1. yle.fi
  2. Uutiset

THL: Jyväskylässä todettu kuusi uutta koronatartuntaa – Ravintola-ala tyrmistyi uusista rajoituksista

Keski-Suomessa taudin ilmaantuvuus on yhä maan korkein.

koronavirus
Kuvassa on koronavirustestausta Helsingissä elokuun lopulla vuonna 2020.
Keski-Suomessa koronaepidemian arvioidaan olevan kiihtymisvaiheessa. Kuvituskuva.Silja Viitala / Yle

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL on todennut Jyväskylässä keskiviikkona kuusi uutta koronatartuntaa. Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä myös Äänekoskella kirjattiin keskiviikkona tartuntatautirekisteriin yksi uusi tartunta.

Koko maassa uusia tartuntoja on todettu 100.

Keski-Suomessa taudin ilmaantuvuusluku on yhä maan korkein eli 45,8 tartuntaa kahdessa viikossa. Koko maassa vastaava luku on 20,9.

Terveysviranomaiset arvioivat, että koronaepidemia on Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä kiihtymisvaiheessa.

Uudet rajoitukset kova isku baareille ja yökerhoille

Hallitus ilmoitti tiistaina ravintoloiden uusista aukioloajoista koronaepidemian leviämisen hidastamiseksi.

Anniskelu pitää lopettaa kello kahdeltatoista ja ovet pitää sulkea tuntia myöhemmin. Viranomaiset voivat tiukentaa rajoituksia tästäkin kahdella tunnilla epidemian kiihtymisvaiheessa olevilla alueilla. Hallituksen asettamat rajoitukset tulevat voimaan siirtymäajan jälkeen 8. lokakuuta alkaen.

Ravintola-ala pelkää nyt myynnin romahtamista. Muun muassa Jyväskylässä baareja ja yökerhoja pyörittävä ravintolajätti Noho Partners ilmoitti heti tiistaina illalla 1300:aa työntekijää koskevista yt-neuvotteluista.

Lisäksi rajoitustoimenpiteiden vaikutukset heijastuvat välillisesti yhtiön noin 2 000 vuokratyöntekijään.

Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRan toimitusjohtaja Timo Lapin arvion mukaan rajoitukset käytännössä sulkevat yökerhot, kun yrittäjien ei kannata pitää niitä auki korkeintaan muutaman tunnin tähden.

Lue uusimmat tiedot Keski-Suomen koronatilanteesta tästä.

Lue seuraavaksi