1. yle.fi
  2. Uutiset

Kouvolan seudun ammattiopiston opettaja sairastui koronaan – 12 henkilöä altistui tartunnalle

Muille opettajille suositellaan kasvomaskin käyttämistä kahden viikon ajaksi.

koronavirus
Kouvolan seudun ammattiopisto
Kouvolan seudun ammattiopistossa on havaittu yksi koronatartunta. Arkistokuva.Juha Korhonen / Yle

12 henkilöä on altistunut koronatartunnalle alkuviikosta Kouvolan seudun ammattiopistossa.

Koronaan sairastunut opettaja oli ollut koululla maanantaina ja tiistaina. Tämänhetkisten tietojen mukaan 12 henkilöä on altistunut mahdolliselle tartunnalle.

Kymsote tiedotti perjantai-iltapäivänä, että suurin osa altistuneista on tavoitettu. Heidät on määrätty karanteeniin.

Kymsoten mukaan laajemmasta altistuksesta ei ole tällä hetkellä viitteitä.

Kymsoten infektioylilääkärin Risto Pietikäisen mukaan etäopetukseen ei tarvitse tässä vaiheessa siirtyä eikä oppilaiden ole tarve käyttää maskia. Opettajille Pietikäinen suosittelee maskia seuraavaksi kahdeksi viikoksi.

– Potilas itse katsoo, ettei ole niin läheisesti ollut kollegoiden kanssa tekemisissä opettajainhuoneessa, että altistumisen rajat täyttyisivät. Riittää, että opettajat seuraavat vointiaan ja hakeutuvat herkästi testiin, Pietikäinen sanoo Kouvolan kaupungin tiedotteessa.

Kymsotesta kehottaa tarkkailemaan mahdollisia koronaviruksen oireita ja hakeutumaan testeihin lievimmissäkin oireissa. Niitä ovat esimerkiksi väsymys, päänsärky, nuha, kuume, vatsakipu, oksentaminen ja ripuli.

Kymenlaaksossa hoitoon hakeudutaan Omaolo.fi-palvelun kautta tai ottamalla yhteyttä omalle terveysasemalle tai puhelinpäivystysapunumeroon 116 117.

Tekstiin lisätty Kymsoten tietoja 2.10. kello 14.10.

Lue seuraavaksi