1. yle.fi
  2. Uutiset

Rattijuopon perään juosten lähteneet poliisit unohtivat poliisiauton vaihteen vapaalle – auto törmäsi seinään ja sai "mittavat vahingot"

Poliisin mukaan tapahtumasta ei aiheutunut ulkopuolisille vaaraa.

poliisiajoneuvot
Poliisiauto.
Poliisiautolle aiheutui törmäyksestä poliisin mukaan mittavat vauriot. Kuvituskuva.Tiina Jutila / Yle

Sunnuntaiaamuna rattijuopon takaa-ajoon kiireellä pinkaisseiden poliisien partioauton vaihde jäi epähuomiossa vapaalle ja auto lähti valumaan törmäten läheisen talon seinään, Helsingin poliisi kertoo.

Poliisipartiota vastaan oli tullut aamuyhdeksän aikaan Jakomäessä epäilyttävä ajoneuvo, jonka kuljettaja oli ajanut karkuun poliisin pysäyttäessä autoa.

Lyhyen takaa-ajon jälkeen pakoon lähtenyt kuljettaja oli jättänyt autonsa läheiselle piha-alueelle ja jatkanut matkaa jalan. Poliisipartio pysäköi myös autonsa ja lähti juosten perään, minkä seurauksena poliisiauton seinään törmäys tapahtui.

Törmäyksestä aiheutui poliisin mukaan autolle mittavat vauriot.

Tämänhetkisten tietojen mukaan ulkopuolisiin ei kohdistunut vaaraa.

Vahingoittuneen poliisiauton osalta on kirjattu rikosilmoitus Itä-Uudenmaan poliisilaitokselle. Ylikomisario Timo Luoto kertoo, että esitutkinnan ollessa kesken asiasta ei ole tällä hetkellä enempää kerrottavaa.

Rattijuopumuksesta epäilty saatiin juosten kiinni ja häntä epäillään rattijuopumuksen ohella törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lue seuraavaksi