1. yle.fi
  2. Uutiset

Naton Stoltenberg vaatii tulitaukoa Vuoristo-Karabahiin – viranomaiset kertoivat jälleen uusista kuolonuhreista

Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg vaati Turkkia käyttämään vaikutusvaltaansa tilanteen rauhoittamiseksi.

Vuoristo-Karabah
Kaksi miestä tutkii tuhoja huoneessa, jonka seinässä on valtava pommin tekemä aukko.
Miehet tutkivat lauantaina pommitusten tuhoja Stepanakertin kaupungissa Vuoristo-Karabahissa.AOP

Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg vaatii tulitaukoa Vuoristo-Karabahiin, jossa taistelut ovat vaatineet lisää kuolonuhreja.

Armenialaiset viranomaiset Vuoristo-Karabahin alueella kertoivat maanantaina 21 uudesta kuolonuhrista. Kuolleet ovat Reutersin tietojen mukaan sotilaita.

Uutistoimistojen mukaan Armenian joukot ovat menettäneet jo kahdeksan päivää kestäneissä taisteluissa noin 200 sotilasta. Azerbaidžan ei ole kertonut tarkkoja lukujaan.

Taisteluissa tiedetään kuitenkin kuolleen ja haavoittuneen myös siviilejä.

Palomiehet smmuttavat tykkitulituksen aiheuttamia tulipaloja Bardassa.
Palomiehet smmuttavat tykkitulituksen aiheuttamia tulipaloja Bardassa.Aziz Karimov / EPA

– On todella tärkeää, että välitämme todella selkeän viestin kaikille osapuolille siitä, että heidän pitäisi keskeyttää taistelut välittömästi. Meidän pitää tukea kaikkia pyrkimyksiä rauhallisen ja neuvotellun ratkaisun löytämiseksi, Stoltenberg sanoi maanantaina Turkin-vierailunsa yhteydessä.

Stoltenberg myös vaati Turkkia käyttämään vaikutusvaltaansa tilanteen rauhoittamiseksi.

Turkki on tukenut Vuoristo-Karabahin kiistassa Azerbaidžania. Venäjän ja Ranskan mukaan Turkki on myös lähettänyt alueelle taistelijoita Syyriasta ja Libyasta.

Venäjällä on puolestaan puolustusliitto Armenian kanssa, mutta se on pyrkinyt esiintymään konfliktissa välittäjänä

Vuosikymmenten konflikti kärjistyi

Vuoristo-Karabah on Azerbaidžanissa sijaitseva alue, jota Armenia on miehittänyt vuodesta 1992 lähtien. Alue on julistautunut itsenäiseksi, mutta se on todellisuudessa hyvin riippuvainen Armeniasta.

Kartalla näkyvät Armenia ja Azerbaidžan sekä Vuoristo-Karabah.
Leena Luotio / Yle, Tommi Pylkkö / Yle

Azerbaidžan ja Armenia syyttelevät toisiaan maanantain iskuista.

Armenia raportoi maanantaina ilmaiskuista Vuoristo-Karabahin pääkaupungissa Stepanakertissa. Azerbaidžanin puolustusministeriö puolestaan syyttää Armenian pommittaneen Tartarin, Bardan, Beylahan ja Ganjan kaupunkeja, kertoo uutistoimisto AP.

Ganja on Azerbaidžanin toiseksi suurin kaupunki. Azerbaidžan syytti jo viikonloppuna Armeniaa kaupungin pommittamisesta.

Vuoristo-Karabahin nykyiset taistelut ovat osoittautuneet pahimmiksi sitten 90-luvun tapahtumien. Silloin yhteenotoissa arvioidaan kuolleen noin 30 000 ihmistä.

Lisää aiheesta:

Vuoristo-Karabahin taistelut laajentuvat – Azerbaidžan: Armenia on pommittanut toiseksi suurinta kaupunkia Ganjaa

Azerbaidžan: Ei tulitaukoa ennen kuin Armenia luovuttaa Vuoristo-Karabahin

Lehti: Turkki lähettää syyrialaisia palkkasotilaita Vuoristo-Karabahiin – Kolmen taistelijan kuolema on vahvistettu

Taistelut jatkuvat Kaukasuksella – Azerbaidžan käy Turkin tuella lennokkisotaa Armenian panssareita vastaan Vuoristo-Karabahissa

Lähteet: Reuters, AP

Lue seuraavaksi