1. yle.fi
  2. Uutiset

Kuopioon tulossa uusi kuntosaliketju – aikoo rakentaa tilat keskustan tuntumaan

Yhtiö rakentaa Kuopion Kumpusaarentielle uudet kuntosalitilat.

Kuopio
Maisema sillalta kohti Kumpusaarentietä.
Kuntosaliketju suunnittelee uusia tiloja Kumpusaarentien maisemiin. Keijo Salokangas / Yle

Joensuulainen kuntosaliketju Energy on laajentamassa toimintaansa Kuopioon.

Yhtiö rakentaa Kuopion Saaristokadun alkupään tuntumaan Kumpusaarentielle uudet kuntosalitilat. Suunnitellun rakennuksen pinta-ala on runsaat 2000 neliömetriä ja yhtiö varautuu rakentamaan tontille myös laajennusosan.

Kuntokeskus Energy on vuonna 1995 perustettu perheyritys, joka on aloittanut fysioterapiatoiminnalla ja laajentanut viisitoista vuotta sitten kuntosalitoimintaan.

Yhtiöllä on Joensuussa kolme kuntosalia. Kuopion toimipisteestä tulee yhtiön neljäs kuntosali.

Energyn mukaan Kuopion kuntosalista tulee Itä-Suomen suurin. Kuopion yksikkö työllistää alkuvaiheessa runsaat kymmenen henkilöä ja toisen toimintavuoden aikana 15–20 henkilöä.

Kuopion kaupunkirakennelautakunta käsittelee yhtiölle vuokrattavan yritystontin vuokrasopimusta keskiviikkona.

Lue seuraavaksi