1. yle.fi
  2. Uutiset

Myrkytetty oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi pääsi sairaalasta

Aleksei Navalnyi pääsi sairaalasta eilen, kertovat häntä hoitaneet lääkärit.

Aleksei Navalnyi
Navalnyi puistonpenkillä Berliinissä.
Aleksei Navalnyi näyttäytyi julkisuudessa päästyään sairaalasta viikko sitten. Instagramissa julkaistussa kuvassa Navalnyi istuu berliiniläisessä puistossa.EPA

Venäläinen oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi on päässyt sairaalasta eilen. Navalnyi oli hoidettavana berliiniläisessä Charité-sairaalassa kuukauden vakavien myrkytysoireiden takia.

Navalnyi sairastui kesken lentomatkan elokuussa. Saksan mukaan Navalnyi myrkytettiin hermomyrkyllä. Navalnyi sai myrkyn elimistöönsä 20. elokuuta Venäjällä ollessaan palaamassa Siperiaan tekemältään matkalta.

Navalnyin odotetaan toipuvan täysin

Hänet vietiin ensin hoitoon paikalliseen sairaalaan, josta hänet myöhemmin siirrettiin saksalaiseen Charité-sairaalaan. Sairaalan tiedotteen mukaan on mahdolllista, että Navalnyi nyt toipuu täysin myrkytyksestä.

Navalnyi on aiemmin sanonut aikovansa palata Venäjälle. Hän aikoo kuitenkin toistaiseksi pysyä Saksassa, jossa hänen toipilasaikansa jatkuu. Navalnyi tarvitsee muun muassa fysioterapiaa lihasvoimien palauttamiseksi pitkän sairaalajakson jäljiltä.

– Suunnitelmani on yksinkertainen. Aion käydä fysioterapeutilla joka päivä, oppia seisomaan yhdellä jalalla, palauttaa tasapainoni ja sormieni toiminnan, Navalnyi kirjoitti Instagramissa.

Samaa myrkkyä käytetty aiemmin

Aleksei Navalnyin elimistöstä löytynyt myrkky kuuluu Novitšok-ryhmään. Neuvostoliiton armeija kehitti myrkyn 1970- ja 1980-luvuilla.

On arveltu, että samaa myrkkyä käytettiin entisen venäläisvakoilijan Sergei Skripalin myrkyttämiseen Britanniassa vuonna 2018. Skripal ja hänen tyttärensä sairastuivat vakavasti, mutta selvisivät hengissä. Myös tapahtumien selvittelyyn osallistunut poliisi joutui sairaalahoitoon.

Venäjä on kiistänyt osallisuutensa myrkytystapauksiin.

Lue lisää: Jos Venäjä myrkytti Aleksei Navalnyin, miksi se jäi heti kiinni? Tässä lyhyet vastaukset kysymyksiin myrkytystapauksesta

Tällainen on Novitšok-hermomyrkky – Navalnyista löytynyt myrkky tuttu Skripalien myrkytystapauksesta

Tutkimusjohtaja Hanna Smith: Tavoitteena oli ehkä saada Navalnyi ulos Venäjältä, muttei surmata häntä

Lähteet: REUTERS, AFP

Lue seuraavaksi