1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Talousvaikeudet

Yksinyrittäjien koronatukea jäi jakamatta Satakunnassa runsaasti – hakupäätöksen taustalla jopa häpeää: "Asiakas alkoi itkeä kriteerien täyttyessä"

Yksinyrittäjien 2 000 euron koronatukea on saanut hakea keväästä saakka.

Talousvaikeudet
Poikkeuksellisesti suljettu -lappu ravintolan ikkunassa.
2 000 euron tuki oli tarkoitettu yksinyrittäjille, joiden myynti kärsi koronaviruksen takia.Tiina Jutila / Yle

Yksinyrittäjille tarkoitetut kuntien koronatuet ovat jääneet Satakunnassa suurelta osin jakamatta.

Valtio myönsi keväällä kunnille avustuksia, jotta nämä voisivat tukea yksinyrittäjiä koronapandemian aiheuttamien tulonmenetysten takia. Tuen määrä per yrittäjä on 2 000 euroa. Haku sulkeutuu syyskuun 30. päivä.

– Tukea on jaettu noin kolmasosa, noin 540 000 euroa, sanoo Rauman kaupungin yritysasiantuntija Heikki Nurmi.

Raumalla on jätetty yhteensä 332 hakemusta, joista myönteisen päätöksen on saanut 270 yrittäjää.

– Uskoisin, että tilanne on valtakunnallisesti samanlainen, Nurmi veikkaa.

Pomarkussa 2 000 euron tuki olisi ollut tarjolla 59 yrittäjälle, mutta lopulta sen sai 23 yrittäjää. Kolme hakemusta hylättiin.

Tämän hetkisen tiedon mukaan kunnille yli jäävät rahat palautetaan takaisin valtiolle.

Tukea saatetaan tarvita myös jatkossa

Myös Kankaanpäässä rahaa on jaettu reippaasti vähemmän kuin mitä olisi ollut tarjolla.

Rahaa Kankaanpäähän myönnettiin 646 000 euroa ja siitä on käytetty noin 300 000 euroa.

- En usko, etteivät yritykset tietäisi tuen olemassaolosta. Sen verran sitä on keväästä asti rummutettu, sanoo Kankaanpään elinkeinojohtaja Marko Rajamäki.

Rajamäki muistuttaa, että yksinyrittäjien koronatuki ja sen edellytykset rakennettiin keväällä lähes tyhjästä. Ei tiedetty, kuinka paljon rahaa tarvitaan.

– On ehkä laskettu yläkanttiin. Ja parempi niin, kuin että rahat olisivat loppuneet kesken.

Koronatilanne on syksyn tullen jälleen kiihtynyt. Muun muassa matkustusrajoituksia on kiristetty ja myös muun muassa ravintoloiden aukioloaikojen supistamisesta on ollut puhetta.

– Nyt täytyy seurata, mitä tapahtuu. Voi hyvin olla, että tiettyjen toimialojen yrityksille tuet voivat olla jatkossakin tarpeen.

Pori: Suurin osa myönteisiä päätöksiä

Porissa hakemuksia lähetettiin vajaat tuhat.

Elinvoimayksikön päällikkö Jouko Hautamäki sanoo, että Porin osuus valtionavustuksista oli noin 3,6 miljoonaa euroa. Sillä olisi saatu tuettua noin 1 800 yrittäjää.

– Siitä käytettiin noin puolet, ehkä hieman alle.

Hautamäkikään ei osaa suoraan sanoa, miksi rahaa jäi jakamatta niin paljon. Hän laskeskelee, että kielteisiä päätöksiä annettiin vain noin 7–8 prosenttia.

– Välttämättä kaikkia yksinyrittäjiä korona ei olekaan kohdellut niin kaltoin, eli ei olekaan tullut sitä vaadittua 30 prosentin pudotusta myynnissä.

Kokemäen kaupunki sai 91 hakemusta, joista 13 hylättiin. Rahaa jaettiin vaini 156 000 euroa, kun yhteensä sitä olisi ollut tarjolla 346 000 euroa.

Yrittäjillä paljon pelissä

Eurajoelle myönnettiin avustusta 376 000 euroa.

Siitä käytettiin lopulta vain 128 000 euroa. Kehitysjohtaja Johanna Huhtala arvioi, että tukirakennetta perustettaessa paikkakunnilta on otettu huomioon myös esimerkiksi pöytälaatikkoyritykset, jotka eivät varsinaisesti ole toiminnassa, minkä takia rahamäärät ovat isompia.

– Tärkeintähän on tietysti, ettei raha ole loppunut kesken, Huhtala sanoo.

Rahallisen avun hakeminen kunnalta ei ole yrittäjälle välttämättä mikään helppo juttu, Huhtala muistuttaa. Pienellä paikkakunnalla sana kirii ja yrittäjällä saattaa olla pelko, että hänen yrityksensä taloustiedot ovat pian koko kylän puheenaihe.

– Eräälle yrittäjälle oli tilitoimistosta sanottu, ettei kannata edes hakea, kun et tule sellaista saamaan. Kun yrittäjä kävi kanssani asiat läpi ja selvisi, että kriteerit täyttyvät täysin, alkoi yrittäjä itkeä. Se kertoo jo siitä, kuinka isosta asiasta voi olla kyse.

Aiheesta aiemmin:

Yksinyrittäjen koronatukia haettu vähänlaisesti Satakunnassa – useimmilla kunnilla yhä reippaasti rahaa yrittäjien tukemiseen

Yksinyrittäjille 2 000 euron toimintatuki koronakriisiin – haku avautuu mahdollisimman pian

Nyt myös yksinyrittäjät voivat hakea tukea kunnilta koronavirustilanteessa – Kirjakauppias toivoo, että saisi pidettyä yrityksen pystyssä

Lue lisää koronatilanteesta Satakunnassa tästä linkistä.

Lue seuraavaksi