1. yle.fi
  2. Uutiset

Junat kulkevat puolityhjinä ja linja-autoissa tilanne on lähes yhtä karmea – Bussialan pomo pelkää jo koko liikennejärjestelmän puolesta

Kaukoliikenteen näkymät ovat synkentyneet, kun matkustajat ovat kesän loputtua vähentyneet.

joukkoliikenne
Tampereen rautatieasema.
VR on tyytyväinen, että koronan varotoimet junissa ovat sujuneet onnistuneesti. Miikka Varila / Yle

Kaukojunissa on kesän loputtua ollut entistäkin tyhjempää. Etätöiden jatkuminen ja huonontunut koronatilanne ovat vähentäneet matkustajamääriä.

– Heinäkuussa oli paljon suomalaisia lomamatkailijoita junissa, oltiin enää noin 35 prosenttia alle viime vuoden. Valitettavasti sen jälkeen koronatilanne on kiristynyt ja on tullut etätyösuosituksia, tällä hetkellä ollaan noin 50 prosenttia alle viime vuoden, kertoo VR:n toimitusjohtaja Rolf Jansson.

Jansson arvioi junien täyttöasteen olevan nyt alle 20 prosenttia. Matkustaja on siis keskimäärin vain joka viidennellä paikalla. Turvaetäisyyksien pitämistä ajatellen tilanne on siis hyvä, mutta yhtiön taloudelle vaikea.

– Tappiota tulee satoja tuhansia euroja päivässä. Tämä on joukkoliikenteelle todella vaikeaa aikaa, tammi-kesäkuussa teimme matkustajaliikenteessä 35 miljoonan euron tappiot. Koko vuonna tappiota tullee yli 50 miljoonaa euroa, Jansson toteaa.

Junaliikenteen valopilkkuna on ollut tavaraliikenne, ainakin vielä.

– Tavaraliikenteessä on ollut yllättävän positiivista, ollaan tämän vuoden aikana noin kolme prosenttia jäljessä jos verrataan viime vuoteen. Toisaalta talouskehityksessä on suuria epävarmuuksia, tehtaita on sulkeutumassa, ja nämä vaikuttavat varmasti ensi vuoden aikana, Jansson sanoo.

Jansson on tyytyväinen yhtiön korona-varotoimiin. Junista ei hänen mukaansa ole saatu yhtään todennettua koronavirustartuntaa.

VR kertoi tiistaina (siirryt toiseen palveluun), että Ekstra-luokan lippuun kuuluu 26. lokakuuta alkaen vakiona tyhjä viereinen paikka ja kasvomaski. Samalla Ekstra-luokkaan tulee maskipakko matkustajille.

VR:n mukaan kasvomaskien käyttö on lisääntynyt junissa viime viikkojen aikana. Parhaimmillaan joillakin junavuoroilla maskeja käyttää yli puolet matkustajista.

Matkailuliikenne pahimmissa vaikeuksissa linja-autoalalla

Myös linja-autoalalla nähdään alan tilanteen viime viikkoina synkentyneen. Syyt ovat samat: koronatilanne pahenee, eikä matkustajien paluuta näy.

– Joukkoliikenteen osalta tilanne on vakava. Kysyntävaje on rakenteellinen ja ei ole nähtävissä mitään sellaista, joka tilannetta lyhyellä aikavälillä muuttaisi, katsoo Linja-autoliiton toimitusjohtaja Mika Mäkilä.

Kaikkein huonoimmassa tilanteessa on matkailuliikenne, jossa liikevaihto on monissa yrityksissä menetetty lähes kokonaan. Tukitoimet ovat Mäkilän mukaan näille yrityksille välttämättömiä.

Paremmalta tilanne näyttää kaupunkiliikenteessä, jossa kaupungit ovat pitäneet liikenteen palvelutasoa yllä.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom myönsi äskettäin kaupungeille 100 miljoonaa euroa lisätukea paikkaamaan puuttumaan jääviä lipputuloja. Linja-autoliiton Mäkilän tietojen mukaan kaupunkiliikenteen matkustajista on kaikonnut noin kolmannes.

Yritysten tilanteet vaihtelevat. Lomautettuna on yli tuhat linja-autonkuljettajaa.

– Isojen kysymysten äärellä tässä ollaan. Ensi vuosi tulee olemaan hyvin kriittinen ja puhutaan jo siitä, miten joukkoliikennejärjestelmää voidaan ylipäätään ylläpitää, kun pitkä joukkoliikenteen eteen tehty työ on romahtanut, Mäkilä sanoo.

Mika Mäkilä , Linja-autoliiton toimitusjohtaja , 1.10.2020
Linja-autoliiton toimitusjohtaja Mika Mäkilä kuvailee alan olevan vaikeassa tilanteessa, eikä käännettä parempaan ole nyt näkyvillä. YLE Juha Heikanen

Alan mukaan joukkoliikennejärjestelmän turvaaminen edellyttää ensi vuodelle määrärahojen merkittäviä korotuksia.

VR: Junatarjontaa arvioidaan jatkuvasti, muutoksia ehkä alkuvuodesta

VR aikoo liikennöidä ainakin tulevat viikot nykyisillä vuoroilla, vaikka matkustajia on vähän. Vuorotarjontaa kuitenkin arvioidaan, ja vuodenvaihteen jälkeen muutoksia voi tulla.

– Tällä hetkellä junista ajetaan noin 90 prosenttia verrattuna viime vuoteen. Jos merkittäviä muutoksia tehdään, niin todennäköisesti vasta ensi vuoden alusta lähtien, VR:n Jansson katsoo

Jansson toteaa, että yhtiö toisaalta haluaa toimia vastuullisesti ja varmistaa, että junissa on riittävästi väljyyttä. Valtio-omistaja on auttanut VR:ää pienentämällä osinkovaatimustaan.

VR:n oli tarkoitus tulouttaa valtion kassaan osinkoa tänä vuonna 350 miljoonaa euroa, mutta määrä on pienennetty enintään sataan miljoonaan (siirryt toiseen palveluun) euroon. VR:n rahoitustilanne on ollut hyvä, ja yhtiöllä oli alkuvuodesta 1,8 miljardin euron tase.

Jansson arvioi, että hiljaisten ratojen ostoliikenteen ylläpito läpi koronakriisin voi vaatia lisää rahaa.

Rolf Jansson on Vr:n pääjohtaja.
VR:n toimitusjohtaja Rolf Jansson uskoo junaliikenteen nousuun pitkällä aikavälillä, mutta lähivuodet ovat vaikeita. Markku Rantala / Yle

Junayhtiön johtaja näkee kauempana tulevaisuudessa näkymät hyviksi. Junaliikenne on ympäristöystävällistä, ja kaupungistuminen etenee.

– Ensin edessä on kuitenkin vaikeita vuosia, ja joukkoliikenne on isossa kriisissä, Jansson sanoo.

Bussien kaukoliikenteessä jälleen karsintaa

Kaukoliikenteessä bussiyritykset ovat kesän jälkeen joutuneet taas sopeuttamaan vuorojaan, kun kotimaan matkailu on hiljentynyt.

Tamperelainen Paunu vähensi vuorotarjontaansa syyskuun lopulla.

Ympäri Suomea liikennöivä Onnibus taas vähentää arkipäivien vuorojaan maanantaista 12. lokakuuta alkaen. Taloussanomat (siirryt toiseen palveluun) kertoi syyskuussa Onnibusin käyvän yt-neuvotteluja lomautuksista, koska matkustajamäärä on ollut syksyn alettua matala.

Linja-autoliiton Mäkilän mukaan kaupunkien ulkopuolisen liikenteen tilanne vaihtelee eri puolilla Suomea. Lipputuloista on menetetty yli puolet. Bussialan vaikeudet olivat tapetilla myös keväällä, jolloin lisänsä vaikeuksiin toivat peruuntuneet koulukuljetukset.

Lue myös:

Asiantuntijat kannattavat maakuntakenttien lentojen tukemista – verorahoilla tuettaisiin reilun puolen vuoden jatkoa viidelle kentälle

Lue seuraavaksi