1. yle.fi
  2. Uutiset

Mikkelin Palloilijoiden juniorijoukkueet aloittelevat harjoituksia tauon jälkeen

Eri ikäluokat voivat kuitenkin itse päättää milloin harjoittelu aloitetaan.

Mikkeli
Mikkelin Palloilijoiden logo
MP

Mikkelin Palloilijoiden juniorijoukkueiden harjoitus- ja pelitoimintaa aloitellaan jälleen. Eri ikäluokat voivat kuitenkin itse päättää oman harjoittelunsa aloittamisesta myös myöhemmin.

Mikkelin Palloilijat päätti tiistaina, että harjoitustoiminta on mahdollista aloittaa kaikkien ikäluokkien osalta Essotelta maanantaina saadun ohjeistuksen mukaisesti.

Kaikessa toiminnassa tulee kuitenkin noudattaa erityistä varovaisuutta sekä voimassa olevia Palloliiton ohjeita (siirryt toiseen palveluun). Junioreiden harjoitustoiminta meni tauolle Mikkelin koronatilanteen vuoksi syyskuun alkupuolella.

Lue seuraavaksi