1. yle.fi
  2. Uutiset

Stalinin vainoja tutkineen historioitsijan vankeusrangaistus koveni lähes 10 vuodella – tukijat pelkäävät tämän kuolevan vankeudessa

Historiantutkija Juri Dmitrijeviä vastaan esitettyjä syytteitä pidetään laajasti tekaistuina.

historiantutkijat
Juri Dmitrijev Petroskoin oikeustalon edessä keväällä 2018.
Juri Dmitrijev Petroskoin oikeustalon edessä keväällä 2018.Kerstin Kronvall / Yle

Karjalan korkein oikeus on koventanut historioitsija Juri Dmitrijeville annettua vankeusrangaistusta 13 vuoteen.

Dmitrijevin tukijat olivat yrittäneet saada juttua käsittelyyn muualle kuin Karjalan korkeimpaan oikeuteen. Tuomiota on pidetty laajasti poliittisena.

Dmitrijevin kannattajat pitävät tuomiota käytännössä kuolemantuomiona, sillä vankilaolosuhteet ovat yli 60-vuotiaalle miehelle hyvin vaativat.

Oikeus muutti Stalinin vainoja tutkineen historijoitsijan tuomiota 3,5 vuodesta, mikä hänelle langetettiin heinäkuussa, kertoo Dmitrievin asianajaja venäläiselle Interfax-uutistoimistolle. Tuomio annettiin heinäkuussa adoptiolapsen hyväksikäytöstä.

Lisäksi korkein oikeus vaatii Petroskoin alioikeutta käsittelemään uudelleen pornografiasyytteet, joista oikeus vapautti tutkijan kesällä. Dmitrijev vapautettiin heinäkuussa myös aseen hallussapitorikoksesta.

Dmitrijevin asianajaja arvioi tuolloin, että tämä voisi päästä vapaaksi näihin aikoihin, koska hän on odottanut oikeudenkäyntiä pitkään tutkintavankeudessa.

Dmitrijev paikansi Karjalan tasavallassa sijaitsevat Sandarmohin ja Krasnyi borin salaiset joukkohaudat 1990-luvun lopulla. Niihin on haudattu tuhansia neuvostojohtaja Josif Stalinin uhreja, joiden joukossa on myös satoja suomalaisia.

Stalinin vainoja tutkinut historioitsija sai kolmen ja puolen vuoden vankeustuomion Venäjällä

Syyttäjä vaatii Stalinin joukkohaudat paljastaneelle karjalaistutkijalle 15 vuoden vankeusrangaistusta

Stalinin joukkohaudat Karjalassa paljastanut tutkija odottaa yhä tuomiotaan – Ihmisoikeusjärjestö: Hän toimii varoituksena muille

Tutkija: Stalinin vainoissa kuolleiden suomalaisten vaiheet on selvitettävä perusteellisesti

Lähteet: Reuters, Yle Uutiset

Lue seuraavaksi