1. yle.fi
  2. Uutiset

"Tuntuu kuin tykillä ammuttaisiin" – Imatralla OC-baari harkitsee yökerhon sulkemista aukiolorajoitusten takia

Lappeenrannassa yökerhot pidetään näillä näkymin auki.

yökerhot
Lappeenrannan Amarillo.
Ravintola Amarillo Lappeenrannassa.Kalle Purhonen / Yle

Etelä-Karjalan ravintoloitsijat ihmettelevät ja arvostelevat hallituksen päätöstä rajoittaa ravintoloiden aukioloaikoja.

Hallitus päätti eilen, että ravintoloiden on lopetettava anniskelu keskiyöllä ja suljettava ovensa yhdeltä ensi viikon torstaista alkaen.

Imatralainen OC-baari joutuu lomauttamaan suuren osan työntekijöistään.

Viikonloppujen paras myynti jää pois, kun yökerhoa ei kannata pitää auki.

– Juuri olemme päässeet jaloilleen. Tuntuu vähän hullulta, kun Imatran seudulla ei ole ollut tartuntoja. Tuntuu vähän siltä, että tykillä ammutaan rajusti, sanoo OC-baarin omistaja Pete Kiisseli.

"Aukiolorajoituksilla tuskin saavutetaan toivottua tulosta"

Lappeenrannassa toimivan Giggling Marlin yökerhon taustayhtiön Night People Groupin toimitusjohtaja Antti Raunio sanoo vielä sulattelevansa hallituksen päätöstä.

Hän pitää päätöstä epäoikeudenmukaisena, ja arvioi, että aukiolorajoituksilla tuskin saavutetaan toivottua tulosta.

– Tanskassa yökerhot ovat olleet koko epidemia-ajan kiinni, mutta silti siellä on Pohjoismaiden huonoin tilanne nuorten ihmisten tartuntamäärissä, Raunio perustelee.

EeKoo lomauttaa henkilökuntaa

Syyskuun alussa uusissa tiloissa aloittanut Giggling Marlin pitää ovensa auki.

Toimintaansa jatkavat myös Etelä-Karjalan Osuuskauppa EeKoon yökerhot Las Palmas ja Amarillo.

Henkilökuntaa kuitenkin joudutaan toimialajohtaja Aleksi Vuorinteen mukaan lomauttamaan.

– On itsestään selvää, että kun liiketoimintaa rajoitetaan näin rajusti, ovat henkilöstövaikutuksetkin suuria, Vuorinne sanoo.

Hotelli- ja ravintola-alan etujärjestö MaRa arvioi, että rajoitusten takia ravintoloista ja yökerhoista häviää korona-ajaksi noin 20 000 työpaikkaa.

Ala työllistää tällä hetkellä 70 000 työntekijää.

Lue seuraavaksi