1. yle.fi
  2. Uutiset

Keskipohjanmaa: Kaustisen kehitysyhtiön toimitusjohtajalle törkeästä kirjanpitorikoksesta ehdollista ja liiketoimintakielto – jatko tehtävässä vielä epäselvä

Oikeus katsoi Olli Ali-Haapalan laiminlyöneen kommandiittiyhtiönsä kirjanpidon ja tilinpäätöksen laatimisen lähes 1,5 vuoden ajalta.

liiketoimintakiellot
Lakikirjoja ja puheenjohtajan nuija oikeuden pöydällä.
Pekka Tynell / YLE

Kaustisen Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Olli Ali-Haapala on tuomittu ehdolliseen vankeuteen ja kolmen vuoden liiketoimintakieltoon törkeästä kirjanpitorikoksesta. Asiasta kertoi ensimmäisenä Keskipohjanmaa-lehti verkkosivuillaan (siirryt toiseen palveluun).

Tuomio liittyy Ali-Haapalan Ullavassa toimineeseen yhtiöön. Käräjäoikeuden mukaan tuomittu laiminlöi liiketapahtumien kirjaamisen ja tilinpäätöksen laatimisen lähes puolentoista vuoden ajan ennen yhtiön asettamista konkurssiin lokakuussa 2016.

Tuona aikana yhtiön tileille on tehty panoja runsaan 1,9 miljoonan edestä ja ottoja hieman enemmänkin.

Ali-Haapala oli kommandiittiyhtiön ainoa vastuunalainen yhtiömies ja käytti yhtiössä määräysvaltaa.

Syytetty kiisti syyllisyytensä ja tahallisuuden. Hänen mukaansa taustalla olivat toisen tekemä varkaus ja se, että kaupan tankkauspisteellä oli onnistuttu tankkaamaan ilmaiseksi vuosien ajan, mikä aiheutti hänen mukaansa 140 000 euron vahingot.

Hän sanoi olleensa siinä käsityksessä, että kirjanpitoa oli pidetty konkurssivuoden kesään saakka. Kirjanpitoa hoitaneen yrityksen edustaja kertoi oikeudessa, ettei kirjanpitoa ollut pidetty toukokuun 2015 jälkeen, koska Ali-Haapala ei ollut toimittanut siihen riittävästi aineistoa pyynnöistä huolimatta. Lopulta toimeksianto purettiin.

Käräjäoikeuden mukaan kirjanpidon laiminlyöminen noin pitkältä ajalta on törkeää, kun otetaan huomioon tilitapahtumien määrä (yli 4 500 tilitapahtumaa) ja lähes 2 miljoonan liikevaihto.

Ali-Haapala aloitti Kaustisen kehitysyhtiön toimitusjohtajana kesäkuussa 2020. Kunnassa tuomioon ja liiketoimintakieltoon ei ole vielä ehditty reagoida, vaan sen vaikutuksia aletaan selvittää ensi viikolla, kertoo kunnanjohtaja Arto Alpia.

Lue seuraavaksi