1. yle.fi
  2. Uutiset

Kansainvälinen tutkijaryhmä julkaisi kuusi huomiota koronapandemiasta – nuoret ovat toimineet hyvin ja iäkkäät stressanneet vähemmän

Kyselyyn vastanneista maista suurimmassa osassa kannatetaan mahdollisen rokotteen viemistä kansainväliseen jakeluun.

koronaviruspandemia
Vanha mies kävelee raitiovaunusta ulos raitiovaunusta kasvomaski päässään.
Yli 45-vuotiaat stressaavat koronatilanteesta keskimäärin vähemmän, vaikka kuuluvatkin nuoria korkeampaan riskiryhmään. Kuvituskuva.Arttu Timonen / Yle

Kansainvälinen yhteiskuntatieteellinen tutkijaryhmä Life with Corona on listannut kuusi huomiotaan (siirryt toiseen palveluun)pandemian kuuden kuukauden ajalta.

Kyselytutkimukseen on tullut noin 12 000 vastausta maaliskuun puolivälistä syyskuun puoliväliin. Vastaajia kyselyyn on osallistunut 137 maasta.

Löydökset kertovat nuorten toimineen hyvin. Tutkimus kyseenalaistaa ajatuksen siitä, että nuoret olisivat olleet huolimattomia superlevittäjiä.

Kyselyn mukaan toimet koronavirusta vastaan ovat yleisiä kaikissa ikäryhmissä, eikä niiden välillä näkynyt merkittäviä eroja.

Nuoret ovat myös valmiimpia maksamaan iäkkäämpiä enemmän taudin pysäyttämisestä, mutta se selittyy osin myös tulorakenteiden perusteella.

Yllättävää kyselyn tuloksissa on kenties se, että iäkkäät stressaavat nuoria vähemmän koronatilanteesta, vaikka ovatkin korkeammassa riskiryhmässä.

Yli 45-vuotiaat huolehtivat terveydestään muita ikäryhmiä enemmän, mutta suhtautuvat kokonaistilanteeseen nuorempia rauhallisemmin.

Stressi jakautuu epätasaisesti, ja tutkimuksen mukaan etenkin perheelliset naiset stressaavat. Naiset kertoivat miehiä useammin perheenjäsenten välisistä jännitteistä poikkeustilan aikana.

Nainen odottaa metroa maski päässään.
Kyselyn mukaan myös nuoret aikuiset ovat olleet aktiivisia koronaviruksen leviämisen estämisessä. Kuvituskuva.Arttu Timonen / Yle

Vähemmän yllättävää on se, että kansalaisten tuki koronatoimille vaikuttaa putoavan kuolinpiikkien jälkeen eli silloin, kun vaikuttaa siltä, että vallitseva korona-aalto on mennyt ohitse.

Vastaajista suurin osa haluaisi mahdolliseen rokotteen kansainväliseen jakeluun, yhdysvaltalaisia lukuunottamatta.

46 prosenttia amerikkalaisista kannattaa rokotteen tuomista ensisijaisesti kansalliseen jakeluun ja 41 prosenttia kansainväliseen.

Suomalaisista 48 prosenttia kannattaa puolestaan kansainvälistä jakelua ja 41 prosenttia kotimaan asettamista etusijalle rokotejakelussa.

Lisäksi kaikissa maissa on vähemmistö, joka kannattaa rokotteen viemistä ensisijaisesti sinne, missä epidemiatilanne on pahin.

Onnellisuus on laskenut, mutta luottamusta löytyy yhä

Aiemmin pandemian aikana suomalaiset ovat nousseet tutkimuksissa esiin luottavaisina ja yhä suhteellisen onnellisina, vaikka tulokset osoittavat yleisen mielialan pudonneen Suomessa. (siirryt toiseen palveluun)

Heinäkuussa kyselytutkimuksen mukaan yli 60 prosenttia suomalaisista luotti toisiinsa (siirryt toiseen palveluun).

Tulos takasi kärkipaikan listalla, eikä luottamus ollut merkittävästi pudonnut keväästä. Samoin suomalaiset luottivat myös hallitukseen.

Suomalaisista vastaajista 79 prosenttia kertoi luottansa hallitukseen, mutta luku oli pudonnut keväästä 14 prosenttiyksiköllä.

Lue myös:

Koronan leviämisen kannalta nuorten aikuisten käytös voi olla ratkaisevaa – puolet koronan uusista kantajista juhlivia ja aktiivisia nuoria

Koronapandemia tunkeutui keväällä suomalaisten uniin – turvavälimokat ja koronatartunnat toistuivat unien tapahtumissa

Lue seuraavaksi