1. yle.fi
  2. Uutiset

Hakamäen urheilupuiston kaava on nyt kaikkien nähtävillä Janakkalassa

Saatujen palautteiden johdosta Janakkalan kunta on tehnyt kaavaehdotukseen joitakin muutoksia.

Janakkala
kunnan kyltti tien varressa
Hakamäen urheilupuiston suunnittelualue on kooltaan noin 20 hehtaaria.Miki Wallenius / Yle

Janakkalassa tekninen lautakunta päätti alkuviikosta laittaa Turengin Hakamäen urheilupuiston kaavaehdotuksen nähtäville. Kaavaluonnoksesta saatiin määräaikaan mennessä kolme lausuntoa (Hämeen liitolta, Loimua Oy:ltä sekä Hämeen ely-keskukselta) sekä kaksi mielipidettä.

Hämeen liiton mukaan kaavan mukainen toiminta tukee hyvin Kanta-Hämeen maakuntakaavan mukaista aluevarausta ja edistää sen toteutumista. Hämeen ely-keskus puolestaan edellytti lausunnossaan, että Hausjärventielle tulee suojatie, joka parantaa jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden liikenneturvallisuutta.

Saatujen palautteiden johdosta Janakkalan kunta on tehnyt kaavaehdotukseen joitakin muutoksia. Esimerkiksi Hakamäen urheilupuiston katsomoita on laajennettu ja kaava-alueen eteläosaan lisätty alue, jolle saa sijoittaa matkailuun ja virkistystoimintaan liittyviä palveluja.

Lisäksi Tykkivajantietä on levennetty hieman ja kaava-aluetta laajennettu 120 metriä lännemmäksi, jotta kevyen liikenteen yhteydet mahtuvat paremmin katualueelle. Tykkivajantie–Hausjärventie risteysaluetta on muokattu hieman, jotta suunnitellut kevyen liikenteen järjestelyt ja linja-autopysäkit mahtuvat paremmin katualueelle.

Kunnan tarkoituksena on teettää vielä tarkempia suunnitelmia alueen liikennejärjestelyistä.

Lue seuraavaksi