1. yle.fi
  2. Uutiset

Sarjakuristaja Michael Penttilälle ei valituslupaa korkeimmasta oikeudesta – elinkautinen vankeusrangaistus jää voimaan

Penttilä kuristi hengiltä viisikymppisen naisen Helsingin Kalliossa toissa vuoden keväällä.

murha
Michael Penttilä syytettynä oikeudessa.
Penttilä on tuomittu väkivaltarikoksista aiemmin yhteensä kymmenisen kertaa, joista lähes jokaisessa on ollut kyse kuristamisesta. Kuva Helsingin hovioikeuden istunnosta kesäkuulta.Matti Myller / Yle

Korkein oikeus (KKO) ei myöntänyt sarjakuristaja Michael Penttilälle valituslupaa vuonna 2018 tapahtuneesta murhasta. Helsingin hovioikeuden tuomitsema elinkautinen vankeusrangaistus jää näin voimaan.

Penttilä kuristi hengiltä viisikymppisen naisen Helsingin Kalliossa toissa vuoden keväällä. Oikeuden mukaan hän käytti väkivallassa muun muassa käsiä ja sukkahousuja.

Hovioikeus piti käräjäoikeuden tavoin tekoa erityisen raakana ja julmana sekä kokonaisuutena arvioiden törkeänä. Hovin mielestä usean eri tekovälineen käyttäminen kertoi sitkeästä surmaamispyrkimyksestä. Lisäksi pitkittynyt tekotapa aiheutti uhrille suuria tuskia ja Penttilä jatkoi puolustuskyvyttömän uhrin kuristamista, tuomiossa todetaan.

Myös käräjillä Penttilä tuomittiin elinkautiseen murhasta.

Penttilä kiisti surmaamistarkoituksen

Penttilä katsoi, että syyte murhasta olisi pitänyt hylätä ja hänet pitäisi tuomita sen sijaan taposta määräaikaiseen vankeusrangaistukseen. Penttilä kiisti, että olisi pyrkinyt tahallisesti pitkittämään tekoaan. Hänen mukaansa pitkittämisestä ei ole näyttöä.

– Asiassa ei myöskään ole näytetty sitä, että uhri olisi kärsinyt voimakkaista kivuista tai tuskasta ennen kuolemaansa, KKO:hon osoitetussa valituksessa sanotaan.

Penttilä on myös kiistänyt menneensä uhrin asunnolle surmaamistarkoituksessa. Hänen mukaansa tilanne kärjistyi naisen luona tämän tunnistettua hänet. Penttilän mukaan hän teki henkirikoksen pikaistuksissaan.

Kuristanut aiemminkin naisia hengiltä

Penttilä on aiemmin kuristanut hengiltä äitinsä, 12-vuotiaan tytön ja naistuttavansa. Hänet on tuomittu näistä rikoksista eripituisiin vankeusrangaistuksiin. Henkirikosten lisäksi hänellä on tuomiot muun muassa törkeästä raiskauksesta, vapaudenriistosta ja kolmesta törkeästä pahoinpitelystä.

Toissa vuonna hovioikeus tuomitsi Penttilän kahden ja puolen vuoden vankeuteen törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelusta. Hovioikeuden tuomion mukaan hän oli laatinut suunnitelman kuristaa samassa taloyhtiössä asuvaa 17-vuotiasta tyttöä.

Lue myös:

Sarjakuristaja Michael Penttilä valittaa murhatuomiostaan korkeimpaan oikeuteen – pitää tekoaan edelleen tappona

Hovioikeus tuomitsi sarjakuristaja Michael Penttilän murhasta elinkautiseen – kuristi naisen täydessä ymmärryksessä

Hovioikeus määräsi sarjakuristaja Michael Penttilän mielentilatutkimukseen – "Syytetään teosta, josta rangaistus on ankarin mahdollinen"

Lue seuraavaksi