1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pohjois-Savo

Pohjois-Savon koronatilannetta synkentänyt Tahkon tartuntarypäs laantunut – taudin kiihtymisvaiheen kriteerit eivät tällä hetkellä täyty

Vaikka maakunnassa on todettu tasaiseen tahtiin uusia koronatapauksia, koronatilanne ei ole kehittynyt kiihtymisvaiheeseen.

Pohjois-Savo
Kuvassa on koronavirustestausta Helsingissä elokuun lopulla vuonna 2020.
Koronatilanne ei ole Pohjois-Savossa edennyt kiihtymisvaiheeseen. Kuvituskuva. Silja Viitala / Yle

Pohjois-Savossa on perjantaina kirjattu neljä uutta koronatartuntaa. Kolme niistä on Iisalmessa, jossa tartuntojen määrä on yhteensä 26.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan maakunnassa on todettu yhteensä 193 laboratoriokokein varmistettua koronatartuntaa.

Vaikka uusia koronatapauksia on ilmennyt tasaiseen tahtiin viime viikkoina, koronatilanne on yhä rauhallinen Pohjois-Savossa.

Kuopion yliopistollisen sairaalan infektioylilääkäri Irma Koivula sanoo, että tilanne ei ole maakunnassa edennyt taudin kiihtymisvaiheeseen, sillä tartuntaketjut on saatu selvitettyä.

– Kiihtymisvaiheen kriteerit eivät Pohjois-Savossa vielä täyty. Ilmaantuvuuskriteeri ylittää arvon 10, mutta tilannetta arvioidessa pitää huomioida kokonaisuus. Pohditaan, onko kyseessä leviäminen väestössä vai tietty rypäs, joka aiheuttaa tuon ilmaantuvuusluvun suurenemisen, toteaa Koivula.

Tahkon tartuntarypäs laantunut

Myös Kuopion Tahkovuoren matkailukeskuksen mökkijuhliin liittyvä koronatartuntarypäs näyttää Irma Koivulan mukaan laantuneen.

– Tämä on varsin hyvin rauhoittunut. Yksittäisiä tapauksia tuli vielä tämän viikon alussa, mutta ei enää loppuviikon aikana. Ryvästymän leviäminen väestöön on kuitenkin saatu estettyä karanteenin avulla, sanoo Koivula.

Tahkon mökkijuhliin liittyviä tartuntoja on 30.9. mennessä todettu 24.

– Pohjois-Savossa on voimassa valtakunnallinen perustason maskisuositus eli suu-nenäsuojuksen käyttöä suositellaan tilanteissa, joissa turvavälien pitäminen ei ole mahdollista. Esimerkiksi ruuhkainen julkinen liikenne tai muu ruuhkainen julkinen paikka ovat tällaisia, kertoo Koivula.

Lue myös:

Itä-Suomen koronatestien tilastoinnissa oli virhe – kymmeniä tuhansia testejä jäi kirjaamatta

Koronatilanne Pohjois-Savossa: Iisalmessa kolme uutta tartuntaa, koronatesteihin hakeutuvien määrä ennallaan

Lue seuraavaksi