1. yle.fi
  2. Uutiset

Koronapotilaiden hoitajat toivoivat rahaa raskaasta työstä – saavat välipalaa ja mitalit: "Tuntuu hyvältä, mutta ei sillä laskuja makseta"

Korusepät ympäri maailmaa ovat tehneet hoitajille mitaleita kiitokseksi näiden arvokkaasta työstä korona-aikana. Niin myös Suomessa.

terveydenhuoltohenkilöstö
Ammattiopisto Sampon opiskelijat Anni Terävä ja Katariina Larisuo.
Opiskelijat Anni Terävä ja Katariina Larisuo ovat innokaasti tehneet kuukaden verran pieniä mitalikäsiä.Kalle Purhonen / Yle

Pöydällä lepää 70 messingistä ja kuparista valmistettua kättä. Sormenkärkiä koristavat pikkutarkasti tehdyt kynnet.

– Kädet silittävät, kädet hoitavat, kädet polttavat tupakkaa ja kädet masturboivat. Kun ihminen kuolee, kädet tippuvat kuin syksyn lehdet, kuvailee toisen vuoden opiskelija Anni Terävä mitalikäden symboliikkaa.

Käden muotoiset mitalit on tarkoitus antaa hoitohenkilökunnalle hyvin tehdystä työstä korona-aikana. Kyseessä on maailmanlaajuinen projekti.

– Tässä on kyse muistamisesta. Koruntekijät toisella puolella maapalloa lähtivät tekemään tällaista projektia. Sen jälkeen homma alkoi levitä, kun koruntekijät alkoivat kutsua mukaan lisää tekijöitä, kertoo opiskelija Katariina Larisuo, joka toimii myösSampon ammattiopiston mitaliprojektin tiiminvetäjänä.

Mitaleiden tekeminen terveydenhuoltohenkilökunnalle lähti liikkeelle toukokuussa argentiinalaisista ja yhdysvaltalaisista koruseppäkouluista. Nyt mitalikäsiä tehdään kaikkiaan 54 eri maassa.

Katariina Larisuo esittelemässä mitalia.
Mitalikäsi on 5 senttimetriä pitkä ja 2 senttimetriä leveä.Kalle Purhonen / Yle

Päivässä pystyy tekemään kolme mitalia

Suomesta mitaliprojektiin lähti mukaan 30 eri tahoa. Mukana on niin koruseppäyrittäjiä kuin myös opiskelijaryhmiä. Sampon käsityöntekijän ammattitutkintoa opiskelevat kuulivat projektista syyskuussa ja lähtivät heti mukaan.

– Opettajamme Tuija Hietanen ehdotti tätä. Hän oli kuullut korutaiteilijayhdistykseltä projektista. Lähdimme mukaan, koska tämä on meidän kiitoslahjamme terveydenhoitoalan henkilökunnalle hyvin tehdystä työstä, opiskelija Katariina Larisuo kertoo.

Nyt Lappeenrannassa ammattiopiston kellarissa valmistuu käden muotoisia mitaleja kuin liukuhihnalta. Mitalikäsiä on sahannut, viilannut ja kiillottanut kaikkiaan 11 opiskelijaa.

– Yhdessä päivässä saa tehtyä kolme mitalia, mutta siinä aika kova työtahti. Sellaisen päivän jälkeen on kyllä hartiat jumissa, toteaa opiskelija Anni Terävä.

Kuparilevystä sahataan mitalia.
Lehtisaha oli vielä ennen projektia lähes kaikille opiskelijoille vieras työkalu. Mitaliprojektin myötä sahaus taittuu jo mainiosti.Kalle Purhonen / Yle

Mitalin tekijät pääsivät osaksi kansainvälistä yhteisöä

Valtaosa projektissa mukana olevista lappeenrantalaisista opiskelijoista on ensimmäisen vuoden opiskelijoita. Juuri opiskelemaan tulleille mitalin teon työvaiheet olivat aivan uusia.

Mitalien hyvän tarkoitusperän lisäksi opiskelijat saivat samalla myös oppia.

– Aiemmin emme osanneet edes käyttää lehtisahaa. Kaikki työkalut olivat uusia. Tämä hyvä harjoitus meille kaikille, kuvailee opiskelija Katariina Larisuo mitalinteon aloitusta.

Ympäri maailmaa mitalien on tarkoitus näyttää samanlaisilta. Mitalin malli tuli tekijöille valmiina.

– Meillä oli motivaatio korkealla, kun tajusimme, että on hirveän paljon ihmisiä ympäri maailmaa tekemässä näitä samoja mitaleita. Tekemisen aikana ymmärsimme, että olimme samalla liittyneet yhteisöön. Kaikki tekijät halusivat muistaa hoitohenkilökuntaa, kertoo Katariina Larisuo.

Ammattiopisto Sampon opiskelijat Katariina Larisuo ja Anni Terävä.
Katariina Larisuo ja Anni Terävä kiittelevät opettaajaansa, että hän vinkkasi opiskelijoille, että he voisivat lähteä projektiin mukaan.Kalle Purhonen / Yle

"Lahjoittaisin rahaa hoitajille, jos rahaa olisi"

Valmiit mitalikädet toimitetaan paikalliselle koordinaattorille, joka on yhteydessä terveydenhuoltohenkilöstöön. Terveydenhuollossa sitten päätetään, kuka mitalin saa.

Käsityötekijäksi opiskelevat toivovat, että hoitohenkilöstö arvostaa elettä.

– Kyllä minä lahjoittaisin rahaa hoitajille, jos rahaa olisi. Minusta tämä on meidän oma tapamme muistaa arvokasta työtä tekeviä hoitajia, sanoo opiskelija Anni Terävä.

Kaikille hoitajille rintapieliin kiinnitettäviä mitaleita ei riitä.

– Toivomme, että yksikin mitali välittää monelle hoitajalle kiitokset mahtavasta työstä, kun he ovat uskaltaneet lähteä joka päivä töihin taistelemaan koronaa vastaan, toteaa Anni Terävä.

Hoitajille tarkoitettuja mitaleja.
Ammattiopiston Sampon opiskelijat tekivät yhteensä 70 messingistä ja kuparista tehtyä mitalikättä. Maailmanlaajuisesti mitaleita on tehty tuhansia.Kalle Purhonen / Yle

Mitalien lisäksi välipalatuotteita

Suomen sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestön Tehyn työvoimapoliittisen asiantuntijan Mervi Flinkmanin mukaan sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla ollaan kiitollisia kaikesta muistamisesta.

– Kaikista tuntuu varmasti hyvältä, että oma työ tunnustetaan tärkeäksi ja siitä kiitetään. Muistamiset ovat kuitenkin olleet enimmäkseen yksittäisiä tuotteita. Niillä ei laskuja makseta.

Flinkman on huomannut, että erilaiset yritykset ovat lahjoittaneet hoitajille tuotteitaan kiitokseksi, esimerkiksi välipalatuotteita. Myös jotkin ravintolat, hotellit ja taksit ovat antaneet palveluistaan alennuksia hoitajille. Finlandia-talo valaistiin keväällä siniseksi koronavirustilanteessa kriittistä työtä tekevien kunniaksi.

Flinkmanin mukaan koulutettu hoitohenkilöstö toivoisi taloudellista palkkiota työnantajan puolelta.

– Työ on kuormittavaa ja hoitajien palkkataso on muutenkin matala. Palkalla on vaikea tulla toimeen.

Epävarmuus ollut kaikkein raskainta

Tehy on yhdessä lähihoitajien ammattiliitto Superin kanssa jättänyt hallitukselle kaksi kertaa aloitteen, jossa pyydetään, että poikkeusoloissa työskennellyt hoitohenkilökunta saisi taloudellisen kiitoksen.

Tällaisia palkkioita on ulkomailla maksettu. Ensimmäisen kerran liitot vetosivat hallitukseen toukokuun lopulla. Toisen kerran vetoomus jätettiin syyskuussa budjettiriihen alla.

Mervi Flinkman myös muistuttaa, että kiitokset osoitetaan usein sairaaloihin, vaikka korona on koskettanut sotealaa todella laajasti.

– Pitäisi muistaa, että myös esimerkiksi tehostetun palveluasumisen yksiköissä on oltu kovilla. Tai varhaiskasvatuksen hoitajat, jotka eivät voi käyttää suojia, vaikka työskentelevät aivan lasten lähellä.

Flinkmanin mukaan koronakeväänä työskentely oli raskasta epävarmuuden takia.

– Taudista ei tiedetty miten se tarttuu. Maailmalta tuli paljon uutisia terveydenhuoltohenkilökunnan tartunnoista. Monella oli oikeasti pelko siitä, että saa tartunnan ja tartuttaa muita.

Pahin pelko epävarmuudesta on väistynyt, kun on saatu lisää tietoa taudista. Työn raskaus ei ole kuitenkaan kadonnut. Suojavarusteiden käyttäminen lisää valmiiksi fyysisen työn raskautta.

– Ne ovat kuumat eivätkä hengitä. Näytteenotossa ulkoteltoissa työskennellessä joutuu miettimään sääolosuhteita, ja ettei altistu esimerkiksi autojen pakokaasulle.

Käden muotoiset mitalit jaetaan hoitajille marraskuun 8. päivä. Ympäri maailmaa mitalitekijöiden tuotoksia voi seurata esimerkiksi Instagramista hakusanalla handmedalproject.

Lue seuraavaksi