1. yle.fi
  2. Uutiset

Lentomatka ei mihinkään: Singapore Airlines myy lippuja pop-up -ravintolaksi muutettavaan Airbus A380 -koneeseen

Pitkiä mannertenvälisiä kaukolentoja kaipaaville on tarjolla uusia matkustuselämyksiä, kun kentälle pysäköityyn koneeseen pääsee ruokailemaan.

lentoliikenne
Singapore Airlinesin Airbus A380
Singapore Airlines avaa yhden pitkäaikaisesti pysäköitynä olevan koneen ruokailijoille. Singapore Airlines

Pitkiä lentomatkoja kaipaavat matkustajat ovat tänä kesänä voineet ostaa lentolippuja, joissa kone ei hievahdakaan kentältä.

Esimerkiksi Taiwanissa Songshanin lentoasemalla 180 matkustajaa on ehtinyt viettää puoli päivää China Airlinesin Airbus A330 -koneessa kolmella valelennolla.

Matkaan kuului normaali lähtöselvitys kentällä, osalla oli mukana myös matkalaukut. Lähtöselvityksen jälkeen matkustajat kulkivat turvatarkastuksen läpi ja lopulta koneeseen otettiin matkustajat samassa järjestyksessä kuin oikeallakin lennolla.

Matkustuskaipuun suosio yllätti sekä matkan järjestäneen lentoyhtiön että lentoaseman. Kun kolme lentoa tulivat tarjolle, niihin lippua tavoitteli 7 000 ihmistä. Kullekin vierailulle otettiin 60 matkustajaa.

Taiwanilainen EVA Airways puolestaan järjesti kolmen tunnin maisemalennon maan ilmatilassa. Taoyanin lentoasemalta lähteneelle lennolle myytiin 309 paikkaa muutamassa minuutissa sen jälkeen, kun lipunmyynti avattiin.

Myös australialainen Qantas on myynyt syyskuussa seitsemän tuntia kestäviä maisemalentoja, jotka lähtevät ja saapuvat Sydneyyn. Nämäkin lennot myytiin loppuun nopeasti.

Singapore Airlinesin business-luokan matkustajia
Business-luokan matkustajille on tarjolla oma ateria. Singapore Airlines

Singapore Airlines muuttaa superjumbon pop-up -ravintolaksi

Uusin yritys täyttää matkustajien fyysisiä ja emotionaalisia matkustushaluja on muuttaa pitkäaikaisesti pysäköitynä oleva Airbus A380 -superjumbo ravintolaksi.

Changin lentokentällä olevaan Singapore Airlinesin koneeseen myydään lippuja, jossa turistiluokassa tarjoillaan samoja aterioita, mitä normaalistikin yhtiön mannertenvälisillä lennoilla.

Business-luokan ja ensimmäisen luokan aterian ostaneille ruoka tarjoillaan luonnollisesti matkustusluokan mukaisilla paikoilla. Ruokailtaessa aikaa kuluu käytännössä lähes yhtä paljon kuin oikeallakin lennolla, ja koneessa voi ruokailun lomassa nauttia koneen viihdejärjestelmän tarjonnasta ja henkilökunnan palvelusta.

Lue lisää:

CNN: Qantas seven-hour flight to nowhere sells out in 10 minutes (siirryt toiseen palveluun)

CNBC: Singapore Airlines drops ‘flight to nowhere’ idea but will let people eat in an A380 (siirryt toiseen palveluun)

Lue seuraavaksi