Kaksi työmiestä tuijottaa, kun Geoffrey Erista tanssii. Eristan liikkeet ovat intensiivisiä ja herkkiä. Ympäristö on rouhea ja karu.
Ollaan Helsingin Sompasaaressa ruosteisella proomulla, jonka laidat on maalattu täyteen graffiteja. Haalarimiehet kurkkivat uteliaina, mitä heidän työmaallaan tapahtuu. Toinen pistää tupakaksi.
Geoffrey Erista, 36, on näyttelijä, tanssija ja esitystaiteilija. Nyt hän improvisoi näytteeksi tämän jutun kuvia varten. (Voit katsoa Eristan tanssia klikkaamalla alla olevaa kuvaa.)
Erista on teoksissaan käsitellyt rodullistettua kehoa, ihonväriä ja sukupuolta. Pohtinut, miltä tuntuu olla se, joka on aina arvottavan katseen kohteena ja johon viitataan jonakin toisena, normaalista poikkeavana.
Turku oli synkkä mutta voitti Sudanin
Geoffrey Erista on sudanilais-ugandalaisten vanhempien lapsi. Hän muutti Suomeen keskelle syvintä lamaa 1990-luvulla. Perhe lähti Sudanista sisällissotaa pakoon, koukkasi Egyptin ja Kairon kautta ja saapui Suomeen. Geoffrey oli seitsemän. Oli kesä. Suomalainen katukuva oli valkoinen. Oli vain länsimaalaisen näköisiä ihmisiä.
– Ilmapiiri oli synkkä, mutta se voitti synnyinmaassa riehuvat mellakat ja vuosien sisällissodan. Täällä ei tarvinnut väistellä luoteja. Olin ollut pitkään matkalla. Tuli fiilis, että olen tullut perille, Erista sanoo.
"Olin ollut pitkään matkalla. Tuli fiilis, että olen tullut perille."
Geoffrey Erista
Ensimmäiset vuodet Erista asui perheineen Turussa, Varissuon monikulttuurisessa kaupunginosassa, jossa puhuttiin kymmeniä kieliä. Koulussa yli puolet oppilaista oli ulkomaalaistaustaisia.
– Kaveri saattoi lähteä kesken pihaleikkien rukoilemaan, eikä sitä pidetty outona asiana. Leikki jatkui, kun hän tuli takaisin. Opin, että ihmisillä on eri kulttuureja ja tapoja, eikä kaikilla ole samanlaista päivärytmiä kuin minulla.
Varissuon työttömyysaste oli Turun suurimpia ja lähiö kärsi huonosta maineesta. Erista kuitenkin kokee, että se oli hyvä paikka kasvaa. Oli yhteisöllisyyttä. Kaikki olivat samassa tilanteessa, vieraassa maassa, jossa yritettiin integroitua osaksi suomalaista yhteiskuntaa.
A niin kuin aurinko, B niin kuin banaani
Erista muistelee, että vielä 1990-luvulla hänen suomalaisen koululuokkansa seinää kiersivät kirjainmallit. Niissä oli sana ja kuva: A niin kuin aurinko, B niin kuin banaani, M niin kuin mökki. N-kirjaimen kohdalla oli hihattomassa paidassa juoksevan lihaksikkaan tummaihoisen miehen kuva.
– N niin kuin urheilija? N niin kuin juoksija? Ei, vaan “N niin kuin n*****”. Punaiset huulet ja punainen paita korostivat hänen tummaa ihoaan. Pikajuoksija oli ainoa ihmishahmo kirjainesimerkeissä. Se asetti juoksijan samaan joukkoon mökin kanssa, esineellisti hänet ja oli rasistinen.
Koulussa Eristalle huudeltiin. Ne, jotka nimittelivät, olivat suomalaisia.
– Haukuttiin ihonväristä, koska siihen ei ollut totuttu. On selvää, että lapset eivät keksi sellaisia sanoja. He kuulevat niitä vanhemmiltaan. Se vaikutti minuun niin, että en koskaan tuntenut kuuluvani joukkoon.
Näyttelijä kepposteli jo kersana
Erista oppi suomen kielen, harrasti yleisurheilua ja palloilulajeja ja sai ystäviä: vietnamilaisia, venäläisiä, irakilaisia ja myös suomalaisia.
Näyttelijän lahjat puskivat pintaan jo pienenä poikana. Eristalla oli tapana tehdä ystävänsä kanssa kepposia. He kiipesivät korkealle kalliolle. Kun ohi kulki aikuinen, jompikumpi liukui rinnettä alas, pudottautui dramaattisesti kadulle ja teeskenteli tajutonta.
Toinen täydensi kohtausta huutamalla ja itkemällä kauhuissaan. Kun pojat saivat aikuiset säikähtämään, he paljastivat vedätyksen nauramalla. Osa ymmärsi huumoria, osa ei.
– Olimme pieniä lapsia, saimme nopeasti anteeksi. Olen myöhemmin kelannut, että se oli ensimmäisiä näyttelijäntyön harjoitteita. Kepposessa yhdistyivät eläytyminen, äänenkäyttö ja fyysinen ilmaisu.
Katutanssin roolimalli tuntui ahtaalta
Erista seurasi isoveljensä esimerkkiä ja alkoi harrastaa katutanssia. Sille ovat ominaista kilpailu ja toisen päihittäminen.
– Varsinkin breakdance-battlekulttuuriin liittyy maskuliinisiksi miellettäviä ominaisuuksia: dominoiminen, tilan ottaminen, toisen alistaminen. Kaikki tapahtuu elekielellä.
"Meissä kaikissa on maskuliinisia ja feminiinisiä piirteitä. Tuntui ristiriitaiselta ahtaa itseään mihinkään ylimaskuliiniseen raamiin."
Geoffrey Erista
Erista vierastaa lokeroimista. Hän koki katutanssin antaman miehen mallin paineiseksi.
– Meissä kaikissa on maskuliinisia ja feminiinisiä piirteitä. Tuntui ristiriitaiselta ahtaa itseään mihinkään ylimaskuliiniseen raamiin, koska minussa on paljon muuta, myös niin sanottuja feminiinisiä piirteitä.
Myös suomalaisessa koulussa arvostettiin, kun oli hallitseva ja vahva. Jos itki tai hoivasi, pidettiin heikkona. Pää pystyyn, ole mies, pojille sanottiin. Sama pätee afrikkalaiseen kulttuuriin, jossa perheen hierarkia on hyvin patriarkaalinen.
– Jos poika omaksuu feminiinisiä piirteitä, hän ottaa askeleen pois perheenpään roolista. Ajatellaan, että hän on heikko yksilö, ei osaa tehdä itsenäisiä päätöksiä, on kelvoton ja helposti alistettavissa.
Oi Romeo! Miks olet Romeo?
Yläasteella Erista meni ilmaisupainotteiseen Naantalin Suopellon kouluun. Hän innostui teatterista.
Kahdeksannella luokalla hän näytteli nimiroolin Shakespearen Romeossa ja Juliassa. Ensi-illassa jännitti.
– Kun astuin näyttämölle, tuntui kuin sielu olisi karannut ruumiista. Ääni sisälläni sanoi, että wau, tämä on siistiä. Tätä haluan tehdä. Olen ollut lapsesta asti herkkä ja tunteellinen. Tuntui, että näyttelemisen kautta pystyn jatkamaan leikkiä.
Erista oppi, että hänen sisältään löytyy monia persoonia, jotka voivat kokea asioita eri tavalla.
– Näyttelijän tehtäviin kuuluu tutkia eri näkökulmista, millaista on elää jonkun elämää. Ihmismielen ja erilaisten ihmisten ymmärtäminen on näyttelemisen perusajatus.
Teatteri vaikutti myös tanssiin. Eristan liikekielestä tuli hauraampaa.
– Se ei ollut enää ylimaskuliinista uhoa vaan pehmeää ja huokoista. Jotkut saattoivat pitää minua naisellisempana tai heikompana, koska minulla oli tällaisia harrastuksia.
Paha olo purkautui kapinana
18-vuotiaana Erista muutti yksin Ouluun ja meni lukioon. Koulunkäynnistä oli tullut Varsinais-Suomessa vaikeaa. Erista kapinoi auktoriteetteja vastaan ja joutui tekemisiin poliisin kanssa. Välit vanhempiin tulehtuivat.
– Teinivuodet olivat sekamelskaa. Minulle kehittyi hiljalleen psyykkisiä ongelmia ja käytöshäiriöitä. Käytin päihteitä ja ajauduin erilaisiin ongelmiin. Opiskelumotivaationi hiipui, enkä juurikaan viihtynyt enää koulussa. Aloin viettää entistä enemmän aikaa kaduilla.
Erista muutti Ouluun, koska halusi ottaa itseään niskasta kiinni, saada otteen elämästä. Hän oli kasvanut kahden kulttuurin välissä ja koki voimakasta muukalaisuutta ja juurettomuutta. Hänellä oli identiteettikriisi.
– Nuorena tuntui, etten kuulunut oikein mihinkään, en Afrikkaan enkä Eurooppaan. Olo on vieläkin ristiriitainen. Olen asunut Suomessa yli 25 vuotta ja tunnen itseni edelleen vieraaksi tässä yhteiskunnassa.
"Ihmiset eivät halua istua minun viereeni julkisissa kulkuvälineissä. Kun minulle puhutaan, puhutaan englantia tai selkosuomea. Tällaiset asiat viestivät, että et kuulu tänne, et ole suomalainen."
Geoffrey Erista
Tunteeseen vaikuttaa tapa, jolla ihmiset arkisissa tilanteissa suhtautuvat. Erista kuvailee sitä sanalla mikroaggressio.
– Ihmiset eivät halua istua minun viereeni julkisissa kulkuvälineissä. Kun minulle puhutaan, puhutaan englantia tai selkosuomea. Tällaiset asiat viestivät, että et kuulu tänne, et ole suomalainen. On vaikea pitää kiinni asiasta, joka ei pidä kiinni sinusta.
Erista muistuttaa, että jokaisen ihmisen identiteetin kulmakivi, elämän perusta, on se, että tulee hyväksytyksi sellaisena kuin on. Erista löysi hyväksynnän teatterin ja tanssin parista.
– Ehkä juuri siksi veri vetää näyttämölle, että voin olla siellä kuka tahansa, milloin tahansa. Siinä yhteisössä on tunne, että tulen hyväksytyksi.
Rasismi ei ole pelkkää huutelua
Erista kokee, että rasismia väheksytään. Se käsitetään huuteluna tai vihafoorumien räyhäämisenä. Arjen rasismi on kuitenkin paljon laajempaa.
– Se näkyy valtarakenteissa. Kenet tai minkänimiset kutsutaan työhaastatteluun, kenelle tarjotaan asuntoja. Ketkä pyydetään koe-esiintymisiin ja keille annetaan roolit.
Eristalle sukupuoli ja ihonväri ovat asioita, joita hän ei voi paeta. Hän ei kuitenkaan halua käsitellä työssään ikuisesti vain toiseutta, esittää aina vain marginaalissa elävää afrikkalaistaustaista miestä.
– Minulla on sudanilais-ugandalaiset sukujuuret, mutta sillä ei ollut harrastajateatterissa tai opiskellessa merkitystä. Myöhemmin huomasin, että ihmiset katsovat minua eri tavalla. Näkevät vain yhden puolen – stereotypian mustasta miehestä.
Se ilmenee Eristan mukaan siinä, millaisia työtarjouksia hän saa.
– Halvennan itseäni ja vahvistan ennakkokäsityksiä afrikkalaistaustaisista, jos näyttelen esimerkiksi siivoojaa, rikollista, rap-artistia tai laitonta maahanmuuttajaa.
Suomessa ollaan vielä kaukana siitä, että roolittaminen olisi aidosti värisokeaa, että kuka tahansa voisi näytellä ketä tahansa, että roolittaessa ei mentäisi etnisyys edellä.
– Haluan näytellä ihmistä, en ihonväriä. Ne roolit, joiden kärki on vain erilaisuudessa, ovat yksiulotteisia. En halua vahvistaa roolivalinnoillani stereotypioita tai väärinkäsityksiä afrikkalaistaustaisista ihmisistä.
Hänestä kuullaan vielä
Erista valmistui viime keväänä Taideyliopiston teatterikorkeakoulusta. Hänen taiteellinen opinnäytetyönsä oli nimeltään N.E.G.R.O. – Nhaga & Erista Growing ’n Reaching Out. Se käsitteli rodullistamista ja toiseuttamista.
N.E.G.R.O. valittiin suoraan Tampereen teatterikesä -festivaalille, mikä on merkittävä meriitti vastavalmistuneelle näyttelijälle.
Vastaanotto oli ylistävä. Aamulehden kriitikko arvioi (siirryt toiseen palveluun), että tähti on syntynyt. Helsingin Sanomissa Eristaa kuvattiin (siirryt toiseen palveluun) vangitsevaksi ja muuntautumiskykyiseksi esiintyjäksi.
Eristan mielestä on epäkohta, että suomalaisissa esittävissä taiteissa ei juurikaan näy muuta kuin valkoista ihonväriä. Yhteiskunta monikulttuuristuu, mutta sitä ei huomaa näyttämöllä.
– Siellä pitäisi olla enemmän taiteilijoita eri sosiaalisista ja kulttuurisista taustoista. Olisi hienoa nähdä eri-ikäisiä kehoja erilaisista etnisistä taustoista, koska Suomi on jo sellainen. Jos teatterissa olisi erivärisiä ihmisiä, vältyttäisiin siltä, että aina kun näyttämöllä on ei-valkoinen esiintyjä, se on kannanotto.
Eristan tanssitaidetta voi nähdä lokakuussa. Hän on mukana Mikko Makkosen Actions x Figures -tanssiteoksessa, jossa käsitellään maskuliinisuutta. Esitys vierailee Kuopiossa Tanssiteatteri Minimissä.
Voit keskustella aiheesta maanantaihin 28. syyskuuta kello 23 asti.
Lue lisää:
Saako laiha esittää lihavaa, homo heteroa, valkoinen tummaihoista – mikä on teatterissa sallittua?