1. yle.fi
  2. Uutiset

Seinäjoen ammattikorkeakoulussa ensimmäinen koronatartunta opiskelijalla, altistuneita 14

Tartunnan saanut opiskelija on ollut pienryhmäopetuksessa Kampustalolla tiistaina klo 9–12 välisenä aikana.

koronavirus
Seinäjoen ammattikorkeakoulu
Seinäjoen ammattikorkeakoulu tiedottaa, että Seamkissa on todettu ensimmäinen koronatartunta opiskelijalla.Pasi Takkunen / Yle

Seinäjoen ammattikorkeakoulu tiedottaa, että Seamkissa on todettu ensimmäinen koronatartunta opiskelijalla.

Tartunnan saanut opiskelija on ollut pienryhmäopetuksessa Kampustalolla tiistaina 29. lokakuuta klo 9–12 välisenä aikana. Altistuneita on 14. Tartunnan saanut opiskelija on ollut tiistaina myös ruokailemassa Kampustalon ravintolassa klo 10.45–11.30.

Terveysviranomaiset ovat olleet yhteydessä kaikkiin altistuneisiin henkilöihin ja he ovat karanteenissa.

Viruksen leviämisen välttämiseksi Seamk siirtää sosiaali- ja terveysalan opetuksen etäopetukseen 18. lokakuuta saakka.

Muiden alojen osalta Seamkin opetus jatkuu hybridimallilla ja maskisuosituksella.

– Tämä oli ajan kysymys, koska ensimmäinen tapaus tulee vastaan. Tartuntatapauksen tultua sunnuntaiaamuna ilmi olemme tehneet erittäin hyvää ja ripeää yhteistyötä Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin sekä Seinäjoen kaupungin perusterveydenhuollon kanssa, toteaa Seamkin tiedotteessa vararehtori Elina Varamäki.

Seamk vetoaa opiskelijoihin, jotta nyt vältetään kaikkea juhlimista ja vapaa-ajan kokoontumisia sekä ylimääräistä matkustamista Suomen sisälläkin.

Lue seuraavaksi