1. yle.fi
  2. Uutiset

Reposaaren kalasatamaa kehitetään Porissa lisäämällä silakan jalostusta

Kalasataman kehittämisellä yritetään lisätä silakan päätymistä ruokapöytään.

Reposaari
Kalankäsittelylaitos
Silakan lajittelu- ja fileointilaitos aloitti toimintansa Reposaaressa maaliskuussa.Kasper Heimolehto / Yle

Reposaaren kalasataman kehittämisellä pyritään kasvattamaan etenkin silakan jalostusastetta ja lisäämään sen päätymistä ihmisten ruokakäyttöön.

Tästä näkyvänä tekijänä on maaliskuussa toimintansa aloittanut Reposaaren Lajittelu ja Fileointi Oy, joka on käsitellyt tänä vuonna puolitoista miljoonaa kiloa kalaa.

Tällä hetkellä Selkämereltä pyydettävästä silakasta päätyy vain vähäinen osa ihmisten syötäväksi.

– Silakan tuotekehittely on se ykkösasia. Kun meillä on hyvälaatuista raaka-ainetta olemassa, se mahdollistaa monenlaisia asioita, sanoo Reposaaren kalasataman nykyaikaistamishankkeen koordinaattori Markku Saiha.

Porin kaupunki haluaa kehittää Reposaaresta volyymiltaan Suomen suurimman, kotimaisessa omistuksessa olevan kalasataman. Kasvua avitetaan myös tulevilla kalankäsittelytiloilla ja purkulaiturilla.

Yksi tulevaisuuden kehityskohde on saada alueelle lisää rannikkokalastajia, joita tällä hetkellä Porissa on vain muutamia.

Lue seuraavaksi