1. yle.fi
  2. Uutiset

Kolme lasta on joutunut hengenvaaraan syötyään Palmian ruokaa – yhtiöllä vakavia ongelmia erityisruokavalioiden noudattamisessa

Palmia oy vakuuttaa, että ongelmat selätetään. Yhtiön ruokaa syödään 164 koulu- ja päiväkotikohteessa.

Palmia Oy
Kouluruokailua ala-asteen koululla.
Palmian ongelmat keskittyvät Kanta-Hämeeseen, ja ne ovat jatkuneet pitkälle toista vuotta. Kuvituskuva.Ronnie Holmberg / Yle

Ruoka-aineallergioista kärsiviä lapsia on kiidätetty sairaalaan Palmian tekemien virheiden vuoksi. Kouluihin ja päiväkoteihin ruokaa valmistavalla Palmia oy:llä on vaikeuksia noudattaa lasten erityisruokavalioita.

Ylen tiedossa on kolme tapausta, joissa päiväkoti- tai kouluikäiselle lapselle on soitettu ambulanssi Palmian ruuasta saadun vakavan allergisen reaktion takia. Tilanteet ovat olleet hengenvaarallisia, ja ne ovat tapahtuneet 2019 ja 2020.

Tapauksista kaksi sattui Riihimäellä Jukolan päiväkodissa ja alakoulussa – ensimmäinen viime vuonna, toinen tämän vuoden kesäkuussa. Kolmannen kerran ambulanssia tarvittiin toisessa kaupungissa tänä vuonna, mutta paikkakunta ei ole Ylen tiedossa. Palmia myöntää tapaukset.

Lisäksi on sattunut useita läheltä piti -tilanteita sekä allergiselle ruualle altistumisia, jotka eivät ole johtaneet välittömään hengenvaaraan.

Kaksivuotias Aapo vietti sairaalassa viikon

Riihimäkeläisen Minna Virtasen Aapo-poika söi Jukolan päiväkodissa useita kertoja Palmian tarjoamaa kaurajugurttia syksyn 2019 aikana. Aapo on kauralle allerginen, ja allergia oli Palmian tiedossa.

Joulukuussa Virtanen päätti miehensä kanssa, että kaksivuotias poika on vietävä lääkäriin. Syksyllä alkaneet allergiaoireet olivat äityneet pahoiksi. Pojan kivut olivat kovat. Hän oli raapinut kauttaaltaan punaisena helottavan ihonsa auki.

Lääkäri diagnosoi, että Aapolla on laaja-alainen infektio, jota pitää hoitaa suonensisäisellä antibiootilla. Aapo vietti sairaalassa eristyksissä lähes viikon.

Suurkettiön tiskauslinjastoa.
Palmian palvelukeittiö Jukolan päiväkodissa Riihimäellä. Ruoka tulee Riihimäelle Kaurialan keskuskeittiöstä Hämeenlinnasta.Lauri Rautavuori / Yle

Kun Aapon oireiden syyksi selvisi Palmian virhe, Minna Virtanen tunsi vihaa.

– Minusta tätä ei voi panna inhimillisen erehdyksen piikkiin, koska emme ole ainoita. Meitä on useampi vanhempi, joiden lapsille näitä on sattunut, Minna Virtanen puhuu.

Jukolan lasten vanhemmat ovat tehneet Palmiasta kantelun Etelä-Suomen Aluehallintovirastoon kesäkuussa. Avin kirjaamosta kerrotaan, että tähän mennessä kantelua on arvioitu viraston eri yksiköissä.

Palmia: teimme inhimillisiä virheitä

Kolmessa ambulanssia vaatineessa tapauksessa oli kyse inhimillisistä virheistä, sanoo Palmian liiketoimintajohtaja Pia Julin. Julinin mukaan erityisruokavalioissa on kahden työntekijän seula.

– Prosessi on pyritty rakentamaan niin, että jos yksi ihminen tekee virheen, ruoka ei vielä päädy asiakkaalle. Eli virheitä täytyy tapahtua kaksi, ja näin on valitettavasti käynyt.

Palmia valmistaa ja toimittaa ruokaa 164 koulu- ja päiväkotikohteeseen Etelä- ja Lounais-Suomessa (siirryt toiseen palveluun) (Palmian verkkosivut). Yhtiön aterioita syödään myös hoivakodeissa, palvelukeskuksissa ja sairaaloissa. Lisäksi Palmialla on 29 lounasravintolaa ja kahvilaa. Yhtiö tarjoaa myös turva-, siivous- ja kiinteistöpalveluita.

Yle soitti kaikkiin kaupunkeihin, jotka ostavat Palmialta ruokapalveluita kouluihin ja päiväkoteihin. Soittokierroksen perusteella ongelmat lasten erityisruokavalioissa piinaavat Riihimäen lisäksi Hämeenlinnassa, jossa on ollut ainakin yksi yläkouluikäiselle sattunut läheltä piti -tilanne.

Pia Julin Palmia Oy:n liiketoimintajohtaja.
Palmian liiketoimintajohtaja Pia Julin kertoo keskustelleensa erityisruokavaliolasten vanhempien kanssa tapausten jälkeen.Ville Välimäki / Yle

Palmian Pia Julin sanoo, että erityisruokavalioiden maailma on muuttunut valtavasti viime vuosien aikana.

– Kun teemme keskuskeittiössä nakkikastiketta, siitä on yli 40 reseptiä. Eri syistä johtuvia ruokarajoitteita on hirveän paljon. Meidän pitää huolehtia, että todella riskialttiilla ruokavalioilla on erityishuomio.

Erityisruokavaliot päätyvät Palmian tietoon lomakkeella. Lomake toimitetaan Kaurialan keskuskeittiöön Hämeenlinnaan, jossa tieto syötetään Palmian järjestelmään. Keskuskeittiössä valmistettu ruoka kuljetetaan kunkin koulun tai päiväkodin palvelukeittiöön. Niitäkin hallinnoi Palmia.

Ongelmat vuotavat päiväkodin työntekijöiden murheeksi

Riihimäellä ongelmat ovat jatkuneet vuoden 2019 alusta, kun Palmiasta tuli ruokapalveluiden tarjoaja. Jukolan päiväkodin työntekijät eivät luota Palmiaan ja joutuvat tekemään ylimääräistä työtä. Kun ruoka saapuu osastolle, he tarkistavat vielä uudestaan, soveltuuko se lapselle.

– Jos tilanne on epäselvä, he hakevat palvelukeittiöstä korvaavaa ruokaa. Kyllähän se kuormittaa. Tilaajan näkökulmasta olemme huolissamme tilanteesta, kun se on jatkunut näin pitkään, sanoo Riihimäen kaupungin ruokapalvelukoordinaattori Niina Niskanen.

Niskasen mukaan ongelmia on ollut viimeksi kuluvan syyskuun aikana.

Riihimäen kaupungin ruokapalvelukoordinaattori Niina Niskanen
Niina Niskanen kertoo, että Riihimäellä jatkuvia ongelmia on ollut Jukolan lisäksi myös Uunilinnun päiväkodissa.Lauri Rautavuori / Yle

Palmia suhtautuu ongelmiinsa vakavasti, Pia Julin kertoo. Yhtiö on ryhtynyt toimiin allergisten lasten turvallisuuden takaamiseksi. Erityisruokavalioiden parissa työskentelee nyt enemmän väkeä kuin aiemmin.

– Olemme tehneet kattavan sisäisen auditoinnin, jossa koko erityisruokavalioprosessi on käyty läpi aina tiedonsaannista siihen, että asiakas saa aterian eteensä. Teemme kaikkemme, että prosessi on tästä eteenpäin sataprosenttisen turvallinen, liiketoimintajohtaja Julin vakuuttaa.

Erikoislääkäri: "Siinä voi oikeasti henki lähteä"

Hengenvaaralliset allergiset reaktiot eli anafylaksiat vaikuttavat lasten kohdalla yleistyneen, kertoo lastentautien ja lasten allergologian erikoislääkäri Peter Csonka Terveystalosta. Tarkkaa arviota hän ei osaa kertoa, koska reaktioita ei tilastoida riittävän hyvin.

– Suomalaisissa ja ruotsalaisissa tutkimuksissa nähdään jonkinlaista hienoista lisääntymistä. Joidenkin allergioiden määrä on selvästi lisääntynyt, esimerkiksi pähkinäallergian.

Koululaisten välipalaa asetetaan tarjolle.
Lasten allergologian erikoislääkärin Peter Csonkan vastaanotolle tulee ainakin kuukausittain potilas, joka kertoo altistuneensa allergisoivalle ruualle vahingossa.Lauri Rautavuori / Yle

Csonka arvioi, että anafylaksian yleistyminen liittyy muutoksiin ruokavaliossa. Ihmiset syövät paljon sellaista, mitä jääkaapista ei aiemmin löytynyt.

– Esimerkiksi hyönteisruoka-allergioita ei ennen miettinyt kukaan. Kun niitä alettiin syömään, alkoi allergiatapauksia putkahdella.

Vaikka vakavat reaktiot vaikuttavat yleistyneen, ruoka-aineallergioista kärsivien lasten määrä on pysynyt tasaisena viime vuodet, Csonka kertoo. Joidenkin arvioiden mukaan ne ovat jopa vähenyneet. Muutaman vuosikymmenen jänteellä allergisten sairauksien esiintyvyys taas on lisääntynyt.

Erikoislääkärin vastaanotolle tulee kuukausittain potilas, joka kertoo altistuneensa allergisoivalle ruualle vahingossa. Altistumisia tapahtuu laitosruokaloiden lisäksi myös ravintoloissa.

– Vahinkoaltistukset pitäisi pystyä välttämään, koska siinä voi oikeasti henki lähteä, Peter Csonka toteaa.

Voit keskustella aiheesta tiistaihin klo 23:een saakka.

Lue seuraavaksi