1. yle.fi
  2. Uutiset

Lovisa Törndal osasi lukea verenseisautusloitsut ja viedä ihmiseltä onnen – 1800-luvulla Suomessa tietäjä saattoi olla lääkärin ja poliisin korvike

Pohjanmaan ruotsinkielisestä rahvaanuskosta ja erityisesti tietäjistä ja kansanparantajista on tekeillä väitöskirja.

1800-luku
Lovisa Törndal Oravaisissa vuonna 1916
Lovisa Törndal Oravaisissa vuonna 1916Valter W. Forsblom / Finna

1800-luvun lopulla ja vielä 1900-luvun alussa Suomessa uskottiin vahvasti loitsujen ja yliluonnollisen voimaan.

Loitsuilla pyrittiin hallitsemaan tapahtumia, parantamaan sairaita ja jopa löytämään kadonneita ihmisiä ja varastettuja esineitä. Loitsujen avulla pyrittiin säätelemään myös yhteisön jännitteitä, esimerkiksi naapurikateutta tai metsänpelkoa.

Tätä loitsujen osaamista ja perinnettä hallitsivat tietäjät, jotka olivat yhteisöjensä lääkäreitä ja poliiseja.

Yksi tunnetuimmista naistietäjistä oli ruotsinkielisellä Pohjanmaalla elänyt Lovisa Törndal.

Lovisa Törndal Oravaisissa vuonna 1916
Lovisa Törndal osasi paljon parannusloitsuja, mutta myös muutaman vahingoittavan loitsunValter W. Forsblom

Lovisa Törndal eli Lurkon

“Antibīnius, Slibbīnus, Slabbīnus, Ratībiels, Rūbiels, Kalk on pois”

Lovisa Törndal

1835 syntynyt ja Oravaisissa asunut Lovisa Törndal paransi karjaa edellä olevalla loitsulla. Törndal oli antanut sairastuneille eläimille suolaa, johon hän oli lausunut loitsun kolme kertaa.

Teologian maisteri Karolina Kouvola valmistelee väitöskirjaa Pohjanmaan ruotsinkielisestä rahvaanuskosta ja erityisesti tietäjistä ja kansanparantajista. Hän pyrkii selvittämään, mitä uskomustarinat kertovat näistä hahmoista ja mitä voimme tietää todellisista henkilöistä tarinoiden takana.

Kouvolalle Lovisa Törndal – tai Lurkon, kuten tätä kutsuttiin – on tuttu henkilö.

– Lovisasta tekee mielestäni erityisen mielenkiintoisen se, että hän on itse kertonut osaamiaan loitsuja perinteenkerääjille ja hänen repertuaariinsa on kuulunut paljon parannusloitsuja, mutta myös muutama vahingoittava loitsu, Kouvola kertoo.

1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun maaseudulla lääkärit olivat harvinaisuus, mutta tietäjiä oli lähes joka pitäjässä. Tietäjän työssä yhdistyivät loitsut, kansanomainen lääkintatoito ja kansanparannus, joka oli yksi loitsujen tärkeimmistä käyttötarkoituksista.

Tietäjiä kunnioitettiin juuri parantamistaitojen takia.

Lähes jokaiselle taudille ja vaivalle oli omat loitsunsa. Tietäjät osasivat esimerkiksi verenseisautuksen taidon ja avustivat synnytyksissä.

Karolina Kouvola
Teologian maisteri Karolina Kouvola valmistelee väitöskirjaa Pohjanmaan ruotsinkielisestä rahvaanuskosta ja erityisesti tietäjistä ja kansanparantajista.Tuukka Lindholm/SKS

Salaisia loitsuja, perintönä suvussa – myös suomeksi

Osa loitsuista on ollut salaisempia ja vain tiettyjen parantajien ja tietäjien hallussa. Loitsuja kerrottiin perintönä suvuissa ja vanhemmilta tietäjiltä nuoremmille.

– Pelättiin, että jos taidon opettaisi vanhemmalle, menettäisi se tehonsa, Kouvola kertoo.

Myös Lovisa Törndal oppi loitsunsa tarinan mukaan vanhemmalta tietäjältä.

Karolina Kouvolan väitöskirjan aineisto koostuu ruotsinkielisen Pohjanmaan loitsuista. Osa niistä, myös Lovisa Törndalin parannusloitsuista, on silti suomenkielisiä.

– Ehkä suomen kielen on katsottu tuovat loitsuun omaa ulottuvuutta, mystisyyttä. Toki alueella on puhuttu suomea ja ruotsia, joten se on vaikuttanut perinteenmuodostukseen, Kouvola sanoo.

Karolina Kouvolan mukaan mielikuva tietäjästä on usein yksinäinen vanha nainen, joka asuu keskellä metsää ja yhteisön ulkopuolella. Todellisuudessa suurin osa tietäjistä on ollut kuitenkin miehiä. He eivät myöskään eläneet erakkoina, vaan olivat tärkeä osa yhteisöä.

Stäm Tyrie fors, Långmodig andra led, Blodsdroppan skall stå, Ej mera rinna, I namn Fadrens och Sonens och den Helige Ande

Verenseisautusloitsu. Kertoja: Sofia Åkerblad (tunnetaan myös Stängsel-Fia tai Hyp-Fia), Vöyri

Mies- ja naistietäjät paransivat tauteja ihmisistä ja karjasta sekä etsivät kadonneita ihmisiä ja varastettuja esineitä. Karjanhoito oli kuitenkin naisten aluetta, joten karjaan liittyvän onnen varastaminen oli naispuolisten tietäjien tehtävänä, etenkin juhlapyhinä.

Loitsu voitiin lausua, kuiskata, ajatella tai laulaa. Esitystapa valittiin tilanteen mukaan, joskus yhdistellen kaikkia tyylejä.

Kyläyhteisön maailmankuvan mukaisesti maailmassa oli vain tietty määrä onnea. Siksi tietäjät siirtelivät sitä – palkkiota vastaan. Vuosittaiset juhlat, kuten pääsiäinen ja juhannus olivat suosittuja aikoja karjan tai sadon varastamiselle tai vahingoittamiselle.

Vaikka Lovisa Törndal osasi monia parannusloitsuja, hänen tiedetään osanneen myös muutamia vahingoittavia loitsuja.

– Kerrotaan esimerkiksi häistä, joissa sulhaseen ihastunut pyysi Törndalilta häissä, että morsiamen nenä vuotaisi kovasti verta, Kouvola kertoo.

Apua kuolleilta

Tarinaperinteessä tietäjät, hautausmaat ja kuolleet kulkevat Kouvolan mukaan käsi kädessä.

Kirkkomaalla katsottiin olevan omaa erityistä voimaa, jota voitiin käyttää esimerkiksi parannusrituaaleissa.

– Myös Lovisa vieraili hautausmaalla siinä, missä miestietäjätkin. Ehkä sen takia hän oli tunnettu, Kouvola kertoo.

Parannusrituaaleissa käytettiin esimerkiksi kuolleiden luista valmistettua jauhetta, jota on voitu ripotella juomaan.

Pohjanmaalla vaikuttaneen Hindrik Krutarin eli tietäjä Himis-Hejkin kerrotaan omistaneen ihmisen kallon, josta hän raaputti lastuja paloviinaan. Juomaa annettiin sairastuneelle.

Taustalla saattoi olla ajatus siitä, että taudin katsottiin tarttuneen kuolleista.

Tietäjät vierailivat hautausmailla kyselemässä kuolleilta muun muassa varkaiden nimiä. Jo tieto siitä, että tietäjä selvitti varkautta, saattoi saada varkaan luovuttamaan tavarat oikeille omistajilleen.

Tarinat kertovat tapauksista, joissa tietäjät ovat olleet myös väärässä. Esimerkiksi Lovisa Törndal nimitti väärän varkaan, koska kuolleet, joilta hän kuuli varkaudesta, antoivat hänelle väärää tietoa. Tarinan mukaan miehen vaimo, jonka rahat varastettiin, tunnusti kuolinvuoteellaan ottaneensa ne.

Kylänraittia Vöyrillä vuonna 1916
Pohjanmaan osalta tarinaperinne on hyvin rikasta. Siitä saa kiittää kansanperinteen tutkija Valter W. Forsblumia, joka kiersi Pohjanmaalla keräten tietäjien tarinoita. Hän tapasi myös Lovisa Törndalin vuonna 1916. Valter W. Forsblom / Finna

Parantamista loitsujen ja kansanomaisen lääkintätaidon avulla

Vaikka loitsut sisälsivät usein käskyjä ja joskus jopa kirosanoja, loppuivat tietäjien ruotsinkieliset loitsut usein Aameneen tai Isän, Pojan ja Pyhän hengen nimeen -toteamukseen. Tämän katsotaan tukevan ajatusta siitä, että tietäjät turvautuivat Jumalalta saatavaan voimaan, eikä paholaiselta.

Osa tietäjistä halusi korostaa suhdettaan yliluonnolliseen ja sen avulla parantamiseen, osa taas suhtautui huhuihin naureskellen.

Stäm Tyrie fors, Långmodig andra led, Blodsdroppan skall stå, Ej mera rinna, I namn Fadrens och Sonens och den Helige Andes

Verenseisautusloitsu, kertojana Sofia Åkerblad (tunnetaan myös Stängsel-Fia tai Hyp-Fia), Vöyri

Karolina Kouvola tietää, että Hindrik Krutarin kerrotaan itse nauraneen häneen liitetyille yliluonnollisille tarinoille, vaikka tämä paransikin pääosin kansanomaisen lääketieteen avulla.

– Hän kylläkin nautti pelottelusta ja mystisestä maineesta, mikä hänen ympärilleen muotoutui, Kouvola toteaa.

Hindrik Krutarin kerrotaan esimerkiksi kehittäneen Vanhan Vaasan sairaalan keittiössä ihmelääkkeen, jota käytettiin kaikissa Suomen sairaaloissa.

– Jotkut väittivät, että lääke olisi ollut pelkkää lehmän pissaa, Kouvola kertoo.

Ei noitia, vaan tietäjiä

Ruotsinkielisessä uskomusaineistossa tietäjistä käytetään nimityksiä kloka gubbor ja gummor sekä noitiin viittaavia nimityksiä trollkarlar ja trollkäringar. Välillä nimitykset ovat Kouvolan mukaan sekoittuneet, koska tietäjät yhdistettiin usein noitiin loitsujensa vuoksi.

Noituuskäräjät kuuluivat 1600-luvulle, taikuus oli kriminalisoitu 1734 ja noituudesta ei 1700-luvun loppupuolen jälkeen enää saanut kuolemantuomiota.

Vaikka tietäjät paransivat sekä kansanomaisen lääkintätaidon, että loitsujen avulla, noitien maine seurasi kuitenkin heitä. Siinä missä noitien ajateltiin aiheuttavan sekasortoa ja pyrkivän vahingoittamaan, tietäjät koettiin hyväntahtoisiksi, Kouvola kertoo.

Djeiting, djeiting, Stick i stock, Stick int i menn kropp, Stick i det band, Som Jungfru Maria spann, I långfredasnatt

Loitsu ampiaisia vastaan, kertojana Anders Fallbacka, Kruunupyy. Kun loitsu luetaan pitäen käsiä ampiaispesän yläpuolella, eivät ampiaiset pääse lentämään polvea ylemmäs.

Mikäli kuitenkin epäiltiin, että tietäjä olisi noita, koki hän todennäköisesti karkotuksen yhteisöstä. Häntä pidettiin uhkana, sillä hän tiesi, miten yhteisössä toimittiin ja pystyi käyttämään tietoa omaksi hyödykseen.

Toisin kuin noidilla, tietäjillä oli myös vakituisia asiakkaita, jotka saattoivat puhua heidän puolestaan oikeudenkäynneissä. Noidat jäivät myös usein nimettömiksi, kun taas tietäjät nimettiin tarkasti ja pystytään jäljittämään kirkonkirjojen perusteella.

Pohjanmaan tietäjät olivat tunnettuja ja maineikkaita laajalla alueella ja heidän pakeilleen on hakeuduttu yli kielirajojen ja pitkien matkojen takaa. Heidät on tunnettu niin Uudellamaalla kuin Ruotsinkin puolella.

Muutamat tietäjät myös matkustelivat laajallakin alueella. Lovisa Törndalin esimerkiksi kerrotaan työskennelleen kirkonkirjojen mukaan piikana Espoossa ja apuvoimana maatiloilla Etelä-Suomessa.

Kouvolan mukaan onkin mielenkiintoinen kysymys, kuinka paljon tietäjien liikehdintä vaikutti loitsujen leviämiseen.

– He saivat matkoillaan omaan repertuaariin ja työkalupakkiin uusia monipuolisia loitsuja ja sillä tavoin pystyivät erottumaan muista paikkakuntien kansanparantajista.

Kylänraittia Vöyrillä vuonna 1916
Tietäjiin liittyvät tarinat ovat tärkeää kansanperinnettä ja paikallishistoriaa. Valter W. Forsblom / Finna

Uskoako vaiko ei?

Karolina Kouvolan tulevan väitöskirjan aineisto ei täysin kerro kuinka paljon tietäjiin on uskottu.

Se tiedetään kuitenkin, että tietäjien puoleen on aktiivisesti käännytty vaikeiden sairauksien tai varastettujen tavaroiden ja ihmisten etsinnän yhteydessä.

Vuonna 1866 Österbotten-sanomalehdessä (siirryt toiseen palveluun) julkaistiin uutinen 4-vuotiaan tytön katoamisesta metsään. Tyttö löytyi muutaman päivän kuluttua katoamisesta etsintäpartion avulla, mutta uutisessa ihmeteltiin, miksi osa kyläläisistä oli ehdottanut vakavissaan kirkonkellojen soittamista tytön kotiin saamiseksi.

Kylällä oli epäilys, että metsänhaltija oli ottanut tytön mukaansa. Ajatuksena oli, että kirkonkellojen soittaminen saisi metsänhaltijan päästämään tytön otteestaan.

– Tämä yksittäinen uutinen kertoo, miten vahvasti metsänhaltijoiden voimaan uskottiin. Se myös todistaa, että tytön löytämiseksi pyrittiin käyttämään kaikki mahdolliset keinot, Kouvola sanoo.

Jesus gick till skous, Trullskott kom i mot, Å all trullskott, Som i väldren vara kan, Böta han, I namn Fadrens och Sons och den Helige Andens

Noidannuolta vastaan. Kertojana Mjölnar Ann (Jepua)

Tietäjiin liittyvät tarinat ovat tärkeää kansanperinnettä ja paikallishistoriaa. Yhteiskunnan muuttuessa, sairaanhoidon ja poliisitoiminnan kehittyessä, tarve turvautua tietäjiin kuitenkin väheni.

– Poliiseja ei enää tarvita katsomaan paloviinasta, kuka on varastanut kadonneen esineen, kuten tietäjät tekivät ennen, Kouvola naurahtaa.

Vaikka yhteiskunnan muutos on korvannut tietäjät, meillä uskotaan edelleen esimerkiksi ennustajien ennustuksiin. Uskominen on kuitenkin toisenlaista kuin tietäjien aikaan: naapurilta ei enää viedä onnea loitsuilla, kuten vaikka Lovisa Törndalin aikaan.

– Edelleenkin kerrotaan tarinoita pääsiäisnoidista, mutta ei enää pelätä, että naapurin emäntä toimisi noitana, Kouvola kertoo.

Lue lisää Elävän arkiston artikkeleita loitsuista ja kansanparannuksesta:

"Että pahat paraneisi" – loitsujen jäljillä

"Kun kerran kipunsa tiäsi, niin mitäs sitä lääkäriin mentiin" – kansanparannuksen historiaa

Lue seuraavaksi