1. yle.fi
  2. Uutiset

Trump vs. Biden

28.9: Biden johtaa edelleen selvästi Trumpia. Viikon aikana ero ei ole juuri muuttunut. Kamppailu saa uusia kierroksia väittelyiden alkaessa.

Presidentti Donald Trump on 7,2 prosenttiyksikköä haastajansa Joe Bidenin takana. Vielä heinäkuun alussa ero oli lähes 10 prosenttiyksikköä. Vaaleihin on nyt aikaa 35 päivää.

Koko Yhdysvalloissa 50,2 prosenttia äänestäjistä äänestäisi nyt Joe Bidenia ja 43 prosenttia Trumpia.

Lue tästä juttu mielipidemittausten luotettavuudesta.

Biden on edelleen johdossa kaikissa ratkaisevissa vaa'ankieliosavaltioissa.

Tiukin tilanne on Pohjois-Carolinassa, jossa kannatusmittausten keskiarvossa eroa ehdokkaiden välillä on 1,2 prosenttiyksikköä.

Minnesotassa ero on vaa'ankieliosavaltioista suurin, 8,8 prosenttiyksikköä Bidenin hyväksi.

Kamppailu kiihtyy, kun päästään ylihuomenna alkaviin vaaliväittelyihin. Biden ja Trump kohtaavat ensimmäisessä väittelyssä Ohiossa keskiviikkoaamuna Suomen aikaa. Voit seurata väittelyä reaaliaikaisesti Ylen sivuilta.

Keskiviikon jälkeen Trump ja Biden kohtaavat väittelyssä vielä kahdesti ennen marraskuun 3. päivä järjestettäviä vaaleja.

Joe Bidenin kerrotaan valmistautuneen ahkerasti ensimmäiseen väittelyyn. Trumpin roolissa harjoituksissa on ollut Bob Bauer, joka on yksi Bidenin kokeneista neuvonantajista. Bidenin leirissä väittelyillä arvioidaan olevan vähemmän merkitystä kuin mitä Trumpin joukoissa ajatellaan.

Trumpin esikunnasta tihkuneiden tietojen mukaan presidentille ei ole järjestetty varsinaisia harjoitusväittelyjä. Trumpin on kuitenkin kerrottu tutustuneen Bidenin esiintymisiin.

Trumpin leirissä uskotaan, että vaaliväittelyillä on ratkaiseva merkitys vaalien tulokselle. Presidentin apuna valmistautumisessa on ollut muun muassa New Yorkin entinen pormestari Rudy Giuliani.

Bidenin joukoissa odotetaan Trumpilta aggressiivista otetta väittelyissä. Trumpin on arvioitu nostavan esille muun muassa Bidenin pojan Hunterin toimet Ukrainassa.

Lisäksi Trump saattaa nostaa keskusteluun Bidenin entisen alaisen Tara Reiden esittämät syytökset seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Bidenin odotetaan pyrkivän hyökkäämään Trumpia vastaan koronaviruspandemian hoidosta. Yhdysvalloissa ylittyi viime viikolla 200 000 koronaan kuolleen rajapyykki.

Biden pyrkinee myös korjaamaan Trumpin esittämiä epätosia väitteitä. Esikunta on kuitenkin varoittanut Bidenia keskittymästä liikaa faktantarkastukseen väittelyssä.

Tekijät

Teemu Juhola

Grafiikat:

Harri Vähäkangas

Videot:

Kari Nihti

Julkaistu 28.9.

Lue seuraavaksi