1. yle.fi
  2. Uutiset

Riistakamerat varmistivat: yksi susi raateli 130 lammasta Björkön saaristossa

Noin 700 lammasta laidunsi tänäkin kesänä Björkön saarilla Mustasaaressa. Susi kävi verottamassa niistä 130.

susi
Riistakeskuksen väki saaristossa tutkimassa lampaiden tilannetta.
Riistakeskuksen asiantuntijat vierailivat saarilla keskiviikkona. Stefan Pellas / Suomen riistakeskus

Susi on tappanut ison määrän lampaita Björkön saaristossa Mustasaaressa. Riistakeskuksen riista-asiantuntijat ovat tänään vierailleet saarilla tutkimassa tapahtunutta.

Rannikko-Pohjanmaan riistapäällikkö Stefan Pellas vahvistaa, että vastassa oli ikävä näky.

Raatolöytöjen ja riistakameran perusteella kävi ilmi, että susi on tappanut yli 130 lammasta, jotka ovat kesän laiduntaneet saarilla.

– Se tallentui riistakameralle. Ja kun katsottiin niitä revittyjä raatoja, niissä on erityisiä jälkiä, miten sudet tappavat ja pureskelevat. Se on susi, joka on niitä tappanut.

– Kyseessä on yksi susi, yllättää Pellas.

Ei tällaista hävikkiä aiemmin

Lampaat viedään saarille joka kevät – tänäkin vuonna noin 700 lammasta – ja haetaan pois syksyllä. Ne tekevät saarilla tärkeää maisemanhoitotyötä.

– Joka vuosi hävikkiä tulee jonkin verran, mutta näin isoja tappioita ei aiemmin ole tapahtunut. Viimeksi susi tappoi näillä saarilla lampaita joskus 90-luvulla, muistelee Pellas.

Susi on koiraeläin, joka pystyy helposti uimaan sen 25-50 metrin matkan, joka saarille uimiseen vaaditaan.

Pellas ei tällä hetkellä osaa sanoa, paljonko susia rannikolla liikkuu. Yksittäisiä havaintoja tulee silloin tällöin. Eniten susia on Suupohjan seudulla ja rannikollakin Maalahden-Närpiön alueella.

Ensi kesän murhe

Loput lampaat on nyt haettu saarista pois ja viety kotitilalle. Nyt niissä on tehtävä valvontaa ja vahvistettava aitauksia, ettei susi tai sudet löydä niitä uudelleen.

Ensi kesän laidunnukseen on nyt kuitenkin keksittävä uusia keinoja lampaiden suojelemiseksi.

– Se on ensi kevään murhe, miten saadaan suojeltua. Sinne ei ole mahdollista rakentaa aitoja kaikkiin paikkoihin. Täytyy yrittää eri keinoilla, miettii Pellas.

Pellas arvioi, että lampaiden omistajille suden tekoset aiheuttivat tänä vuonna isoja taloudellisia tappioita.

Lue seuraavaksi