1. yle.fi
  2. Uutiset

Pitkä odotus palkittiin Kajaanissa, tytöillä on viimeinkin mahdollisuus päästä pelaamaan jääkiekkoa

Kajaani on ollut pitkään vaille tyttö-ja naisjääkiekkoilua, koska esimerkiksi jääaikoja on ollut rajallisesti saatavilla.

naisten jääkiekko
Ada ja Essi Heikkinen pelaavat Kajaanin Hokin tyttöjoukkueessa.
10-vuotiaat kaksostytöt Ada ja Essi Heikkinen iloitsevat, että pääsevät pelaamaan jääkiekkoa Kajaanissa.Jarmo Nuotio / Yle

Tytöillä on viimeinkin mahdollisuus päästä Kajaanissa pelaamaan jääkiekkoa omassa joukkueessaan. Kajaanin Hokissa alkoi tänä syksynä tyttökiekkoilu ja mukana harjoituksissa on kaikkiaan 14 tyttöä.

Valmentaja Isa Kihlström-Liuski uskoo, että tästä syksystä alkaa uusi aika tyttö- ja naiskiekkoilulle Kainuussa.

– Jatkoa ajatellen olisi hyvä, jos tyttöjä olisi lisää, että saataisiin ikäryhmittäin jaoteltua tyttöjä pariinkin joukkueelliseen, koska nyt ikähaitari on iso.

Harjoituksissa käydään läpi kiekon käsittelyä ja pelataan. Kihlström-Liuskin mukaan suurimmalle osalle on tärkeintä, että harjoituksissa pääsee juuri pelaamaan.

– Ja se on se suola. Toiset tykkäävät harjoitella, ja toiset pelata, se pelaaminenhan opettaa parhaiten lajin pariin.

Kajaani on ollut pitkään vaille tyttö- ja naisjääkiekkoilua, koska esimerkiksi jääaikoja on ollut rajallisesti saatavilla.

– Harjoitushalli on mahdollistanut lisää aikoja. Lisäksi jääkiekon on uskottu olevan poikien laji, eikä välttämättä ole ollut tarpeeksi tekijöitä lähteä edistämään tyttökiekkoa, summaa Kihlström-Liuski.

10-vuotiaat kaksostytöt Ada ja Essi Heikkinen iloitsevat siitä, että ovat oppineet luistelemaan ja saaneet jääkiekosta uusia kavereita.

– Oltiin me jo pelattu aikaisemmin kavereiden kanssa. Uudet jutut on vaikeita, odotan pelejä, kun ne on tärkeitä ja kivoja.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.

Lue seuraavaksi