1. yle.fi
  2. Uutiset

Jyväskylä muistuttaa jälleen kasvomaskisuosituksesta ja varautuu tarvittaessa liikuntatilojen sulkemiseen

Koronataudin ilmaantuvuus on kaupungissa suurta, mutta toistaiseksi tartuntaketjut on pystytty jäljittämään melko hyvin.

koronavirus
Nuoret pelaavat salibandya.
Jyväskylässä varaudutaan kiristämään koronatoimia, jos koronaohjeita ei noudateta ja epidemia kiihtyy entisestään. Kuvituskuva.Yle

Jyväskylän kaupunki varautuu sulkemaan liikuntatilojaan, mikäli kaupungin antamia koronaohjeita, kuten kasvomaskisuositusta, ei noudateta ja koronepidemiatilanne pahenee.

Kaupungin toimenpidelistauksen mukaan kaupunki voi väliaikaisesti sulkea liikuntapaikat ja uimahallit harrastustoiminnan rajoittamiseksi.

Toimenpiteet otetaan kaupungin mukaan käyttöön, jos koronatartuntojen alkuperää ei voida enää jäljittää ja tartunnat lähtevät leviämään asukkaiden keskuudessa hallitsemattomasti.

Kaupungilla on myös muita toimenpiteitä ja niitä voidaan ottaa käyttöön vapaamuotoisessa järjestyksessä sen mukaan, missä ikäryhmässä tai palvelussa tartunnat leviävät.

Keski-Suomen sariaanhoitopiirissä koronan ilmaantuvuus on Suomen suurinta, mutta Jyväskylässä tartuntaketjut on terveysviranomaisten mukaan toistaiseksi pystytty jäljittämään melko hyvin.

Lue uusimmat tiedot Keski-Suomen koronatilanteesta tästä.

Lue seuraavaksi