1. yle.fi
  2. Uutiset

"Sen voi nähdä nykytaideteoksena, mutta myös ilmastotekona", sanoo taiteilija, jonka tavoitteena on saada miljoona puuta istutettua

Tempauksellaan taiteilija Nina Backman haluaa muistuttaa suomalaisia ainutlaatuisesta jokamiehenoikeudesta luontoon.

metsät
Taideprojektin tavoitteena on miljoonan puuntaimen istuttaminen
Taideprojektin tavoitteena on miljoonan puuntaimen istuttaminen

Nykytaiteen museo Kiasman edustalla seisova pöytä on katettu pienillä puuntaimilla: kuuset, männyt ja koivut on aseteltu omiin ryhmiinsä.

Kyse on taiteilija Nina Backmanin taideprojektista, jonka tavoitteena on saada miljoona puuta istutettua Suomeen.

Backman apureineen vinkkaa ohikulkijoita pysähtymään ja nappaamaan puuntaimen mukaansa. Sen voi istuttaa omaan pihaan, mökille tai vaikkapa yleiseen metsään.

  • Katso pääkuvan videolta puuntaimien jakamista nykytaiteenmuseo Kiasmalla

Pöydän ohi porhaltanut Anita Ventelä ei ole noviisi puuntaimien kanssa. Jalasjärvellä sijaitsevasta tontista 3 000 neliötä on pyhitetty metsäpuutarhalle, jota on täydennetty puu kerrallaan viimeisen 14 vuoden ajan.

– Metsävaahtera, Mongolian vaahtera, punalehtinen vaahtera, tammi, marjapihlaja, metsäpihlaja, kirsikkaluumupuu, sinisten luumujen puu, pari hevoskastanjaa, ja jalavaa, kirsikkaa, ja paljon kaikenlaista, Ventelä listaa.

Anita Ventelä sylissään kuusen, männyn ja koivun taimet.
Anita Ventelällä on Jalasjärvellä itse istutettu metsäpuutarha, jonka lajistoa on kartutettu jo 14 vuoden ajan.Kristiina Lehto / Yle

Nyt kainalossa on kuusi, mänty ja koivu, jotka Ventelä istuttaa seuraavaksi.

– Minusta metsä on rauhoittava paikka. Tämä korona-aika ei ole tuntunut ollenkaan niin raskaalta, kun on ollut paikka mistä voi hakea happea ja energiaa!

Kiasman edessä jaetaan ilmaiseksi puun taimia ihmisille istutettaviksi miljoonan puun talkoissa.
Taiteilija Nina Backman (oik.) jakoi syksyllä 2019 nelisentuhatta taimea. Tänä vuonna tapahtuma on laajentunut uusille paikkakunnille.Kristiina Lehto / Yle

Nimenomaan suomalainen jokamiehenoikeus ja vapaus liikkua luonnossa ovat inspiroineet parikymmentä vuotta ulkomailla asunutta taiteilija Backmania.

– Jokamiehenoikeuden ainutlaatuisuuden ymmärtää vasta sitten, kun asuu täältä pois. Se on niin harvinainen ja hieno tapa, että sitä kannattaa tuoda esille, eikä ottaa itsestäänselvyytenä.

Nina Backmanin Silence Project -kokonaisuus haluaa nostaa esiin hiljaisuuden, tilan ja luonnon merkitystä, ja sitä, miten se vaikuttaa kulttuuriin, arvoihin ja identiteettiin.

Taimia onkin jaettu museoiden kyljessä, sillä jos korona ei olisi sotkenut suunnitelmia, olisi osana projektia nähty myös performansseja, kuten hiljaisuudessa nautittu yhteinen ateria.

Muu taide pitää nyt lykätä ensi vuoteen, mutta taimien jakamista ulkoilmassa Backman ei halunnut keskeyttää.

– Sen voi nähdä tällaisena nykytaideteoksena, mutta myös ilmastotekona.

"Toivon, että työ jatkuu vielä miljoonan puun jälkeenkin"

Viime syksynä Nina Backman jakoi 4 000 puuntaimea Helsingissä, Kiasman edustalla. Tänä vuonna tapahtuma laajeni Keravalle taidemuseo Sinkan yhteyteen, Espooseen näyttelykeskus WeeGeen kylkeen sekä Mäntän Serlachius-museoille.

– Toivon, että ensi vuonna tämä jatkuu joka puolelle Suomea. Toivon, että tästä tulee jokavuotinen tapahtuma, joka voidaan tehdä itsenäisesti.

Kaupunkipyörällä Kiasmalle saapunut Marko Aro ottaa pyöräkoriinsa muutaman taimen. Osa menee tuliaisiksi ystäville ja osa omalle mökkipaikalle Padasjoelle.

– Sinne olisi kiva laittaa jotain, joka jää meidän jälkeenkin. Metsä merkitsee tosi paljon, koska se on jotenkin tosi terapeuttista, Aro pohtii.

Marko Aro tuli kaupunkipyörällä Kiasmalle noutamaan puuntaimia.
Marko Aro aikoo istuttaa osan taimista mökille Padasjoelle ja viedä osan tuliaisiksi ystävilleen.Kristiina Lehto / Yle

Tähän mennessä taimia on istutettu kymmenisentuhatta, joten miljoonaan on vielä matkaa. Nina Backman sanoo lisänneensä jokaisen myymänsä taideteoksen hintaan yhden taimen verran lisähintaa pitääkseen projektin pyörimässä.

– Toivon, että työ jatkuu vielä miljoonan puun istuttamisen jälkeenkin, Backman lisää.

Lue myös:

Ilmastotempaus pystytti ilmaisen taimipöydän keskelle Helsinkiä - kaupunkilaiset innostuivat: "kaikkialta vain kaadetaan, joten haluan istuttaa"

Lue seuraavaksi