1. yle.fi
  2. Uutiset

Neuvontapuhelin auttaa Jyväskylän ikäihmisiä kauppa-asioiden kanssa

Kaupungin koronapuhelimesta saa apua kauppa-asioiden hoitoon.

vapaaehtoistyö
Lähikuva S-marketin ostoskorista ostoksineen.
Kauppa-apupalvelu käynnistettiin keväällä, kun hallitus suositteli ikäihmisiä pysyttelemään karanteenimaisissa olosuhteissa. Kuvituskuva.Eleni Paspatis / Yle

Lokakuun alusta alkaen Jyväskylän kaupungin koronapuhelimesta voi saada apua tavallisten kauppa-asioiden hoitamiseen. Palvelu on tarkoitettu ensisijaisesti ikäihmisille.

– Neuvontapuhelimessa kartoitetaan soittajan mahdollisuus käyttää esimerkiksi kauppojen kotiinkuljetuspalveluja ja sitä, onko soittajalla läheisiä, joilta voi pyytää apua asiointiin. Jyväskylän kaupungin vapaaehtoistoiminnasta tarjotaan apua tilanteisiin, joissa ei muulla tavoin pystytä asiointia hoitamaan, sanoo palvelupäällikkö Anna-Liisa Heiskala tiedotteessa.

Kauppa-apupalvelu käynnistettiin keväällä, kun hallitus suositteli ikäihmisiä pysyttelemään karanteenimaisissa olosuhteissa.

Puhelimeen vastaavat asiantuntijat aikuissosiaalityön, ikääntyneiden ja varhaisen tuen palveluista. Vapaaehtoiset toimittavat ostokset keskiviikon ja perjantain välisenä aikana.

Asiakas maksaa tilaamansa ostokset myöhemmin laskutuksen kautta. Vapaaehtoisen antama kauppa-apu on maksutonta, vain ostokset maksavat.

Puhelinneuvontaa on saatavilla maanantaisin ja tiistaisin kello 9–14 numerosta 014 266 0550.

Juttua korjattu 1.10. klo 5.28: Puhelinneuvontaa on saatavilla maanantaisin ja tiistaisin, ei tiistaisin ja torstaisin, kuten jutussa alun perin virheellisesti sanottiin.

Lue seuraavaksi