktiivisesti.

Lue myös:

Kuudesluokkalaista lyötiin ja potkittiin vantaalaisessa alakoulussa – Opetusministeri Andersson: yhteiskunta on epäonnistunut lasten oikeuksien turvaamisessa

Lue seuraavaksi