1. yle.fi
  2. Uutiset

Suomi, Ruotsi ja Norja tiivistävät puolustusyhteistyötään pohjoisessa – valmiutta sotilasoperaatioihin lisätään

Sotilaallinen toiminta on kasvanut alueella viime vuosina, varsinkin Norjan ja Venäjän rajalla.

puolustuspolitiikka
Suomalaiset sotilaat viiden maan sotilasharjoituksessa Kalixissa Ruotsissa.
Suomalaiset sotilaat harjoittelivat muun muassa ruotsalaisten ja norjalaisten sotilaiden kanssa 2019 Kalixissa. Kimmo Hiltula / Yle

TUKHOLMA Suomi, Ruotsi ja Norja ovat sopineet tänään yhteisestä tavoitteesta vahvistaa puolustusyhteistyötä, varsinkin maiden pohjoisilla alueilla.

Maiden puolustusministerit allekirjoittivat asiasta aiejulistuksen. Julistus ei ole velvoittava, vaan se kertoo poliittisesta tavoitteesta.

Maat katsovat, että niiden pohjoiset alueet ovat yhteistyölle luonteva alue, missä maiden ilmavoimilla on jo nyt rajat ylittävää harjoitustoimintaa.

Aluksi kartoitetaan ne tilanteet, missä voidaan toimia yhdessä kriisin tai konfliktin syntyessä. Sitä varten käydään läpi maiden kansallisia suunnitelmia kriisien varalle.

Tavoitteena on parantaa kykyä ja valmiutta suorittaa koordinoituja sotilaallisia operaatioita kriiseissä tai konflikteissa.

Suomen tavoite edistää alueellista puolustusyhteistyötä on kirjattu hallitusohjelmaan ja puolustuspoliittiseen selontekoon.

Puolustusministerit allekirjoittavat aiejulistuksen.
Puolustusministeri Antti Kaikkonen (vas) , Norjan puolustusministeri Frank Bakke-Jensen ja Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist allekirjoittivat keskiviikkona Norjan Lakselvissä maiden välisen aiejulistuksen.Marita I. Wangberg / Puolustusministeriö

Tänään sovitun taustalla on myös pohjoismaisen puolustusyhteistyön eli Nordefcon pitkän aikavälin suunnitelma vahvistaa yhteistyöllä kunkin maan kansallista puolustusta ja kykyä toimia yhdessä myös konflikteissa.

Viime marraskuussa esimerkiksi sovittiin suojatun kuva- ja ääniyhteyden käyttöönotosta. Siitä on apua esimerkiksi tilanteissa, joissa gps-yhteyksiä häiritään.

Sotilaallinen toiminta on kiihtynyt pohjoisessa

Maiden puolustusministerit allekirjoittivat aiejulistuksen tänään Lakselvissa (Lemmijoella) Norjan Finnmarkissa.

Ruotsin puolustusministerin Peter Hultqvistin mukaan nyt solmittu yhteistyön tiivistäminen liittyy alueen heikentyneeseen turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen.

Sotilaallinen toiminta on kasvanut alueella viime vuosina, varsinkin Norjan ja Venäjän rajalla.

Norjan puolustusvoimat on päättänyt vahvistaa alueen joukkoja perustamalla uuden pysyvän jääkärikomppanian.

Venäläisiä sukellusveneitä liikkuu Norjanmerellä, aivan Norjan länsirannikon tuntumassa.

Myös Nato harjoittelee aiempaa lähempänä Venäjää. Norjan ilmavoimien hävittäjät ovat lentäneet Yhdysvaltain raskaan pommikoneen kanssa viimeksi kesäkuussa (siirryt toiseen palveluun).

Yle kävi Norjan ja Venäjän rajalla viime syksynä. Asiantuntijat kertoivat tuolloin, että sekä sotilaallinen toiminta että tiedustelupalveluiden toiminta alueella ovat kasvaneet.

Sotilaallinen toiminta kasvanut Norjan ja Venäjän rajalla – “Tilanne on mennyt selvästi huonompaan suuntaan kuluneen vuoden aikana”

Suurvaltojen jännitteet näkyvät yhä selvemmin alueella.

Aiejulistuksen allekirjoittaneet puolustusministerit sanovat, että on kaikkien kolmen maan yhteinen etu vahvistaa puolustusyhteistyötä pohjoisessa.

Puolustusministeriön mukaan sopimus ei vaikuta Suomen ja Naton suhteeseen.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen on sanonut, että Norjan Nato-jäsenyys ei ole este syvemmälle puolustusyhteistyölle muiden Pohjoismaiden kanssa.

Venäjä on toistuvasti kritisoinut Norjan ja Naton tiivistä ja yhä aktiivisempaa harjoitustoimintaa muun muassa Barentsimerellä. Se on pitänyt Yhdysvaltojen ja Naton toimintaa selvästi venäjänvastaisena.

Lue lisää:

Suomen, Ruotsin ja Norjan puolustusyhteistyötä lisätään – ilmavoimat harjoittelevat jo nyt yhdessä

"Enää ei voida luottaa siihen, että suurvaltojen konfliktit eivät ulotu arktiselle alueelle" – Pohjoismaiden mielestä alueella ei kuitenkaan ole hätää

Lue seuraavaksi