1. yle.fi
  2. Uutiset

Ravintola-ala tyrmistyi hallituksen rajoituksista – "valtava huoli yrityksistä ja työntekijöistä"

Hotelli- ja ravintola-alan arvion mukaan valtion koronatuet eivät riitä pitämään toimintaa hengissä, vaan luvassa on isoja väenvähennyksiä.

ravintolat
Baarimikko pesee käsiään
Hallitus kertoi tiistaina illalla toimista, joilla ravintoloiden anniskelua lyhennetään merkittävästi ja ravintoloiden asiakaspaikkoja rajoitetetaan puoleen.

Ravintola-ala pelkää myynnin romahtamista hallituksen uusien koronarajoitusten takia.

Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRan toimitusjohtaja Timo Lapin mukaan isojen yökerhojen omistajat ovat jo ilmoittaneet, että he sulkevat ovensa uusien rajoitusten jälkeen. Lapin arvion mukaan rajoitukset käytännössä sulkevat yökerhot, kun yrittäjien ei kannata pitää yökerhoja auki korkeintaan muutaman tunnin tähden.

Alan etujärjestö arvioi, että rajoitusten takia ravintoloista ja yökerhoista häviää korona-ajaksi noin 20 000 työpaikkaa. Ala työllistää tällä hetkellä 70 000 työntekijää.

– Mitkään valtion tuet eivät riitä. Tällä tavalla toiminnan rajoituksilla emme tule selviytymään. Alalta tulleet viestit ovat epäuskoisia ja murheellisia. Huoli on valtava niin yritystoiminnasta kuin työntekijöiden kohtalosta, Lappi ennakoi ensi viikon torstaista voimaan tulevia uusia rajoituksia Ylen aamussa.

Ala toivoi keväällä, että korona loppuisi nopeammin, mutta nyt vähintään vuoden kestävän korona-ajan vaikutukset tulevat olemaan Lapin mukaan todella kovia.

– Ehdoton edellytys on, että liiketoiminta pitää pysyä käynnissä. Alan pitäisi antaa toimia niin vapaana kuin mahdollista.

Erityisen kovina alalle MaRA pitää koronan alueellisia kiihtymisvaiheen rajoituksia, jotka määräävät rajoittamaan tarvittaessa ravintoloiden asiakaspaikat puoleen normaalista ja sulkemaan ravintolat ilta kymmeneen mennessä.

MaRa ihmettelee sitä, että hallitus tekee rajoituksia tilanteessa, jossa ruokaravintoloissa, kahviloissa, henkilöstö- ja opiskelijaravintoloissa ja esimerkiksi hotellien aamiaistarjoilujen yhteydessä ei ole ollut altistumisia saati koronatartuntoja.

– Ravintolat ovat tehneet valtavasti töitä hygienian eteen. Päätösten perusteluja meille ei ole kerrottu, Lappi kummastelee.

Lue myös:

Ravintoloiden lopetettava anniskelu puoliltaöin ja suljettava ovensa kello 1 lokakuun 8. päivä alkaen – Yle seurasi hallituksen tiedotustilaisuutta hetki hetkeltä

Valtiovarainministeri Vanhanen haluaa yrityksille uuden mittavan yleistuen – kokonaissumma nousemassa ainakin yli sataan miljoonaan

Lue seuraavaksi