1. yle.fi
  2. Uutiset

Teollisuusliiton Riku Aalto: Metsäteollisuuden ratkaisu kyseenalaistaa samalla eläke- ja työttömyysturvan jatkon

Paperiliitto aikoo jatkossakin valvoa jäsentensä etuja.

metsäteollisuus
Riku Aalto
Riku Aallon mukaan reaktiot viittaavat siihen, että muilla aloilla halutaan seurata esimerkkiä. Arkistokuva tammikuulta.Tiina Jutila / Yle

Teollisuusliiton puheenjohtajan Riku Aallon mukaan Metsäteollisuuden ilmoitus irtautua alaa koskevista työehtosopimuksista voi mullistaa työmarkkinoita ja sopimista laajasti.

– Jos työnantajat ajattelevat, että keskitetty työmarkkinasopimustoiminta lopetetaan tässä maassa, mielestäni se tarkoittaa että kaikki yhdessä rakennetut järjestelmät – jotka ovat liittyneet työttömyysturvaan, tai vaikka eläketurvaan – niidenkin jatko on kyseenlainen, Aalto sanoo.

Käytännössä Metsäteollisuus otti askeleen yleissitovuudesta luopumista. Riku Aallon mukaan reaktiot viittaavat siihen, että muilla aloilla halutaan seurata esimerkkiä.

– Ei sellaista ennustajaa olekaan, joka pystyy sanomaan mitä tämän tien päässä on. Mutta kun olen seurannut uutisvirtaa, siellä on suorastaan hypitty ilosta eli näyttää siltä, että tämä tauti tästä leviää, Aalto sanoo.

Yksi seuraus on Aallon mukaan selvä: työmarkkinoiden vakautta ja ennustettavuutta ratkaisu heikentää.

– Jos tavoite on, että saadaan nykyinen työmarkkinajärjestelmä rikottua, niin sitä kautta saadaan aikaiseksi ainakin se, että epävarmuus lisääntyy.

Teollisuusliiton hallitus kokoontuu perjantaiaamuna käsittelemään Metsäteollisuuden ilmoitusta.

– Työehtosopimukset ovat voimassa vuoden 2022 alkupuolelle asti. Siihen asti on aikaa arvioida mitä tehdään tai ei tehdä.

Paperiliitolle Metsäteollisuuden päätös tuli yllätyksenä, vaikka sitä osattiin ennakoida

Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala pitää Metsäteollisuuden päätöstä yllätyksenä, mutta ei täysin odottamattomana.

– Me ollaan järjestönä mietitty jo 2000-luvun puolivälistä saakka, että voiko tulla konsernikohtaiset sopimukset esille, hän sanoo.

Vanhalan mukaan päätös ei kuitenkaan muuta Paperiliiton asemaa tulevissa työehtosopimusneuvotteluissa.

– Meidän organisaatio ei ole muuttunut millään tavalla. Tällä näkemällä me olemme se, joka koordinoi jäsentensä edunvalvontaa.

Vanhala muistuttaa, että kolme suurta metsäteollisuuskonsernia ovat suhtautuneet työehtosopimuksiin eri tavalla, mikä on ajanut niitä erilleen. Vanhalan mukaan niiden kesken on eroja siinä, kuinka alaa kehitetään ja kuinka asioista sovitaan.

Joka tapauksessa Vanhalan mukaan Metsäteollisuuden päätös on merkittävä.

– Eihän tällaista ole tapahtunut, että luovutaan tällaisesta neuvottelujärjestelmästä. Metsäteollisuus ry poistuu kokonaan työmarkkinapöydältä ja mennään konserni- tai työpaikkakohtaisiin sopimuksiin.

Vanhala ei kuitenkaan halua vielä arvioida, mitä päätös merkitsee koko suomalaiselle neuvottelujärjestelmälle. Hän kuitenkin ihmettelee, mistä konsernit tai pienemmät työnantajat saavat jatkossa työehtosopimukset hallitsevia henkilöitä.

– Metsäteollisuus ry on hoitanut työehtosopimusasioita. Konserneilla ei ole tes-osaajia, ja miten pienet yhtiöt hoitavat asiansa? Tosin on tässä siirtymäkautta, koska sopimukset ovat voimassa.

Vanhala ei kuitenkaan usko, että Metsäteollisuuden päätös vaikuttaisi eläkejärjestelmään tai edes yleissitovuuteen.

– En usko, että tämä koskee eläkejärjestelmää eikä varmaan yleissitovuuttakaan.

Mitä tämä tarkoittaa työrauhalle?

– Sitä on vaikea sanoa. Tällä hetkellä työrauha on sovittu työmarkkinajärjestöjen välillä. Aletaanko nyt sopia paikallisesti niin, että jokainen konserni tai yksikkö sopii oman työrauhansa? Kyllähän siitä voi tulla aikamoinen harjoitus.

Päätöksen ajoitusta Vanhala pitää osittain poliittisena viestinä.

– Onhan siinä oma poliittinen viesti, vaikka hallituksen puheenjohtaja Ilkka Hämälä totesi, että siitä ei ole kyse. Kyllä tämä kaikki sattuu liian hyvin lankulle työnantajien laskelmien mukaan.

Vanhala ei halua vielä kommentoida, tulevatko muut työnantajaliitot perässä. Kysymys jää joka tapauksessa hänen mukaansa leijumaan ilmaan.

SAK:n Eloranta: Tulevaisuus mietityttää, että mitä jatkossa voidaan työehdoista sopia

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eroranta pitää Metsäteollisuuden irtautumista työehtosopimustoiminnasta isona ja valitettavana päätöksenä suomalaiselle sopimiselle ja työehtosopimusjärjestelmälle, mutta toteaa työnajantajan tekevän omat ratkaisunsa.

– Tulevaisuus mietityttää, että mitä jatkossa voidaan työehdoista sopia. Kuinka paljon työehdot alkavat eriytyä ja saavutetaanko tasaveroinen neuvotteluasema paikallisesti ja sitä kautta turvata työehtojen taso ja kehitys tulevaisuudessa, Eloranta sanoo Ylen haastattelussa.

Eloranta arvelee, että metsäteollisuuden päätös voi saada muutkin työnantajaliitot seuraamaan perässä. Hänen mukaansa muistakin työnantajaliitoista on kuulunut "tämän suuntaisia kaikuja".

– Työnantajapuoli on pikku hiljaa purkanut näitä suomalaisia sopimusyhteiskunnan keskeisiä tukipilareita, ja jos jälleen yksi pilari otetaan pois, niin ei mikään rakennelma pysy pystyssä, hän sanoo.

Elorannan mukaan asiassa siirrytään epävakaisempaan järjestelmään, jossa isojen ja vakauttavien järjestelmien kehittäminen ja ylläpitäminen jää enemmän poliitikoille. Hän arvelee konfliktiherkkyyden ja oman yrityksen edunvalvonnan tiukkenevan ja yhteiskunnallisemman edun jäävän taka-alalle.

Eloranta pitää mahdollisena, että lakkoilu tulee lisääntymään tulevaisuudessa.

– Se ei kuitenkaan ole se malli, millä suomalaista yhteiskuntaa on kehitetty. Toivoisin ettei siihen suuntaan mentäisi.

Eloranta muistuttaa, että Pohjoismaissa on ollut vahva sopimisen kulttuuri ja vahva työehtosopimusjärjestelmä.

– Siinä mielessä me alamme irtautumaan Pohjoismaisesta työmarkkinaperheestä.

Lue myös:

Marin Metsäteollisuuden irtautumisesta: Hallituksella ei tietoa ennakkoon – "Ehdin jo toivoa, että on löytymässä aitoa yhteishenkeä isänmaan puolesta kriisin keskellä"

Työntekijät epätietoisia Metsäteollisuuden irtautumisen vaikutuksista: "Sekava tilanne"

Analyysi: Metsäteollisuuden irtiotto muuttaa merkittävästi suomalaisen sopimisen kulttuuria – Onko edessä palkanalennuksia vai lisää joustavuutta?

Lue seuraavaksi