1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Nälkäpäivä-keräys

Nälkäpäivän lipaskeräys pieneni edellisvuosista Varsinais-Suomessa

Koronan takia lipaskerääjiä oli aikaisempaa vähemmän.

Nälkäpäivä-keräys
SRP:n Nälkäpäiväkerääjän lipas.
Arkistokuva.Yle

Suomen Punaisen Ristin Nälkäpäivä-lipaskeräyksen tuotto jäi korona-aikana selvästi aiempia vuosia pienemmäksi.

Kolmen päivän aikana saatiin kokoon Varsinais-Suomessa järjestöpäällikkö Sirpa Lehtimäen arvion mukaan 65 000 euroa. Valtakunnallisesti summa oli 670 000 euroa.

– Tämä on arvio, koska tarkkoja summia emme ole vielä Varsinais-Suomessa laskeneet, mutta hieman vähemmän keräsimme. Toki lipaskerääjiä oli vähemmän, Lehtimäki kertoo.

Esimerkiksi viime vuonna Varsinais-Suomessa kerättiin noin 100 000 euroa ja koko maassa reilu miljoona euroa.

Lehtimäen mukaan ihmisten auttamishalu ei ole kadonnut.

– Vaikka summa on viime vuotta pienempi, niin huomasimme, että kertalahjoitusmäärät kasvoivat yksittäisillä ihmisillä. Esimerkiksi näimme tänä vuonna enemmän setelilahjoituksia.

Nälkäpäivä-keräyksellä kerätään sitomattomia varoja SPR:n katastrofirahastoon. Varoilla tuetaan apua tarvitsevia Suomessa ja ulkomailla.

Nälkäpäivä-lahjoitusten kerääminen jatkuu verkossa lokakuun loppuun saakka.

– Panostimme tänä vuonna uudenlaisiin keräystapoihin, muun muassa matkapuhelimen kautta maksusovellusten kautta annettuihin lahjoituksiin.

SPR:n mukaan keräystapahtumia ja kerääjiä oli koronavirustilanteen vuoksi aiempia vuosia vähemmän. Virustilanne on myös vaikuttanut ihmisten liikkumiseen ja käteisen rahan käyttö on vähentynyt.

Järjestö arvioi, että verkkolahjoitusten osuus kasvaa tänä vuonna jonkin verran.

Lue seuraavaksi