1. yle.fi
  2. Uutiset

Ensimmäinen kerta yli kymmeneen vuoteen: Valtion verotulot putosivat, mutta silti pahimmat kauhukuvat eivät toteutuneet

Odotukset valtion tämän vuoden tuloista ovat menneet koronan takia moneen kertaan uusiksi.

verotulot
Kuvassa on ihmisiä Helsingin Aleksanterinkadulla heinäkuussa 2020.
Koronaviruksen ja kuluttajien käyttäytyminen on avainasemassa loppuvuoden verokertymien arvioinnissa. Silja Viitala / Yle

Menot kasvavat ja samalla tulot putoavat – koronakriisi iskee valtion rahakirstuun kaksiteräisellä miekalla.

Vaikka koronakriisi ei ole tehnyt talouteen ehkä aivan niin pahaa jälkeä kuin pahimmillaan pelättiin, merkittävän käänteen se on kuitenkin saanut aikaan, kun verokertymät ovat kääntyneet laskuun.

Edellisen kerran näin pääsi käymään yli kymmenen vuotta sitten, kun finanssikriisi vavisutti talouden perusteita kautta maailman. Vuoden 2008-09 kriisi pudotti verotulot vuoden viipeellä.

Tänä vuonna verotuloja on kertynyt elokuun loppuun mennessä lähes kaksi miljardia euroa vähemmän, kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Kyse ei ole romahduksesta, mutta käänne on dramaattinen, koska miinukselle päätymisen sijasta odotuksissa oli ollut kasvua.

Viime vuosina on totuttu siihen, että veroja kilahtaa kassaan vähintään puoli miljardia euroa edellisvuotta enemmän. Vuonna 2017 summa oli kasvanut vuodessa peräti kuusi miljardia euroa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Vielä vuosi sitten valtiovarainministeriössä (VM) odotettiin verotulojen kasvua, kuten ennenkin.

– Kun uusi tilanne alkoi valjeta ja ennusteita BKT:sta laskettiin lopputalvesta ja alkukeväästä niin silloin myös arvioitiin ensimmäisen kerran, että verotulot eivät kasvaisi tänä vuonna, sanoo kansantalousosaston neuvotteleva virkamies Veliarvo Tamminen.

Tuleva ennuste veikkaa, miten virus ja ihmiset toimivat

VM:n uusin talousennuste julkistetaan puolentoista viikon kuluttua. Siinä yritetään nähdä tulevaisuuteen ja ennakoida miten virus ja ihmiset muuttavat käyttäytymistään. Tämä pitäisi tulkita euroiksi ja prosenteiksi, ja nähdä sekin miten verotulojen kehitys jatkuu loppuvuonna.

– Yleisesti voitaneen sanoa, että aikaisemmissa ennusteissa lähtökohtana on ollut, että talouskasvu käynnistyisi taas loppuvuodesta ja talouden häiriö jäisi Suomessa lyhytaikaiseksi.

Tamminen kuitenkin muistuttaa, että käänteitäkin voi tulla ja suomalaiset voivat muuttaa käyttäytymistään, siitäkin huolimatta että uusia rajoitustoimia ei tulisi.

– Tautitilanteen huonontuessa kuluttajat saattavat reagoida vähentämällä kulutustaan kaupoissa ja ravintoloissa.

Työttömyyden nousu vähentää palkoista maksettuja veroja, mutta sen lisäksi se luo epävarmuutta ja saattaa vähentää kuluttamista – ja arvonlisäveron tuottoa.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Menot kasvavat ja tulot pienenevät

Yrityksillä on mahdollisuus lykätä ennakkopidätystensä maksamista ja tänä vuonna mahdollisuutta on vielä lisätty. Yhteisöverokertymä onkin elokuun loppuun mennessä jäänyt heikoimmaksi neljään vuoteen. Veron tuotto vaihtelee tavallisestikin monia muita veroja enemmän, mutta tänä vuonna sen jääminen 800 miljoonaa euroa viime vuoden vastaavaa aikaa pienemmäksi on poikkeuksellisen suuri pudotus.

2000-luvulla vain finanssikriisin jälkikuohuissa pudotus oli vielä suurempi, yli kaksi miljardia euroa.

Elokuuhun mennessä yritykset ovat maksaneet yhteisöveroja 3,5 miljardia euroa. Koronasta johtuvia kriisitukia oli maksettu yrityksille noin kaksi miljardia.

Mutta kaikesta huolimatta VM:ssä on voitu myös huokaista helpotuksesta. Yhteisöveron pudotus ei ole niin jyrkkä kuin pahimmillaan pelättiin. Talouden romahdus huhti-kesäkuussa eli toisella vuosineljänneksellä jäi sittenkin pienemmäksi kuin synkimmät ennusteet.

Sen ansiosta arviota velanoton tarpeesta pienennettiin (siirryt toiseen palveluun)tämän vuoden osalta melkein puolitoista miljardia euroa. Tosin siitä huolimatta kulujen kasvua ja tulojen pienentymistä paikataan 17,8 miljardin velalla. Valtionvelan sadan miljardin euron raja (siirryt toiseen palveluun) meni rikki vuoden alussa.

Lue seuraavaksi