1. yle.fi
  2. Uutiset

THL kirjannut maanantaina kaksi koronatartuntaa Jyväskylässä – Taudin ilmaantuvuus Keski-Suomessa suurempaa kuin missään muualla maassa

Koronan ilmaantuvuus Keski-Suomessa on koko maan lukemiin verrattuna yli kaksinkertaista.

koronavirus
Kasvomaskisuosituksesta kertova kyltti bussipysäkillä Jyväskylässä.
Jyväskylän kaupunki antoi torstaina 24. syyskuuta laajan suosituksen käyttää kasvomaskia julkisissa sisätiloissa. Suositus on tällä haavaa voimassa kaksi viikkoa.Heli Kaski / Yle

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on maanantaina todennut Jyväskylässä kaksi uutta koronatartuntaa.

Koko maassa THL:n tartuntuntatautirekisteriin kirjattiin maanantaina 61 tartuntaa. Vakavasti sairastuneita on yhä varsin vähän. Osastohoidossa koronan takia oli THL:n mukaan maanantaina 19 potilasta ja tehohoidossa kaksi.

Keski-Suomi on Suomen pahinta aluetta koronataudin ilmaantumisessa. Ilmaantuvuusluku on nyt 39,9 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohti kahdessa viikossa eli enemmän kuin missään muualla maassa. Koko maassa ilmaantuvuusluku on 18,4.

Suomen matkustusrajoitukset ovat sellaisia, että jos Keski-Suomi olisi ulkomailla, sieltä palaavien pitäisi olla kaksi viikkoa vapaaehtoisessa karanteenissa.

Karanteenisuositus koskee sellaisia maita, joissa koronan ilmaantuvuusluku on yli 25.

Lue uusimmat tiedot Keski-Suomen koronatilanteesta tästä.

Lue seuraavaksi