1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Koronatestaus

Koronan pikatestit käytössä Suomessa jo laajalti – rahaa säästäviksi povattujen antigeenitestien luotettavuutta seurataan useissa laboratorioissa

Massoittain tehtävien koronan PCR-testien hinnat ovat tippuneet alas, kun toimintaa on tehostettu. Pikatesteistä ei välttämättä saada suuria rahallisia voittoja.

Sekä pikatesti että tavallinen PCR-testi otetaan samalla tavalla potilaalta nenän kautta nielusta. Kuvassa Fimlabin koronavirustestauspiste Pirkkahallissa. Kuva: Antti Eintola / Yle

Suomessa on otettu jo yli miljoona koronatestinäytettä. Tavoite 20 000 näytteen päivittäisestä testauskapasiteetista saavutettiin jo ennen lokakuun alkua.

Epidemian jatkuessa tullaan tarvitsemaan myös pikatestejä. Niiden valtiksi on listattu nopeuden lisäksi edullisempi hinta.

Pikatestejä on kahta erilaista, pikaversio PCR-testistä ja antigeenitestit.

Suomessa aluehallintovirastot ovat myöntäneet loppukesästä ja alkusyksystä usealle laboratoriolle luvan antigeenitestien tekemiseen. Luvanvaraiset laboratoriot käyvät tällä hetkellä läpi antigeenitestien käyttömahdollisuuksia ja seuraavat niiden luotettavuutta.

– COVID-19-antigeenitestin suhteen olemme yhteistyössä Kainuun soten kanssa tehneet rinnakkaistestausta, eli samasta potilaasta otetaan näyte sekä antigeeni- että PCR-testiin, kertoo Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymä NordLabin johtava lääkäri Tuija Männistö.

NordLabin omistajia ovat Lapin, Länsi-Pohjan ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirit, Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä ja Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä (Soite).

NordLabissa käytössä on myös varsinaisen koronatestin PCR:n pikaversio, jota käytetään tällä hetkellä laajasti ympäri Suomen sairaaloissa.

Männistön mukaan NordLabissa suositellaan, että antigeenitestiä ei käytettäisi vakavalle COVID-19-taudille alttiille ihmisille ja heidän lähipiirilleen.

– On mahdollista, että antigeenitestillä tulee PCR-testiä useammin vääriä negatiivisia tuloksia eli COVID-19-tautia todella sairastava henkilö saakin negatiivisen tuloksen, Männistö toteaa.

Pika-PCR:n ja antigeenitestien merkittävä ero onkin niiden luotettavuudessa. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen johtavan asiantuntijan Carita Savolainen-Kopran mukaan antigeenitestien luotettavuudessa ei päästä PCR-testien tasolle.

– Sen takia myönnettyjen toimilupien mukana on suositus, että negatiivinen testitulos varmennettaisiin PCR:llä, jos epäillään, että potilas on altistunut koronaan tai oireet vahvasti viittaavat koronaan, Savolainen-Kopra sanoo.

Tuovatko antigeenitestit miljoonien eurojen säästöt mukanaan?

Eri valmistajat tuovat nyt markkinoille uusia antigeenitestejä koronan pikatestaukseen. Suomen markkinoillakin antigeenitestejä on jo useita.

Maailmalla uutisoitujen antigeenitestien tuomiin säästöihin asiantuntijat eivät Suomessa kuitenkaan usko.

– Antigeenitestien osalta on puhuttu niiden edullisuudesta, mutta niidenkin hinnat vaihtelevat ja nykyisellään hintaero laboratoriossa tehtyyn PCR-näytteeseen ei ole merkittävän suuri, sanoo sosiaali- ja terveysministeriön johtaja Pasi Pohjola.

Pohjolan mukaan syynä on se, että PCR-laboratoriotestien näytemäärät ovat lisääntyneet ja volyymin kasvaessa yksittäisen näytteen kustannus on tullut alas.

THL:n Savolainen-Kopra arvioi, että antigeenitestien hinnat ovat tällä hetkellä muutamia euroja, ehkä alle kymmenen euron. Laboratoriossa omavalmisteisen tavanomaisen PCR-testin hinnat ovat tällä hetkellä muutamia kymmeniä euroja.

– Se, miksi antigeenitestit eivät ole käytössä laajemmin, ei liity hintaan, vaan herkkyyteen, Savolainen-Kopra toteaa.

Hänen mukaansa antigeenitestien herkkyyttä voidaan joissain tapauksissa joutua varmistamaan PCR-testillä, jolloin sen hyödyt, eli nopeus ja edullisuus, mitätöityvät. Varmistaminen voi tulla kyseeseen esimerkiksi tilanteessa, jossa testitulos on negatiivinen, mutta tartuntatautilääkäri epäilee altistusta koronapotilaaseen tai oireet viittaavat vahvasti koronaan.

Maailmalla esimerkiksi Maailman terveysjärjestö WHO on uutisoinut hiljattain edullisesta antigeenitestistä, (siirryt toiseen palveluun) joka saadaan kehittyvien maiden käyttöön. Sen hinnaksi tulee korkeintaan viisi Yhdysvaltain dollaria eli hieman yli neljä euroa.

Kuva: Sami Takkinen / Yle

Pikatestien hyödyt ja haitat puntarissa

Pikaversio PCR-testistä on yhtä luotettava kuin omavalmisteinen, käsityötä ja aikaa laboratoriossa vaativa testiverionsa.

NordLabin johtava lääkäri Tuija Männistö sanoo, että pikaversiosta on suurta etua pohjoisessa Suomessa, jossa välimatkat ovat pitkiä. Jos tehdään pikatesti, näytettä ei tarvitse kuljettaa jopa satojen kilometrien päähän laboratorioon. Tällöin säästyy näytteen kuljettamiseen menevä aika. Ongelmana on pikatestilaitteiden vähäinen määrä ja rajallinen testikyky. Ja lisäksi pika-PCR-testi on hinnaltaan kallis.

NordLabille on jo kertynyt kokemusta antigeenitestien luotettavuudesta, kun samasta potilaasta on otettu rinnakkaisnäytteet eli sekä antigeenitesti että PCR-testi.

– Tästä rinnakkaistestauksesta kokemukset ovat olleet tähän mennessä hyvät ja tulokset ovat olleet yhtenevät, Männistö kertoo.

Antigeenitestien osalta tarvitaan lisää tietoa myös oireettomien koronapotilaiden testitulosten luotettavuudesta. THL:n Savolainen-Kopran mukaan hyviä tuloksia on jo saatu, mutta yksittäistulokset eivät vielä riitä.

– On osoitettu, että myös antigeenitestit voivat osoittaa oireettoman koronatapauksen, mutta tarvitaan vielä lisää tutkimusta ennen kuin se (antigeenitesti) voidaan ottaa laajamittaiseen käyttöön.

Pikatestit eivät tuo helpotusta massatestauksen arkeen

Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan suurimmat päivittäiset testimäärät ovat olleet yli 15 000 näytettä.

Pikatesteillä ei tällaiseen näytteenottomäärään päästä. Itse näytteenotto tehdään samalla tavalla sekä perinteisessä PCR-testissä että pikatestissä. Pikatestilaitteet eivät kuitenkaan pysty analysoimaan yhtä suuria määriä näytteitä kuin laboratorioissa voidaan tehdä.

Pasi Pohjolan mukaan pikatestit soveltuvat tilanteisiin, joissa näytemäärät ovat rajallisia ja sellaisia, jotka laitteistot ehtivät analysoimaan.

Pikatesteistä toivotaan ajoittain myös helpotusta matkustukseen. Carita Savolainen-Kopra kuitenkin huomauttaa, että jos esimerkiksi matkustuskaranteenia haluttaisiin lyhentää pikatestin avulla, silloin pikatestin tulisi tutkitusti soveltua oireettomien ihmisten testaamiseen.

Lue lisää:

Suomi ottaa korona-pikatestit laajasti käyttöön – Ylen tieto: THL:n asiantuntijat näyttivät vihreää valoa

Koronarokotetta kehitetään tulipalokiireellä – konstit ovat monet mutta tulos yhä epävarma