1. yle.fi
  2. Uutiset

Ainakin sata lammasta kuoli hoidon puutteeseen – syyttäjä vaatii multialaiselle naiselle kahden vuoden vankeutta ja eläimenpitokieltoa

Hoitamatta jättäminen on syyttäjän mukaan aiheuttanut eläimille huomattavaa kärsimystä ja johtanut suuren eläinmäärän kuolemiseen.

Multia
Keski-Suomen käräjäoikeus.
Törkeää eläinsuojelurikosta käsitellään Keski-Suomen käräjäoikeudessa.Niko Mannonen / Yle

Keski-Suomen käräjäoikeuden ratkaistavana on tapaus, jossa syyttäjä vaatii multialaiselle naiselle kahden vuoden ehdotonta vankeutta ja vähintään seitsemän vuoden eläimenpitokieltoa törkeästä eläinsuojelurikoksesta.

Rikoksesta epäilty nainen on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta jättänyt noin 200 lammasta ilman tarpeellista hoitoa ja ravintoa. Haastehakemuksen mukaan rikokset tapahtuivat puolentoista vuoden aikana. Ainakin 100 lammasta on kuollut nälkään, janoon ja/tai sairauksiin. Kuolleita lampaita ei oltu toimitettu asianmukaisesti hävitettäväksi.

Lampaiden hoito väheni lokakuusta 2018 lähtien, josta lähtien lampaiden vointia ei käyty tarkistamassa päivittäin, ja esimerkiksi juoma-astiat olivat jäätyneet. Eläimille ei ollut tarjolla riittävästi ruokaa ja juomaa. Eläinsuojia ei siivottu riittävästi ja niissä oli romua, roskaa sekä lampaiden raatoja.

Toukokuussa 2019 tilalta löytyi yli 50 kuollutta lammasta. Elossa olevia lampaita oli 70.

Syyttäjän mukaan vakavat laiminlyönnit ovat aiheuttaneet eläimille huomattavaa kärsimystä ja johtaneet suuren eläinmäärän kuolemiseen.

Lue seuraavaksi