1. yle.fi
  2. Uutiset

Yli puolet valkoposkihanhien ampumisen sallivista poikkeusluvista Pohjois-Karjalaan

Pohjois-Karjalassa rauhoitettua valkoposkihanhea voi satovahinkojen torjumiseksi ampua tänä syksynä yli sadalla tilalla.

valkoposkihanhi
Valkoposkihanhia.
Valkoposkihanhia lennossa. Kuvituskuva. Antti Eintola / Yle

Yli puolet maatiloille myönnetyistä poikkeusluvista valkoposkihanhien ampumiseen on tullut Pohjois-Karjalaan.

Hieman alle 200 maatilaa on saanut kuluvalle syksylle poikkeusluvan karkottaa valkoposkihanhia ampumalla, ja luvista yli sata on tullut maakuntaan.

Ampumisen ohella on ylläpidettävä myös muita karkotusmenetelmiä, jotka eivät vahingoita lintuja.

Kukin tila on saanut luvan ampua 20-40 lintua, lukumäärä määräytyy tilan koon mukaan. Koko maassa on siten saatu lupa ampua satovahinkojen torjumiseksi noin 6 200 valkoposkihanhea.

Torstaihin mennessä maakunnasta on raportoitu yli 90 valkoposkihanhen ampuminen.

Lupaehtojen mukaisesti tiloilla jätetään tietty määrä ammutuista hanhista pellolle pelotteeksi. Osa ensimmäisistä havainnoista kertoo, etteivät valkoposkihanhet ole laskeutuneet pelloille, joissa on kuolleita lintuja.

Poikkeuslupien määrästä on kertonut perjantaina ympäristöministeriö yhdessä luvat myöntävän Varsinais-Suomen Ely-keskuksen kanssa.

Lue seuraavaksi