1. yle.fi
  2. Uutiset

Hämeen TE-toimistot saavat lisää väkeä asiakaspalvelutyöhön

Parhaillaan Hämeen TE-toimistoissa on käynnissä organisaatiomuutos.

työ- ja elinkeinotoimistot
TE-toimisto
Uuden aktiivimallin tavoitteena on lisätä henkilökohtaisia tapaamisia. Antti Haanpää / Yle

Hallituksen kaavailema aktiivimalli 2 tuo huomattavasti lisää resursseja Hämeen TE-toimistoille (siirryt toiseen palveluun). Nän kertoo johtaja Eija Mannisenmäki. Hän arvioi, että henkilöstön määrä voi kasvaa jopa 40 prosenttia nykyisestä eli noin sadalla työntekijällä vuoden 2022 alusta.

TE-toimistojen tehtävät lisääntyvät monella tapaa uudessa aktiivimallissa. Työttömiä työnhakijoita haastatellaan nykyistä tiuhempaa. Lisäksi TE-toimistot seuraavat sitä, kuinka aktiivisesti työttömät hakevat töitä.

Johtaja Eija Mannisenmäki pitää hyvänä sitä, että työnhakijat pääsevät jatkossa ottamaan enemmän vastuuta omasta tilanteesta.

– Aktiivimalli 2:ssa on hyvää se, että siinä asiakas itse pääsee valitsemaan paremmin työpaikkoja ja esimerkiksi rekrytoinititilaisuuksia, jotka häntä kiinnostavat.

– Hyvin monet asiat hyväksytään asiakkaan aktiivitoiminnaksi verrattuna aikaisempaan malliin, jolloin tuli paljon epäselvyyksiä siinä, että mikä kelpasi ja mikä ei. Uudessa mallissa toiminta on paljon vapaampaa ja on hyvä, että kannustetaan aktiivisuuteen.

Parhaillaan Hämeen TE-toimistoissa on käynnissä organisaatiomuutos. Uusi organisaatio aloittaa toimintansa Hämeessä joulukuun alussa.

Lue seuraavaksi