1. yle.fi
  2. Uutiset

Länsi-Pohjassa yksi koronatartunta viime viikolla - ei altistuneita

Länsi-Pohjassa noin 10 henkilöä on karanteenissa sairaanhoitopiirin ulkopuolella tapahtuneiden altistumisten vuoksi.

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri
Mehiläinen Länsi-Pohjan ulko-ovi
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä koronatilanne on edelleen rauhallinen.Antti Ullakko / Yle

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä todettiin viime viikolla yksi koronatartunta. Testejä tehtiin 601.

Tartunnan saanut henkilö siirtyi testin jälkeen karanteeniin omalle kotipaikkakunnalle, pois sairaanhoitopiirin alueelta eikä tartunnasta aiheutunut altistumisia.

Sairaanhoitopiirin alueella on kuitenkin tällä hetkellä noin kymmenen henkilöä karanteenissa. Näissä tapauksissa altistumiset ovat tapahtuneet sairaanhoitopiirin ulkopuolella.

Kaikkiaan koko Lapin ja myös Pohjois-Ruotsin tartuntatilanne on silti edelleen rauhallinen.

– Yksittäisiä tapauksia on todettu muun muassa Haaparannalla, kertoo tiedotteessa johtajaylilääkäri Jyri J. Taskila.

Etelä-Suomessa ollaan lähellä kiihtymisvaihetta

Taskilan mukaan positiivisten tautitapausten lisääntyminen Euroopassa ja Suomessa lisää tautitapausten riskiä myös Länsi-Pohjassa ihmisten liikkumiseen liittyen.

– Etelä-Suomen osalta ollaan hyvin lähellä epidemian kiihtymisvaihetta. Tautia liikkuu vapaasti laajalla alueella ja osassa alueista vain noin 30% tapauksista kyetään enää jäljittämään, Taskila sanoo.

Taskila korostaa, että vaikka tapausmäärät ovat vielä hallinnassa, niihin liittyy suuri joukko altistuneita.

– Usein tämä liittyy laajaan joukkotapahtumaan tai yökerhoihin. Ulkomaanmatkailu on myös selkeä riski, Taskila toteaa.

Taskila muistuttaa, että tartuntoja voi ehkäistä käsihygienialla, turvaväleillä, suurten joukkotapahtumien välttämisellä, kasvomaskilla ja välttämällä ulkomaille matkustamista.

Tuoreimmat uutiset Lapin koronatilanteesta löytyvät tästä artikkelista.

Lue seuraavaksi