1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. dokumenttielokuvat

Lost Boys on elokuva juhlien loppumisesta – Reindeerspottingin jatko-osassa Kaukoitä on huumeporukan synkkä tivoli

Lost Boysissa kolme miestä lähtee matkalle ja vain yksi palaa kotiin.

Jani Raappana ehti rakastua lomalla kahteen kertaan. Tässä hän suutelee Cindya Thaimaassa. Kuva: Joonas Neuvonen / Helsinki-filmi

Lost Boys -elokuvan alussa kaikki on juhlaa. Hyvä meininki, toteaa elokuvan keskushenkilö Jani Raappana, silmät päässä pyörien.

Kolmen nuoren miehen joukko on tullut Kaakkois-Aasiaan juhlimaan. On vuosi 2010 ja rovaniemeläisten huumeidenkäyttäjien todellisuutta kuvaava Reindeerspotting – Pako joulumaasta on kerännyt teattereihin yli 60 000 katsojaa. Se on järjetön määrä suomalaiselle dokumenttielokuvalle.

Kohuttu ja kiitetty Reindeerspotting syntyi, kun Joonas Neuvonen sai kaupungilta kameran lainaksi ja kuvasi sillä syrjäytyneen kaveriporukkansa sekoilua vuosituhannen alussa.

Lost Boys alkaa siitä, mihin Reindeerspotting päättyy. Neuvonen, Reindeerspottingin päähenkilö Raappana ja joukkion kolmas, Antti, ovat saaneet rahat Thaimaahan ja Kambodžaan suuntautuvaan reissuun elokuvan tuotoista. Rahaa on, kunnes se loppuu.

Lähes kielitaidoton Jani Raappana on ensimmäistä kertaa Euroopan ulkopuolella. Maailma on auki.

Kuva: Joonas Neuvonen / Helsinki-filmi

Rahalla saa

Reindeerspottingin kuvauksista kului sen ensi-iltaan seitsemän vuotta. Jani Raappana oli noina vuosina ajautunut pikkurötöksistä isompiin ja oli juuri päässyt vankilasta. Väkivalta oli tullut mukaan kuvioihin.

Neuvonen oli käynyt kuvausten jälkeen Lapissa enää satunnaisesti myymässä huumeita. Hän ei pahemmin ollut pitänyt Raappanaan yhteyttä kuvausten päättymisen jälkeen. Neuvosella oli uusi ystäväpiiri ja uudet kuviot.

Lisäksi hän kertoo Ylen haastattelussa pitäneensä vanhaa kaveriaan vaarallisena.

– Se alkoi vaikuttaa tosi kaoottiselta, että mitä tahansa voi tapahtua, jotain väkivaltaista. Hän oli tekemisissä kovan rikollisuuden kanssa, ja se maailma oli mulle aivan outo. Jani yritti saada mainetta sellaisten ihmisten keskuudessa, jotka ei oo parhaita roolimalleja nuorelle ihmiselle.

Jani Raappana ja Joonas Neuvonen lomareissulla. Kuva: Joonas Neuvonen / Helsinki-filmi

Yhteisellä reissulla kaikki on kuitenkin vähän niin kuin silloin ennen, mitä nyt ehkä hieman kyynisempää. Ikuisessa yössä kaikkea saa, kun on millä maksaa, ja seteleitä tiputtelemalla on aina lain paremmalla puolella.

Huumeiden lisäksi ostoslistalla ovat naiset, joista puhutaan raadolliseen sävyyn.

Turhilta romanttisilta rituaaleilta välttyy, kun kyse on kaupankäynnistä. “Huoria pinossa” toteavat suomalaismiehet ja vertailevat thaimaalaisten ja kambodžalaisten prostituoitujen suuseksitaitoja. Seksi on roisia ja kaikkea mahdollista kamaa kuluu polttamalla ja piikittämällä.

Koska kaikki on nopeaa ja huuruista, kuvioihin tulee myös rakkaus. Raappana ehtii parin viikon aikana suunnitella kihloja kahteen kertaan. Nimettömät baaritytöt muuttuvat ihmisiksi, joiden kanssa suhde on tasaveroinen. Ilmassa on toivoa, juhlat näyttävät jatkuvan ikuisesti.

Neuvonen kuvaa kaikkea, häpeämättä ja läheltä, mutta päihdekylläisestä lomareissusta ei ollut tarkoitus tehdä elokuvaa. Siitä piti tulla lisämateriaalia Reindeerspottingin dvd-julkaisuun.

Katsojaa kylmää, koska hän tietää jo, miten tässä käy. Jani Raappanan kuolema uutisoitiin (siirryt toiseen palveluun) Suomessa syksyllä 2010 ja hänen kohtalollaan spekuloitiin netin keskustelupalstoilla, joilla levisi myös kuva hänen kuolleesta ruumiistaan.

Lost Boysin alussa lentokoneeseen nousee kolme miestä, mutta vain yksi heistä palaa kotiin.

Joonas Neuvonen kuvasi kaikkea ja häpeämättä päihdekylläisellä lomareissulla Aasiassa. Kuva: Joonas Neuvonen / Helsinki-filmi

Matka kauhuelokuvaan

Kolme kuukautta Reindeerspottingin ensi-illan jälkeen 26-vuotias Jani Raappana löytyy hirtettynä Phnom Penhin sivukujalta. Viranomaisten mukaan kuolinsyy on itsemurha, mutta olosuhteet vaikuttavat epäilyttäviltä.

Ruumiin on lunastanut joku tuntematon ulkomaalainen, joka on väittänyt Raappanaa veljekseen. Tuhkausta on kiirehditty.

Ja Antti on kadonnut.

Lost Boys on Joonas Neuvosen yritys selvittää sitä, mitä on tapahtunut kadonneelle ja mitä kuolleelle, oikeastaan myös sitä, mitä on tapahtunut hänelle itselleen.

Neuvonen palaa kameroineen Kaukoitään. Hän seurailee kavereidensa jälkiä Bangkokissa ja Phnom Penhin slummeissa, odottelee lähes loputtomiin ja tapaa paikallisia naisia, joiden kanssa lomareissulla jaettiin se, mitä milloinkin jaettavaksi oli.

Vaikka hän jälleen kuvaa kaiken, hän ei oikeastaan vieläkään tee elokuvaa. Pikemminkin elää sellaisessa.

– Olin yhtäkkiä tilanteessa, jossa kaveri on murhattu ja toinen on jossain kateissa. Se ei tuntunut elokuvan tekemiseltä, vaan enemmän siltä, että olen kauhuelokuvan sisällä. En ajatellu, että kuvaan elokuvaa, vaan yritän selvittää, mitä helvettiä on tapahtunut.

"Tuntui, että olen kauhuelokuvan sisällä", Joonas Neuvonen kertoo tuntojaan Lost Boys -elokuvan teosta. Kuva: Joonas Neuvonen / Helsinki-filmi

Kambodžan kirous

Ennen matkalle lähtöä Neuvosella oli vahvoja epäilyksiä siitä, mitä vanhoille kavereille on tapahtunut.

Raappana oli lähetellyt viestejä, joissa on kärttänyt Neuvoselta suuria summia rahaa. Oli ilmeistä, että jonkinlaisessa pulassa oltiin.

– Ajattelin, että ne on varmaan tehneet jonkun keikan, jääneet kiinni ja joutuneet linnaan. Ne oli molemmat kumminkin rikollisesti kykeneviä ihmisiä.

Kun Neuvonen pääsi Bangkokiin, alkoivat asiat näyttää pahemmilta.

– Se oli todella outo kuvio. Meillä vielä oli tuttuja, jotka myi sikäläisessä skenessä huumeita jonkun vuoden ajan. Mä aloin ajatella, että Antti ja Jani on sekaantuneet johonkin tosi vaaralliseen.

Raappanan niskan latinankielinen tatuointi on suomeksi Mene pois, paha henki. Kuva: Joonas Neuvonen / Helsinki-filmi

Kambodžassa alkoi vaikuttaa mahdolliselta, että Raappana on murhattu.

Lost Boysissa Kambodža näyttäytyy armottomana maana, jossa syvä uskonnollisuus, äärimmäinen köyhyys ja kansanmurhan ylisukupolviset traumat vaikuttavat kaikkeen.

Neuvonen viittaa Joel Brinkleyn Pulitzer-palkittuun kirjaan Cambodia’s Curse.

– Siinä kerrotaan, että poliisilla on tapana lavastaa murhat itsemurhiksi. He peittelevät jälkiä, että tutkinnasta päästäisiin nopeasti eroon.

Neuvonen etsi ja löysi matkallaan vastauksia, sitten seuraavat vastaukset kumosivat edelliset. Tavallaan Anttikin löytyi, mutta hän ei enää entisellään

Sen, löytyikö totuutta ja oliko sen löytymisellä oikeastaan mitään väliä, voi jokainen katsoja päättää itse.

Saiko Neuvonen jonkinlaisen rauhan tai vastauksen, jonka kanssa voi elää?

– Saako tollaseen sellaista ikinä? Kyllä ja ei. Kaikkihan me kuollaan. Miten se sitten lopulta tapahtui, ja onko sillä merkitystä...Niin.

“Projekti oli kuin pitkällinen psykoosi”

Kolmikon lomareissusta meni kymmenen vuotta siihen, että Lost Boys valmistui.

Neuvonen huomauttaa, että ajasta iso osa kului vankilassa. Hän sai 2,5 vuoden tuomion Subutexin maahantuonnista ja levittämisestä. Elokuvan tekeminen pääsi varsinaisesti käyntiin vasta, kun Neuvonen pääsi ehdonalaiseen.

– Olin vankilassa Suomessa, olin vankilassa Kreikassa, olin etsintäkuulutettu ja sitten aikaa meni huumejuttuihin.

Aikaa kului myös sen takia, että Neuvosen piti saada etäisyyttä tapahtumiin. Kun tuotantoyhtiö tuli mukaan vuonna 2014, hän oli vielä avovankilassa. Henkilökohtaisten asioiden käsittely oli kesken.

– Oli kokemuksia, jotka piti käydä läpi oman pään sisällä, että niistä pystyi ammentamaan jotain seurattavaaan, elokuvalliseen muotoon. Piti selvittää itselle, mitä oikein tapahtui, mikä tää kulttuuri on, mikä tää maailma on. Oli todella kaoottinen fiilis. Ihmisiä oli kuollut ympäriltä. Muitakin kuin Jani.

Yksi Jani Raappanan hyvistä hetkistä Kaukoidässä. Kuva: Joonas Neuvonen / Helsinki-filmi

Vuosien varrella elokuvasta ehdittiin leikata monta eri versiota ennen kuin oikea löytyi. Materiaalia oli valtava määrä. Tuotantoyhtiössä usko oli koetuksella monta kertaa.

Elokuva valmistui lopulta Rakkautta ja Anarkiaa (siirryt toiseen palveluun) -festivaalille. Sen teatteriensi-ilta on tänään perjantaina.

– Mulle tää projekti on ollut tietyssä mielessä kuin pitkällinen psykoosi. Se on blokannut kaiken muun tekemisen. Nyt yritän saada uusia juttuja kasaan. Olin Ranskassa kuvaamassa yhtä dokumenttia, ja yks valokuvaprojekti on menossa. Saa nähdä, mitä tulee.

Vankilatuomio helpotti elokuvantekoa

Joonas Neuvonen ei aikoinaan ollut kovin innokas juttelemaan toimittajien kanssa Reindeerspottingista. Tällä kertaa hän vei median välttelyn aivan uudelle tasolle.

Neuvonen ei ole ollut yhdessäkään pressinäytöksessä paikalla, vaan majaili Italiassa ystävänsä luona ja oli aiemmin kieltäytynyt lähes kaikista haastatteluista. Televisio- tai radiohaastatteluihin hän ei suostunut lainkaan.

Ylen kanssa Neuvonen suostui juttelemaan videon välityksellä, mutta haastattelua ei saanut tallentaa.

Se vaikutti vähän ristiriitaiselta, koska hän ei säästellyt itseään sen enempää kuin muitakaan Lost Boysissa. Hän oli mukana kaikissa mahdollisissa paheissa, joita elokuvassa esitetään.

– Mä ajattelen, että elokuva puhuu itsensä puolesta. Oon siinä tarpeeksi esillä ja sellaisessa valossa, ettei mulle ole jäänyt siitä juuri varsinaista sanottavaa.

Tuntuu käsittämättömältä, että Neuvonen on saanut luvan kuvata mitä on kuvannut ja käyttää sitä elokuvassaan. Hänestä itsestään siinä ei ole mitään erikoista. Jokaiselta on saatu kirjallinen suostumus.

– Jos puhutaan huume- ja rikollisuuskulttuurista, niin ei elokuvassa näytetä mitään, mikä olisi siinä kontekstissa häpeällistä. Oma asema varmasti myös vaikutti. Olin tehnyt kamakauppaa, ja siinä kulttuurissa on sen takia jollain lailla luotettava henkilö. Ajateltiin, etten luovuta sellaista materiaalia eteenpäin, mistä voi tulla tuomio. Isoin riskihän oli mulla myyjänä.

Neuvosen vankilatuomio helpotti elokuvantekoa. Rikoksista pystyi puhumaan avoimesti sen jälkeen, kun niitä oli jo ruodittu julkisuudessa.

Ystävät olivat huolissaan Jani Raappanan huumeidenkäytöstä. Häntä he pitivät narkomaanina, mutta eivät itseään. Kuva: Joonas Neuvonen / Helsinki-filmi

“Olisin voinut vaikuttaa, jos olisin oikeasti halunnut”

Lost Boys ei moralisoi, se näyttää yhden maailman sellaisena kuin se on.

Paljon kysymyksiä se kyllä herättää. Kolmikon muut jäsenet ovat esimerkiksi kovin huolissaan Raappanan huumeidenkäytöstä, mutta eivät omastaan. Raappana on addikti, toiset kaksi eivät sitä omasta mielestään ole.

Neuvonen pitää itseään osittain syypäänä vanhan kaverinsa kohtaloon.

– Sillä oli vakavampi huumeongelma. Tein tietyssä mielessä väärin, kun jätin sen Kambodžaan ja lähdin itse kotiin. En pääse siitä mihinkään, kyllä mä tein väärin.

Olisitko voinut pakottaa aikuisen miehen mukaasi?

– Kyllä mä olisin siihen pystynyt enemmän vaikuttamaan, jos oikeasti olisin halunnut. Jani oli istunut pitkään vankilassa ja siihen liittyi kaikkea. Mä ehkä ajattelin siihen aikaan, että Jani oli haitallisempi kuin olikaan.

Lost Boys on Neuvosen mielestä enemmän elokuva totuuden etsimisestä kuin huumekulttuurista. Elokuvan sanoman sullominen yhteen lauseeseen on hänen mukaansa mahdotonta.

– Reindeerspottingin pääväittämä oli jotenkin tiedossa. Jani halusi muuttaa Suomesta ja silloin pystyi vähän ennustamaan, miten siinä käy. Mulla oli myös omakohtaisia kokemuksia, joita halusin sen kautta käsitellä. Jos summaa Reindeerspottingin lauseeksi, se on, että ongelmat eivät ratkea pakenemisella. Lost Boys on monimutkaisempi, kaoottisempi.

Neuvosen mielestä ei ole hänen asiansa miettiä, millaista keskustelua elokuva herättää.

– Mä näen elokuvan tapahtumien ja murhakuvion kautta. Mun on hankala nähdä sitä mitenkään yhteiskunnallisena.

Joonas Neuvonen tuntee syyllisyyttä Jani Raappanan kuolemasta. Neuvosella on silmät peitossa omakuvassa. Kuva: Joonas Neuvonen / Helsinki-filmi