1. yle.fi
  2. Uutiset

Oulu ottaa velkaa 100 miljoonaa euroa – kaupunkilaisia verotetaan ensi vuonna ankarammin, veroprosentti nousemassa isojen kaupunkien kärkeen

Vuoden 2021 veroprosentiksi esitetään 21 prosenttia.

taloussuunnittelu
Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala talousarvion julkistamistilaisuudessa syyskuussa 2020.
Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala julkisti tänään ensi vuoden talousarvioesityksen. Paulus Markkula / Yle

Oulun ensi vuoden veroprosentiksi esitetään 21 prosenttia. Oulu ottaa ensi vuonna lisää lainaa 100 miljoonaa euroa, jonka jälkeen kaupungilla on velkaa 826 miljoonaa euroa.

Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala julkisti tänään ensi vuoden talousarvioesityksen sekä taloussuunnitelman vuosille 2022–2023.

Oulun kaupungin talousarvio ensi vuodelle on kokoluokaltaan noin 1,4 miljardia euroa, vuosikate noin 32 miljoonaa euroa ja alijäämä on noin 52 miljoonaa euroa.

Kaupunginjohtaja korostaa kuitenkin, että talousarvioehdotuksessa ei esitetä syömävelan ottamista eli toiminnan perusmenoihin verotulot vielä riittävät, mutta elvyttäviä investointeja ei ilman lisävelkaa voida tehdä.

– Se on todella iso raha ja varmasti myös Oulun historiassa yksi suurimmista määristä yhden vuoden aikana, sanoo Laajala.

Kaupungin talous on ollut jo pitkään vaikeuksissa. Oulussa ongelmana on erityisesti se, ettei isoja yhteisöveroja enää kilahtele kaupungin kassaan samaan tapaan kuin parhaimpina Nokia-vuosina.

– Olennaista tulevaisuuden kannalta onkin se, että kaupunkina yhteistyössä yritysten kanssa pystytään tekemään toimenpiteitä niin, että meidän yhteisöverot kasvavat ja työllisyys paranee, kaupunginjohtaja Päivi Laajala sanoo.

Veroprosentti nousemassa

Veroprosentin noston seurauksena Oulu saattaa olla ensi vuonna ankarin verottaja kuudesta suurimmasta kaupungista. Helsingissä ja Espoossa veroprosentti on ollut kuluvana vuonna 18, Vantaalla 19.

Turku puolestaan on verottanut kaupunkilaisiaan 19,50 prosentilla. Tampere on kuluvana vuonna ollut tiukempi verottaja kuin Oulu, Tampereella veroprosentti on 20,25. Tampereen ensi vuoden talousarvioehdotus esitellään lokakuussa, jolloin selviää esitys ensi vuoden veroprosentiksi.

Koronakriisillä on kaupungin talouteen mittavat vaikutukset. Korona vaikuttaa kaupungin talouteen ja toimintaan myös tulevina vuosina. Korona vaatii resursseja erityisesti perusterveydenhuoltoon ja erikoissairaanhoitoon ja samalla syntyy hoitovelkaa, jota maksetaan tulevina vuosina. Myös soteuudistus ja sotemaakuntien perustaminen käynnistynee.

Oulu hakee EU:lta elvytysrahoitusta vuosina 2021–2023 erityisesti digitalisaatiota edistäviin ja ilmastonmuutosta hidastaviin hankkeisiin.

Kaupunginjohtajan esityksen jälkeen talousarvion käsittely jatkuu kaupunginhallituksen budjettiriihessä lokakuussa ja talousarviokäsittelyssä marraskuussa.

Kaupunginvaltuuston päätettäväksi talousarvio tulee 7. joulukuuta.

Lue seuraavaksi