1. yle.fi
  2. Uutiset

Oulun kaupunginvaltuusto siunasi ammattiliittojen vastustamat ulkoistustoimet

Päätöksiä saatiin paikoin tiukan äänestyksen jälkeen. Aiemmin JHL:n ja Jytyn jäsenet ovat lakkoilleet asian vuoksi.

ulkoistaminen
Mikrofoneja Oulun kaupungintalon valtuustosalissa
Koulusihteerit siirtyvät Monetralle, ateria- ja puhtauspalvelujen sekä ICT-palveluiden ulkoistus etenee nyt ulkoisten toimijoiden kilpailuttamiseen. Kuvituskuva.Marko Väänänen / Yle

Oulun kaupunginvaltuusto on hyväksynyt kaupungin kolmen eri palvelun ulkoistustoimet. Kaupunginvaltuusto päätti maanantaina, että ulkoistukseen lähdetään kaupungin ateria- ja puhtauspalveluiden sekä ICT-palveluiden kohdalla. Seuraavassa vaiheessa kaupunginhallitus muun muassa kilpailuttaa ja valitsee ulkoiset palveluntuottajat.

Lisäksi valtuusto hyväksyi sen, että koulusihteeripalvelut tuottaa jatkossa useiden kuntien omistama Monetra.

Päätökset tulivat tiukoilla äänestystuloksilla, varsinkin ateria- ja puhtauspalveluiden ulkoistuksesta päätettäessä valtuusto jakautui käytännössä kahtia. Äänestys päättyi 33–33, ja tuloksen ratkaisi kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Juha Hännisen (kok.) ääni.

Ateria- ja puhtauspalveluiden kohdalla valtuusto tähdensi, että Oulun kaupunginhallituksen on seurattava ulkoistuksen vaikutuksia ensimmäisten vuosien aikana ja tarvittaessa näiden toimintojen takaisin ottamista kaupungin tuotannoksi on harkittava.

Kaikkiaan ulkoistukset koskevat arvioilta yli 400 henkilöä. Oulun Tilaliikelaitoksen ateria- ja puhtauspalveluissa vaikutus on noin 290 henkilöön, koulusihteeripalveluissa asia koskee lähes kahdeksaakymmentä henkilöä.

Oulun Digin ICT-palveluiden osalta ulkoistettava henkilömäärä tarkentuu myöhemmin. Tällä hetkellä Oulun Digissä työskentelee noin sata työntekijää, joista noin puolet ICT-palvelujen järjestämisessä ja tuottamisessa.

Säästövaikutusten on arvioitu olevan jopa 7–9 miljoonaa euroa.

Oulun kaupungin ulkoistuksia vastaan on lakkoiltu Oulussa viime viikkoina kahteen otteeseen. Ammattiliitot JHL ja Jyty järjestivät yhden päivän lakon puolitoista viikkoa sitten, ja työtaistelu toistui aiempaa laajemmin vaikutuksin viime viikon lopulla kolmen päivän ajan.

Säästöt ovat osa Oulun kaupungin talouden tasapainottamista, johon ehdotuksensa on tuonut konsulttiyhtiö Perlacon.

Lue seuraavaksi